?Baby Blues?

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja elämää nähnyt äiti
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
Ja vielä baby bluesista, että oli se omallakin kohdalla lohduttavaa, kun tiesi siitä jo etukäteen - tiesi, että "tämä on nyt sitä, ei sen vaarallisempaa" kun itketti ja oli surkea olo, vaikkei mitään varsinaista syytä ollut ja kaikki oli paremmin kuin hyvin. Mutta se meni tosiaan muutamassa päivässä ohi eikä siitä sen isompaa numeroa tarvinnut nostaa. Ei se ole mikään muoti-ilmiö, mieluummin eläisin synnytyksen jälkeiset päivät ilman sitä :)
 
Terveydenhuoltoalalla olevana kysyisin, että mikä diagnoosi lapsillasi on? Olet kommentoinut usein ketjuihin ja kertonut asiasta, mutta mikä sairaus mahtaa olla kyseessä ja onko kyseessä perinnöllinen juttu vai huono säkä? Etköhän sinä ole osasi saanut ja kolmas lapsesi syntyy terveenä maailmaan.
 
Alkuperäinen kirjoittaja mymmeli*:
Alttius masennukseen on yleensä kemiallinen tila aivoissa ja joillain nämä vastoinkäymiset saattavat laukaista masennuksen. Jotkut taas kestävät mitä vaan ilman mielenterveydellisiä ongelmia. Tämähän on rinnastettavissa siihen kuinka joku voi tupakoida koko elämänsä sairastumatta keuhkosyöpään ja toisaalta siihen voi sairastua joku tupakoimatonkin.


Nimenomaan näin. Ihminen on kemiallinen ja fysikaalinen olento. Itselläni on kilpirauhassairaus. Kun kilpirauhaseni on ollut vajaatoiminnalla olen ollut surumielinen, väsynyt jne.. Liikatoiminnalla ollessani olen ylioptimistinen ja touhukas. Olenko siis mielenterveyshäiriöinen? En ole. Kyse on vaan siitä, että hormonitoimintamme ohjaa meitä enemmän kuin haluamme myöntää. Ja mainitaan nyt vielä sekin, että useat 'fyysiset' sairaudet, kuten tämä omanikin, puhkeavat stressin seurauksena. Eli ero fyysisen ja psyykkisen sairauden välillä on aika häilyvä.
 
Nykyajan ihmiset pääsevät niin helpolla, että heti kun joutuvat hommiin ja vastuuseen vaikkapa juuri lapsesta niin heti iskee masennus. Ennen oli elämä niin kovaa ja ankeaa, että ihmiset kestivät vastoinkäymiset ja osasivat hoitaa lapset, kotityöt ym. ilman mitään masennuksia. Tää on sitä uusavuttomien aikakautta.
 
Mielestäni on hieman omituista nykyaikana kieltää masennuksen tai lapsivuodeuupumuksen olemassaolo.

Uskon, että masennusta on ollut aina ja tulee olemaan. Toiset ovat masennukselle alttiimpia kuin toiset ja se on vain syytä hyvksyä. Masennukselle saattaa altistaa aivojen fysiologiset ja kemialliset ominaisuudet puhumattakaan geneettisistä, periytyvistä ominaisuuksista. Itse uskon vahvasti juuri masennuksen biologiseen perustaan.

Koska kilpirauhasen vajaatoiminta, diabetes ja syöpä ovat oikeita sairauksia ja vaativat tarkkaa lääketieteellistä hoitoa, miksi masennus tai baby blues eivät olisi?

Nykyaikana myös sosiaaliset tekijät altistavat raskauden jälkeiselle masennukselle. Tukiverkot ovat hajonneet, isovanhemmista ja suvusta on harvoin apua vauvan synnyttyä. Tuore äiti on nyyttinsä kanssa melko yksin.

Jos alkuperäinen kirjoittaja on selviytynyt rankoista elämäntilanteista masentumatta, kertoo se toki vahvasta persoonasta. Samaan aikaan se kertoo myös hienoisesta kovettumisesta, koska hänen on vaikea ymmärtää itseään heikompia ihmisiä. Ehkäpä vasta nyt on aikaa todella pohtia mitä elämässä on tapahtunut.

Mikäli ammattihenkilökunta hymähtelee masennukselle, mielestäni tällöin tulee kyseenalaistaa kyseiset "ammatti-ihmiset". He ovat tässä tapauksessa väärällä alalla ja toivon kovasti että itsensä ja asiakkaiden takia kouluttautuvat pikaisesti uuteen ammattiin. Todellinen ammattilainen hommaa masentuneelle äidille apua. Sosiaalista, läketietellistä ja koko perheen huomioon ottavaa apua. Luojan kiitos omalle kohdalleni osui oikeita ammatti-ihmisiä kun olin masentunut.

Vaikeat asiat pitää kai itse kokea, jotta voi ymmärtää syvällisellä tasolla toista. Surullista on, mikäli vaikeuksien jälkeenkin pysyy kovana ja tunteettomana, pystymättä asettumaan toisen asemaan.
 
Alkuperäinen kirjoittaja taukulle:
Terveydenhuoltoalalla olevana kysyisin, että mikä diagnoosi lapsillasi on? Olet kommentoinut usein ketjuihin ja kertonut asiasta, mutta mikä sairaus mahtaa olla kyseessä ja onko kyseessä perinnöllinen juttu vai huono säkä? Etköhän sinä ole osasi saanut ja kolmas lapsesi syntyy terveenä maailmaan.

Autisminkirjon ongelmien lisäksi lapsillani on JNCL. Se on etenevä keskushermoston kertymäsairaus, jossa solujen aineenvaihdunta ei toimi, minkä johdosta solut kuolevat. Sairaus on peittyvästi perinnöllinen. Mahdollisuus sairaaseen lapseen on 25% ja meillä tosiaan on kaksi sairasta. Tämä kolmas on muuten testattu ja JNCLn osalta terveeksi todettu. Lisää tietoa löytyy esimerkiksi www.jncl.fi -sivustoilta, mikäli jotakuta kiinnostaa.
 
Minulla on ollut juuri tuota Baby Bluesia molempian lasten syntymän jälkeen. Molemmita se kesti kaksi viikkoa ja kummallakaan kerralla se ei johtunut vaikeasta lapsesta, koska molemmat lapset olivat helppoja tapauksia ekat viikot. Enkä muutenkaan koskaan ollut sitä ennen ahdistunut tai masentunut, enkä sellaiseen taipuvainen, joten en uskonut saavani mitään sellaista.

Mutta sain, ja molemmilla kerroilla olo oli mitä hirvein. Olin suunnattoman ahdistunut (minua ahdisti myös mieheni ja lapsieni tulevaisuus) ja elämä tuntui hirveän ilottomalta. Eniten ahdisti sellainen ajatus että mitä jos tämä olo ei menekkään sen kahden viikon kuluessa ohi. Jos se ei olisi mennyt, niin oikeasti en olisi jaksanut elää kovin paljon pitempään sellaisen olon kanssa, vaikka elämä muuten olikin kaikin puolin kunnossa. Tunsin myös voimakasta ulkopuolisuutta ollessani ihmisten ilmoilla, en pystynyt tuntemaan sellaista iloa kun muilla näytti olevan.

No, se meni onneksi ohi, ja tuo Baby Bluesin kokeminen oli kasvattavaa siksi että minulla on läheinen joka kärsii ajoittain masennuksesta. Aiemmin en oikein osannut ymmärtää häntä, ja ajatteilin että hänen pitäisi vaan ottaa itseään niskasta kiinni ja reipastua. Nyt osaan kuvitella hänen tuntemuksiaan masennuksen aikana ja tiedän että mikään tuollainen ajattelu auta.

En tiedä miksi juuri minä sain sellaisen. Mutta muuten olen kuvittelen olevani tasapainoinen ja erittäin rauhallinen luonne, jonka maailmaa ei yleensä kovin helposti hetkauteta. Opiksi molemmat kerrat kuitenkin oli.
 

Yhteistyössä