A
"alkup."
Vieras
Olemme olleet yhdessä neljä vuotta, ja asuneet yhdessä vajaan vuoden. Tänä aikana miehestä on tullut esille piirteitä jotka eivät aiemmin, erillään asuessa olleet tulleet ilmi. Nyt olen päättänyt etten halua elää ihmisen kanssa joka omaa piirteitä jollaisia miehessäni on tullut esiin.
Mies on laiska tekemään kotitöitä, ei tee niitä ollenkaan oma-aloitteisesti. Molemmat käymme töissä, mielestäni molemmat myös hoitavat kotityöt. Olemme keskustelleet asiasta, mutta mies ei muuta tapojaan.
Mies ei huolehdi tarpeeksi hyvin hygieniastaan, minun pitää jatkuvasti kehottaa tätä käymään suihkussa, koska hän alkaa haista. Saattaa mennä viikkokin ettei hän peseydy, ja minua ällöttää olla metriä lähempänä.
Miehen rasistisuus ja fanaattisuus ko. asiasta. En jaksa kuunnella patoksellista paasausta samasta asiasta lähes päivittäin.
Miehen huomauttelu. Vaikka hän ei tee juurikaan kotitöitä vaan minä teen suurimman osan, hän huomauttelee usein mitä olen tehnyt väärin.
Seurusteluaikana näimme välimatkan takia 1-2 krt viikossa, ja mitkään näistä minua suuresti häiritsevistä asioista eivät tulleet esiin. Tiedän että olen vasta nyt oppinut tuntemaan hänen todellisen minänsä, ja olen tullut tulokseen etten halua elää tällaisen ihmisen kanssa.
Miehen mielestä olen kuitenkin kohtuuton ja vaadin liikoja, ja ettäjään loppuelämäkseni yksin kun vaadin mieheltä täydellisyyttä.
Onko näin?