Meillä ei merkittävää omaisuutta ollut kun tuli avioero mutta lähdin puimaan ositusta oikeusavun kautta koska koin tilanteen epäreiluksi. Asuimme erillämme, minä muutin pois pienempään asuntoon johon ei tietenkään paljon tavaraa kuten huonekaluja mahtunut. Olin myös siinä toivossa että vielä palaisimme yhteen joten mitkään ositukset ei olleet edes mielessä saatika että olisin tiennyt siitä mitään.
Mun tavaroita oli paljon entisessä kodiissamme, sellaisia mitä mulla oli jo ennen avioliittoa. Ei rahallisesti merkittäviä mutta esim. sellaisia millä mulle oli muistoarvoa.
On tavallista että miehet ostaa elektroniikkaa ja muuta isompaa hankintaa jonka kokevat tärkeäksi kun nainen samalla maksaa elinkustannuksia. Ei sitä tajua siinä vaiheessa kun vielä yhdessä ollaan mutta erotilanteissa tajuaa kuinka typerästi tullut toimittua. Onhan ne silti kuitenkin yhteisiä vaikka toinen on ne maksanut.
Mulla siis kävi niin että yksi kaunis päivä tuo ex-mies sanoi että milloinkas voisin tulla katsomaan tavarat mitä haluan. Aikaa oli about yksi ilta eli tasan pari tuntia. Aihe oli muutenkin kipeä joten aikaa meni paljon ihan muuhun kuin tavaroiden katsomiseen. Palasin sentään entiseen kotiimme, juteltiin, siellä oli meidän lemmikkejä jne. Ei siinä oikein osannut ruveta yksityiskohtaisesti tonkimaan kaappeja jotka koki jo vieraiksi, ikäänkuin toisen yksityisalueeksi. Kun ei hän sen enempää siihen "ositukseen" osallistunut.
No otin jotain, ei mulla olis paljon pikku kämppääni mahtunutkaan. Ja ajattelin että voihan niitä sitten vielä miettiä mitä kummallekin kuuluu kun ei sen tarkempaa puhetta ollut.
No sitten sain kuulla että mies olikin muuttanut toiselle paikkakunnalle hänen kaverinsa kautta. Tietysti kaikki tavarat mennessään. Vaihtanut puhelinnumeronsa ja vanhempansa eivät suostuneet sitä mulle antamaan. Sain lopulta selville että mm. mun henk.koht. tavaroita oli hänen vanhempiensa vintillä varastossa ja niitä ei nyt pääsisi sieltä hakemaan. Jouduin vielä useita kertoja "kerjäämään" tavaroitani mutta koskaan ei sopinut.
Lopulta kyllästyin koska jo periaatteesta mua vitutti tollanen epäreiluus. Otin oikeusapuun yhteyttä, teimme siellä listaa tavaroista ja viestiä että mitä halusin itselleni. Olihan se aika naurettavaa mutta silti ihan oikein! Jos toinen ei tajua mikä on reilua niin mennään sitten vaikeimman kautta! Oikeusavustaja sitten lähetti kirjeen exälle, jonka piti lähettää vastine siihen.
Olipa vastineessa tekstiä, mm. kutsui mun tekemiä juttuja räteiksi jne. (Hyvin olivat kelvanneet ja kehuttu kun oltiin yhdessä.) Itse kyllä annoin mielelläni takaisin sellaist mikä oli hänen nikkaroimaansa, ei olisi tullut mieleenkään pitää toisen tekemää itsellään!
Lopulta tuo ex myönsi myyneensä kirpparilla suurimman osan tavaroista. (Tongin puhelinnumeron monen kiemuran kautta netistä ja selvitin missä asui.)
Jäipä sinne exän vanhemmille mun huonekaluja, jotka olin omissa nimissä olleella lainalla ostanut. Tai siis yhdessä ostimme. Niitäkin oli tosi vaikea saada takaisin kun äitinsä pisti hanttiiin, koskaan ei sopinut tuominen eikä noutaminen. Kerran oli kylässä vieraita jotka nukkuivat "sohvallani" että eihän se sopinut että heiltä viedään sänky pois alta
Kirjahyllyä eukolla ollut aikaa tyhjentää jne. Eli kauheeta, lapsellista vetkutusta. Mutta mun lainoilla ostetut tavarat kyllä kuului mulle. Eihän mullakaan ollut oikeutta ex-ukon lainalla ostettuun autoon!
Lopulta saatiin asiat hoidettua. Laitoin jo viestiä exän vanhemmille että jos en mä ala saamaan tavaroitani takaisin niin pistän poliisiin asialle kun pitävät toisen omaisuutta hallinnassaan ilman lupaa. Se taisi tepsiä ja lopulta onnistui.
Ainiin, ja siellä meidän ex-kämpässä oli myös erillinen varasto johon mä en koskaan saanut mennä. Enpä sitten tiedä mitä siellä niin salattavaa oli?
Naurettavaa joka tapauksessa. Asiat olis voinut hoitaa toisin mutta ilmeisesti se pienikin kiusa oli mukava tehdä. Näkipähän ainakin sen todellisen puolen siitäkin ihmisestä. Hänhän oli täydellinen, rehellinen ja kunnioitettu uskovainen aviomieheni
(Voi kunpa olisivat tietäneetkin todellisuuden!) Ja heidän perhettään ei "maallinen mammona" kiinnostanut. Kummasti kiinnosti kuitenkaan eivät toisen omaisuudesta voineet luopua kuin melkein väkipakoin
Sairasta kaksinaamaisuutta ja toivottavasti rakas exäni tämän luet joskus
Musta olis aika noloa olla tuollainen osapuoli ja se kertoo ihmisestä jo helvetin paljon!
Että ne parhaat ja täydelliset ihmisetkin voi muuttua piruiksi eroissa. Pitäkää naiset puolenne vaikka se mies olis ostanut mitä! Ei ne kuititkaan sanele sentään ihan kaikkea. Omaisuus puoliksi, toisen velat ei kuulu toiselle ja näin poispäin. Ja vaikkei olis mistään arvokkaista omaisuuksista kysymys niin on se väärin viedä tuhkatkin pesästä!
t. exäsi jolle paljastui mikä luuseri olet pohjimmiltasi, kaikki muu oli vain kulissia ja sua kohtaan ei ole jäänyt muuta kuin syvä halveksunta
