Avoero ja siihen liittyvät ongelmat

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja AP
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
A

AP

Vieras

Eli neuvoja/kokemuksia kyselen tukalaan tilanteeseen;
Asun omistusasunnossa yhdessa avomieheni ja yhteisen poikamme kanssa. Lapsemme syntymän jälkeen mieheni alkoholinkäyttö alkoi kasvaa hälyyttävästi ja nykyisin häntä voinee pitää täysin alkoholisoituneena. Kaikki mahdolliset ja mahdottomat konstit miehen auttamiseksi on kokeiltu, eikä tässä enää ole muita vaihtoehtoja kuin ero. Hänen kanssaan ei pysty elämään, olemaan eikä luottamaan millään tasolla.

Tunnepuolella tätä eroa olen tehnyt jo pitkään ja vaikka se surettaakin, olen siitä myös iloinen. Odotan aikaa jolloin minun ei enää tuollaista ristiä tarvitse kantaa. Tunteet kaikkien niiden tempauksien jälkeen ovat surkastuneet joksikin hyvin pieneksi. Pahaltahan tämä silti tuntuu, epäonnistua näin pahasti.

Ongelmana onkin sitten nämä käytännön asiat, erityisesti yhteinen asuntomme, jossa ei ole vielä asuttu sitä kahta vuotta. Eli jos laittaisimme asunnon myyntiin, joutuisimme ilmeisesti maksamaan myyntihinnasta jonkun tietyn summan veroa? (Anteeksi tietämättömyyteni oikeista termeistä sun muista). Ja mahdollisesti jäisin vielä ns. tappiolle asunnon voiton jälkeen? Henkisesti takkiin tullut niin pahasti jo, että toivoisin selviäväni edes kuiville taloudellisesti. Onko olemassa muita vaihtoehtoja, vai täytyykö tätä kurjuutta yrittää kestää, kunnes tuo kaksi vuotta vihdoin täyttyy?

Miten huoltajuusasiat? Olen ajatellut yksinhuoltajuuden olevan paras vaihtoehto, koska vastuuta tuo mies ei ole halunnut/kyennyt ottamaan pojastamme oikeastaan koskaan. Kuinka huoltajuusasiat määritellään?
Kokemuksia tosielämästä olisi terapeuttista kuulla, jos niitä joltain löytyy.
Toivoisin asiallisia vastauksia, mutta jos katsot tarpeelliseksi päästä lyömään lyötyä, niin olkoon sitten niin.
 
Asunnon myyntihinta-ostohinta(silloin alle kaksi vuotta sitten)-välittäjäkulut-mahdolliset remppakulut ja rahoitusvastike=myyntivoitto. Tästä myyntivoitosta vero on 28 tai 29%.

Huoltajuusasiat sovitaan lastenvalvojalla. Voi olla,että mies pistää hanttiin yksinhuoltajuudessa,mutta voit yrittää ja mielestäni perustelusi on hyvä.

Voimaa tähän hetkeen ja tulevaan!
 
Kiitos kaunis vastauksista!

Olin sitten käsittänyt ihan väärin tuon verotus-asian, ei kuulosta pahalta ollenkaan. Tyhmänä luulin, että täytyy maksaa siitä koko myyntisummasta tuo vero. Huojensipa mieltä!

Kaipa sitten täytyy yrittää nosta kissa pöydälle. Miehelle kun yrittää jotain puhua, niin toteaa vain "Älä taas aloita..", eikä suostu keskustelemaan. Ei usko minun olevan tosissani, mutta eipä tuota siitä voi syyttääkään; ihan liian monta mahdollisuutta olen hänelle antanut. Mutta kyllä se minunkin sietämisen raja jossain menee ja se raja alkaa olla jo ylitetty.

Noista huoltajuusasioista.. Ei minulla yhteishuoltajuutta mitään vastaan varsinaisesti ole, mutta pelkään, että ilkeyksissään tekee meidän elämän sitä kautta vain hankalaksi. Enkä ole varma, onko hän sitä edes ansainnut..

Tämä asioiden liikkeelle laittaminen vain tuntuu niin vaikealta kaiken tämän keskellä. En oikein tiedä mistä aloittaa, kun tuo mieskin on tuollainen kuin on. No, eiköhän se elämä vielä hymyile tännekin.
 
Alkuperäinen kirjoittaja AP:
Kiitos kaunis vastauksista!

Olin sitten käsittänyt ihan väärin tuon verotus-asian, ei kuulosta pahalta ollenkaan. Tyhmänä luulin, että täytyy maksaa siitä koko myyntisummasta tuo vero. Huojensipa mieltä!

Kaipa sitten täytyy yrittää nosta kissa pöydälle. Miehelle kun yrittää jotain puhua, niin toteaa vain "Älä taas aloita..", eikä suostu keskustelemaan. Ei usko minun olevan tosissani, mutta eipä tuota siitä voi syyttääkään; ihan liian monta mahdollisuutta olen hänelle antanut. Mutta kyllä se minunkin sietämisen raja jossain menee ja se raja alkaa olla jo ylitetty.

Noista huoltajuusasioista.. Ei minulla yhteishuoltajuutta mitään vastaan varsinaisesti ole, mutta pelkään, että ilkeyksissään tekee meidän elämän sitä kautta vain hankalaksi. Enkä ole varma, onko hän sitä edes ansainnut..

Tämä asioiden liikkeelle laittaminen vain tuntuu niin vaikealta kaiken tämän keskellä. En oikein tiedä mistä aloittaa, kun tuo mieskin on tuollainen kuin on. No, eiköhän se elämä vielä hymyile tännekin.

Jos avomiehesi on lapsen tunnustettu isä, niin ei ole ymmärtääkseni vain äidin asia miten huoltajuus menee. Eli isä voi vaatia yhteishuoltajuutta, vaikka äiti ei sitä olisi antamassakaan. -> Voi johtaa huoltajuusriitaan. Paras tietenkin pyrkiä sopuun nyt ja tulevaisuudessa ja molemmin puolin korostaa lapsen etua.

Jos isä ei halua yhteishuoltajuutta, niin sittenhän asia on selvä. Isä maksaa vaan elarit. Ellei sitten ole tunnustanut isyyttään.

 
No ensinnäkin, en ymmärrä miksi nimimerkillä åiti särähtää korvaan tuo yksinhuoltajuus-juttu.

Ja toiseksi. En osaa sanoa mitään tuohon asuntoasiaan, mutta olin melko samassa tilanteessa vähän yli vuosi sitten. Mies joi kaikki viikonloput ja lopulta alkoi olla pois töistäkin juomisen takia. Mietin ja mietin sitä eroamista (kun siis suhteessa muutenkin sekä henkistä että fyysistä väkivaltaa) pari kuukautta, kunnes eräänä aamuna sain jotain ihmeen kautta voimaa itseeni ja päätin lähteä. Otin pojan kainaloon ja olimme ensimmäiset pari päivää siskoni luona, kunnes löysin meille asunnon johon sitten muutimme.

Olin niin onnellinen ja helpottunut kun sain viimein oman asunnon! Poikakin (silloin 8kk) alkoi nukkua ja syödä heti paremmin (varmaan kun oli vaistonnut minun stressaamiseni aiemmin). Mies sen sijaan alkoi uikuttaa perääni ja yritimmekin siinä vielä lämmitellä välejämme, mutta eihän siitä mitään tullut, juominen jatkui samaa rataa. Tulin kuitenkin vahingossa raskaaksi ja kun saimme tietää raskaudesta päätimme yrittää tosissamme että saisimme suhteen toimimaan. Juu. Miehen juomattomuus kesti tasan kaksi viikkoa ja sama ralli jatkui.

Olin koko odotusajan kutakuinkin yksin (välillä mies kävi vähän selviämässä luonani). Sitten kun vauva syntyi, sain tarpeekseni viimein koko tyypistä ja olen nyt ollut 7kk täysin yksin lasten kanssa. Mies vain juo, eikä käy katsomassa lapsia.

meillä on tähän asti ollut yhteishuoltajuus, mutta nyt minulla on menossa oikeuteen yksinhuoltajuushakemus (joka aika varmasti menee helposti läpi). Olisi ollut helppo juttu jos mies olisi suostunut vapaaehtoisesti antamaan minulle yksinhuoltajuuden, mutta ei suostunut.

En nyt tiedä oliko tästä minkäänlaista apua, mutta tulipa nyt kerrottua oma tarinani :)
 
Alkuperäinen kirjoittaja åiti:
minulla särähtää korvaan tuo että OLEN ajatellut yksinhuoltajuutta....

No jos se mies on täys holisti, niin aika pitkälti ap:n täytynee miettiä yksinään lapseen liittyvät asiat. Alkoholisteja yms kiinnostaa katsos vaan se oma napa loppupelissä, ja se ymmärrys on sen verran vääristynyttä, että....
 
Alkuperäinen kirjoittaja AP:
Tämä asioiden liikkeelle laittaminen vain tuntuu niin vaikealta kaiken tämän keskellä. En oikein tiedä mistä aloittaa, kun tuo mieskin on tuollainen kuin on. No, eiköhän se elämä vielä hymyile tännekin.

Mun mielestä voit saapu kunnallista oikeusapua tohon asuntojuttuun, ja kai ne osaa huoltajuusasioissakin auttaa. Eli kannattaa varmaan ottaa ensin yhteyttä kunnan oikeusaputoimistoon.
 
Alkuperäinen kirjoittaja åiti:
minulla särähtää korvaan tuo että OLEN ajatellut yksinhuoltajuutta....

Hmm.. Särähtää korvaan siksi, että olen sitä yksinäni ajatellut, enkä kysellyt miehen mielipidettä?

Joskus ollaan miehen kanssa asiasta keskustellut ja tiedän hänen haluavan yhteishuoltajuutta eron tullessa. Mietin vain, minkälainen yhteishuoltajuus alkoholistin kanssa tulisi olemaan? Onko hän kaikkien lastaan kohtaan tapahtuneiden laiminlyöntien jälkeen kykenevä yhteishuoltajuuteen, kun ei ole ollut sitä tähänkään mennessä?

Toistan, että mielestäni yhteishuoltajuus on aina ensisijainen tavoite erotilanteessa. Mutta mitä kun tuosta miehestä ei ole isäksi edes nyt?
 
Mun mies ei juo, mutta muuta riippuvuutta löytyy, ja tilanne sitä myötä sama kun sulla.
Mulla ei mies suostu muuttamaan pois asunnosta, vaikka olen pyytänyt, joten mun on lähdettävä lasten kanssa.
Ihan vielä en ole saanut siihen rohkeutta, mutta kohta varmaan näin tapahtuu.
En enää jaksa odotella sitä päivää, jolloin kaikki on hyvin. Se on nyt kohta kolmei vuotta ollut "ihan kohta" tulossa.
Yksinhuoltaja olen tavallaan jo nyt, ja myös työstänyt eron läpi mielessäni. Vaikka varmasti joku takapakki tulee vielä kun ero on fakta.
Ennen en alkuunkaan ymmärtänyt, kuinka joku oli uudessa suhteessa heti eron jälkeen. Nyt ymmärrän hivenen paremmin, sillä olen minäkin ollut tässä täysin yksin viimeset pari vuotta, joten oikeasti jo kaipaan KUNNON miestä!
 
Edelleen kiitän viesteistä ja kokemuksistanne! Ne todella ovat kullanarvoisia. Erityisesti "minä":n kokemus valoi uskoa tulevaisuuteen, kokemuksemme melko samanlaisia. Myös käytännönvinkit esim. oikeusaputoimistosta olivat tarpeen. Tämän kaiken keskellä kun tuntuu, ettei enää tiedä mistä aloittaa ja mitä tehdä. Kiitos!

Siitä miehen juomisesta vielä, ei siis ole mitään pientä tissuttelua, vaan ihan jatkuvasti keikkuu milloin pienessä, milloin suuremmassa humalassa. Viimeksi taisi olla kaljaton päivä joskus tammikuussa, eli kertonee riittävästi miehen tilasta. Eipä tuo ikinä ole lasiin sylkenyt, mutta varsin epätoivoissani olen tuosta syöksykierteestä pohjalle. Mihin tuo vielä itsensä juo, ojan pohjalle? Säälin ja inhoan miestäni, mutta kyllä minä silti rakastankin. Lapseni vain ansaitsee paremman elämän ja turvallisemman kodin.
 

Yhteistyössä