Avioerot suuri kustannus yhteiskunnalle

[ou jee]

Oikeesti!!! Meillä ex-mies haki eroa en minä (nainen), sain vain lapsilisän yh-korotuksen, joka silloin oli vajaa 40? (varmasti rikastuin valtion kustannuksella...), ei mitään asumistukia tms, koska olin työssä käyvä ja silloin oli vain yksi lapsi. Hengissä selvittiin kun menoja karsittiin. Ei mamma laukannut baareissa miehiä metsästämässä kun ei ollut ylimääräistä rahaa, löysin uuden miehen ihan töistä...

 

[lohikäärme]

tuista sen verran että itse saan lapsilisään korotuksen joka ei ole suuei summa! en ole ikinä saanut asumistukea, toimeentulotukea yms..

kyllä ydinperheissäkin on luusereita jotka elää pelkillä tuilla!! ja huijaavat lisää tukia.

kuin myös yksinhuoltajissa on minun kaltaisia paljon eli käymme töissä ja kustannamme itse elämisemme ja lastemme elämän

 

[unenpöpperöinen]

Kai niitä tukia saa vaikkei olis koskaan mennytkään naimisiin?

 

[narsissi]

Tuolla joku sanoi siitä, että nykyään huono asia on "kaikkimullehetinyt"-asenne.
Eikös tässä juuri ollut keskusteluaihe siitä, kuinka pariskunta on ollut yhdessä (kenties jopa naimisissakin) kymmenen vuotta, mutta sitten tulee lapsi ja mies järkyttyy ja lähtee läksimään..
Usein käy niinkin.
Pariskunta on tottunut olemaan aivan kaksistaan ja venyttää lastentekoa, ja kun vihdosta viimein monen vuoden yhdessäolon jälkeen joukkoon tulee kolmas, niin pariskunta ei kestäkään toisiaan enää.

Mnulle ja miehelle syntyi lapsi, kun olimme seurustelleet vain pari kuukautta, ja voisi periaatteessa sanoa, että me emme olisi me, jos meillä ei olisi yhteistä lasta.
Lapsen myötä me kasvoimme yhteen ja toimeen tulemme paremmin, kun meillä tämä lapsi on
Eli alusta asti ollaan eletty kolmistaan, eikä meillä ollut järkytys enää se lapsen syntyminen "täydelliseen" suhteeseen.
Toisiimme ollaan tutustuttu paremmin vasta lasten myötä, enkä näe sitä ollenkaan huonona asiana, vaan melkeinpä parempana, koska me emme kokeneet sitä "pudotusta", mikä tulee siinä vaiheessa kun kahden ihmisen "väliin" tulee kolmas ihminen, se lapsi..

 

[vieras]

Tuolla joku sanoi siitä, että nykyään huono asia on "kaikkimullehetinyt"-asenne.
Eikös tässä juuri ollut keskusteluaihe siitä, kuinka pariskunta on ollut yhdessä (kenties jopa naimisissakin) kymmenen vuotta, mutta sitten tulee lapsi ja mies järkyttyy ja lähtee läksimään..
Usein käy niinkin.
Pariskunta on tottunut olemaan aivan kaksistaan ja venyttää lastentekoa, ja kun vihdosta viimein monen vuoden yhdessäolon jälkeen joukkoon tulee kolmas, niin pariskunta ei kestäkään toisiaan enää.

Mnulle ja miehelle syntyi lapsi, kun olimme seurustelleet vain pari kuukautta, ja voisi periaatteessa sanoa, että me emme olisi me, jos meillä ei olisi yhteistä lasta.
Lapsen myötä me kasvoimme yhteen ja toimeen tulemme paremmin, kun meillä tämä lapsi on
Eli alusta asti ollaan eletty kolmistaan, eikä meillä ollut järkytys enää se lapsen syntyminen "täydelliseen" suhteeseen.
Toisiimme ollaan tutustuttu paremmin vasta lasten myötä, enkä näe sitä ollenkaan huonona asiana, vaan melkeinpä parempana, koska me emme kokeneet sitä "pudotusta", mikä tulee siinä vaiheessa kun kahden ihmisen "väliin" tulee kolmas ihminen, se lapsi..

Totta puhut! Meillä myös kävi näin,että lapsi ilmoitti tulostaan kun oltiin seurusteltu reilu kolme kuukautta. Oltiin onneksi keretty puhuttua lapsiasiat läpi ennen kun testi näytti plussaa. Toki lapsen tulo oli "shokki",mutta uskon,että monille jotka ovat yhdessä olleet kymmenen vuotta niin se "shokki" voi olla paljon isompi.

Me olemme oppineet tuntemaan toisemme vanhempina,eli äitinä ja isänä. Meillä menee loistavasti,vaikka ei voi sanoa,että aina olisi helppoa ollut. Mutta kyllä se totuus on,että lapsen tulo muuttaa parisuhdetta, oli oltu yhdessä kymmenen vuotta tai vain yksi vuosi. Mutta se muutos voi olla joskus liian raju niille,jotka ovat olleet kauan yhdessä ilman lapsia. Uusi tilanne vaatii sopeutumista ja sitä,ettei heti heitetä "hanskoja tiskiin".

 

[Mä]

Tuolla joku sanoi siitä, että nykyään huono asia on "kaikkimullehetinyt"-asenne.
Eikös tässä juuri ollut keskusteluaihe siitä, kuinka pariskunta on ollut yhdessä (kenties jopa naimisissakin) kymmenen vuotta, mutta sitten tulee lapsi ja mies järkyttyy ja lähtee läksimään..
Usein käy niinkin.
Pariskunta on tottunut olemaan aivan kaksistaan ja venyttää lastentekoa, ja kun vihdosta viimein monen vuoden yhdessäolon jälkeen joukkoon tulee kolmas, niin pariskunta ei kestäkään toisiaan enää.

Mnulle ja miehelle syntyi lapsi, kun olimme seurustelleet vain pari kuukautta, ja voisi periaatteessa sanoa, että me emme olisi me, jos meillä ei olisi yhteistä lasta.
Lapsen myötä me kasvoimme yhteen ja toimeen tulemme paremmin, kun meillä tämä lapsi on
Eli alusta asti ollaan eletty kolmistaan, eikä meillä ollut järkytys enää se lapsen syntyminen "täydelliseen" suhteeseen.
Toisiimme ollaan tutustuttu paremmin vasta lasten myötä, enkä näe sitä ollenkaan huonona asiana, vaan melkeinpä parempana, koska me emme kokeneet sitä "pudotusta", mikä tulee siinä vaiheessa kun kahden ihmisen "väliin" tulee kolmas ihminen, se lapsi..

Totta puhut! Meillä myös kävi näin,että lapsi ilmoitti tulostaan kun oltiin seurusteltu reilu kolme kuukautta. Oltiin onneksi keretty puhuttua lapsiasiat läpi ennen kun testi näytti plussaa. Toki lapsen tulo oli "shokki",mutta uskon,että monille jotka ovat yhdessä olleet kymmenen vuotta niin se "shokki" voi olla paljon isompi.

Me olemme oppineet tuntemaan toisemme vanhempina,eli äitinä ja isänä. Meillä menee loistavasti,vaikka ei voi sanoa,että aina olisi helppoa ollut. Mutta kyllä se totuus on,että lapsen tulo muuttaa parisuhdetta, oli oltu yhdessä kymmenen vuotta tai vain yksi vuosi. Mutta se muutos voi olla joskus liian raju niille,jotka ovat olleet kauan yhdessä ilman lapsia. Uusi tilanne vaatii sopeutumista ja sitä,ettei heti heitetä "hanskoja tiskiin".

Tuossa aiemmin mainitussa jutussani olikin lähinnä kyse siitä, että tosi lyhyissä suhteissa ei sitä seurustelukumppaniaan vielä tunne kunnolla (sitä ette voi kiistää, ellette ole olleet kavereita entuudestaan), kun lapsi "laitetaan alulle" kuukauden seurustelun jälkeen ja kumppani voikin sitten osoittautua ihan toisenlaiseksi, mitä oli kuvitellut. Ja siitä johtuen voi tulla ero.

Se on aivan toinen asia, että lapsi mullistaa aina parisuhteen, oli se sitten pitkä/lyhyt.

Toivottavasti nyt tajusitte ajatuksenjuoksuni, vaikea saada sitä ymmärrettävästi avattua!

 

[vieras]

Noin se vaan on tosi asia, ei yhtään kiistämistä. Ero kun on suomessa niin helpoksi tehty ja usein, ei siis aina, siihen päädytään melko kevyin perustein :/ ja fakta on että jos lapsiperheestä kyse niin ne lapset siitä eniten kärsii, ainakin useimmiten jotenkin oireilevat :/

Samaa mieltä. Liian kevyin perustein erotaan. Kun tulee arki vastaan ja suhde tasaantuu, niin erotaan. Käsittämätöntä.

 

[nöppönen]

Noin se vaan on tosi asia, ei yhtään kiistämistä. Ero kun on suomessa niin helpoksi tehty ja usein, ei siis aina, siihen päädytään melko kevyin perustein :/ ja fakta on että jos lapsiperheestä kyse niin ne lapset siitä eniten kärsii, ainakin useimmiten jotenkin oireilevat :/

Samaa mieltä. Liian kevyin perustein erotaan. Kun tulee arki vastaan ja suhde tasaantuu, niin erotaan. Käsittämätöntä.

mutta kuinka monen eron taustat me tiedetään. siis vaikka saattaisi näyttää siltä et erotaan helposti (toki sitäkin on) niin pinnan alla voi olla jotain mitä ei kukaan muu kuin asianomaiset tiedä.

 

[vieras]

Noin se vaan on tosi asia, ei yhtään kiistämistä. Ero kun on suomessa niin helpoksi tehty ja usein, ei siis aina, siihen päädytään melko kevyin perustein :/ ja fakta on että jos lapsiperheestä kyse niin ne lapset siitä eniten kärsii, ainakin useimmiten jotenkin oireilevat :/

Samaa mieltä. Liian kevyin perustein erotaan. Kun tulee arki vastaan ja suhde tasaantuu, niin erotaan. Käsittämätöntä.

mutta kuinka monen eron taustat me tiedetään. siis vaikka saattaisi näyttää siltä et erotaan helposti (toki sitäkin on) niin pinnan alla voi olla jotain mitä ei kukaan muu kuin asianomaiset tiedä.

Niinpä. Sitä paitsi, se eroaminen mitättömän syyn vuoksi ei välttämättä sitä ole. Jos se parisuhde on "vain" tylsä ja ahdistava, ei ihmisen tarvitse kituuttaa koko loppuelämäänsä sellaisessa vain siksi ettei eroaisi liian helposti. Tylsyys ja ahdistavuuskin, etenkin se ahdistavuus, kun saattaa pahimmillaan johtaa masennukseen ja jopa itsemurhaan.

Enkä minä ymmärrä mitä pahaa eroamisessa edes on, mutta se ehkä johtuukin siitä etten ole kristitty...
Enkä ole muuten eronnut enkä harkitse eroamista