Avioero tarkoittaa eroa ystävistäkin?

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja "minnuli"
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
M

"minnuli"

Vieras
En tiennyt, että ero kumppanista tarkoittaa eroa ystävistä/tuttavista.. Olen ihan puulla päähän lyöty, miten kaikki entiseen elämään kuuluneet ystävät (joihin tutustuin miehen kautta joskus 10 vuotta sitten, kuten miehen sisko, veljien vaimot, muita kavereita) ovat eron myötä jättäneet yhteydenpidon TÄYSIN! Itse otin yhteyttä vielä eron jälkeenkin jonkun aikaa, ehdotin yhteisiä reissuja jne. mutta toisesta suunnasta ei ole kuulunut mitään, sen jälkeen kun itse kyllästyin olemaan se, joka pitää yhteyttä. Joukossa on myös lapseni kummeja, jotka eivät ole kertaakaan ottaneet yhteyttä minuun, vaikka ennen oltiin "ystäviä". Eivät tiedä lapsen oikeasta elämästä mitään, kun elää suurimman osan ajasta minun luona. Isän luona sitten vierailevat kyllä. Olen päätellyt, että olen vissiin niin ankea ihminen. Pistää vaan vihaksi tosi paljon, kun avioliiton aikana nähtiin paljonkin, kerroin kaikenlaisia asioita, kuvitellen heidät ystäväksi. Sitten hyljätään noin vain. Erosta jo pari vuotta ja minullakin uusi elämä. Onko muille käynyt vastaavaa?
 
Eräs sukulainen erosi vaimostaan ja huuti ja mesosi kuin pikkukakara että me muu sukukaan emme saa siihen sekopää vaimoon pitää yhteyttä.
Ensin koetimme salaa olla yhteydessä tuohon ex kumppaniin kun onhan lapsemmekin sukua toisilleen vaan oli omilta lapsiltaan hän saanut kuulla kuinka he oli meillä käyneet.
Sitä huutoa ja mellastusta kestimme vuoden vaan sitten lopetimme yhteydenpidon tähän ex kumppaniin ja tilanne rauhoittui.
Harmittaa mutta minkäs teet :(
Huuto ja raivoaminen omien lasteni edessä ainakin tuolta sukulaiselta loppui ja toki yhteyttä pidän näihin lapsiin mutta heidän äitiin en,valitettavasti :(
En vaan oikeasti jaksanut kuten ei muutkaan suvussamme kun tämä sukulaismies niin päätti että tämä ex ei enään saa kuuluaedes tuttavapiiriimme :(
Valitettavaa mutta totta,josko teilläkin siellä sisimmillään onkin sama tilanne.
 
Ex-miehesi läheiset ilmeisesti näkevät sinut pahiksena. :( Oliko eroprosessi vaikea? Kumman aloitteesta ero tuli?

Ei välttämättä. Etenkään varttuneemmat ihmiset eivät osaa suhtautua toisten avioeroihin. Sen pelätään tarttuvan kuin lian. Toisaalta luullaan, että on valittava puoli, koska meidät on niin opetettu tekemään niin, valitsemaan puolia, näkemään maailma dikotomisena.

Omalta kohdaltani en oikein osaa vastata aloittajan kysymykseen, koska meillä pysyi koko avioliiton ajan omat ystävät ja avioliiton aikana solmitut ystävyyssuhteet olivat nimenomaan jomman kumman ystäviä. Tapasimme ystäviämme erikseen. Parisuhteen aikana olin pahoillani, kun meillä ei ollut yhteisiä pariskuntaystäviä. Emme myöskään kumpikaan olleet mitään suku-ihmisiä vaan tapasimme lähinnä useammin vanhempiamme ja muita sukulaisia hyvin harvoin ja satunnaisesti. Näin ollen välien etääntyminen toisen sukuun ei ns. tuntunut missään. Lapset tapaavat sukulaisiaan molemmin puolin ja nyt isompina käyvät ihan itse tapaamassa sukulaisiaan esimerkiksi kesälomalla.
 
Aika usein se tuntuu näin menevän. Ihmiset jotenkin kokevat, että heidän pitää valita "puolensa", vaikka pari itse ei sitä edes vaatisi. Mutta tuttavat kokevat vaikeana kutsua eronnutta paria esim juhlille. Ehkä pelätään että alkavat riidellä, en tiedä.

Ja tosiaan ihan kahdenkeskiseen kanssakäymiseenkin vaikuttaa. Ehkä pelkäävät, että se eronnut rupeaa haukkumaan puolisoaan ja joutuvat "ottamaan siihen keskusteluun kantaa". En tiedä.

Ja joskus menee toisinkin päin.

Meillä puolestaan kävi niin, että kun oma paras ystäväni erosi, niin yhteydenpito hänen mieheensä katkesi. Olimme vuosien varrella tavanneet ystäväni kanssa kahdestaankin, mutta tehneet paljon asioita yhdessä myös pariskuntana. Mutta jotenkin vaikka vuosien varrella mieheni oli hänen kanssaan ystävystynyt, niin varsinainen "liima" oli kuitenkin se alkuperäinen ystävyys minun ja ystäväni välillä. Eli ei vaan tuntunut luontevalta kutsua tätä miestä meille yksinään ja eipä tämä mieskään meihin päin eron jälkeen koskaan yhteyttä ole pitänyt.

Toinen esimerkki on mieheni lapsuuden ystävä ja hänen vaimonsa. Olivat jo yhdessä kun minä ja mieheni tapasimme. Ystävystyimme tämän naisen kanssa ihan läheisiksikin ystäviksi mutta tapasimme lähinnä pariskuntina. Kun sitten monen vuoden jälkeen erosivat, niin yritimme pitää yhteyttä molempiin, mutta jotenkin vaan pikkuhiljaa yhteydenpito tähän vaimoon väheni ja väheni. Edelleen kutsumme häntä esim lapsemme synttäreille (kummeja kun ovat) mutta nainen ei tule. Olemme kutsuneet häntä kotiimme, mutta aina on niin paljon kiireitä, että tapaaminen siirtyy ja siirtyy. Osalta syynä on varmasti välimatka, osaksi joku muu. En osaa sanoa mikä...
 
Niin, voihan se olla ettei he ymmärrä eromme syitä, näkevät minut pahiksena. Mistä sen tietää? En usko sellaiseen kuitenkaan, että ex-mies käskisi olemaan erossa minusta. Toisinaan aina asia alkaa vaivaamaan ja tympii ja tätä asiaa mielessäni vatvon. Pitäisi kai päästä yli..
 
Valitettavasti se menee niin että ystävät, tuttavat yms. joutuvat valitsemaan puolensa. Se onvain niin paljon helpompaa olla vain toiseeen yhteydessä. Ei tule kiusallisia tilanteita esim. siitä kumman nyt kutsuu juhliin tai että toinen eronneista alkaa kysellä toisen asioista...

Siksi kannattaa parisuhteessakin pitää huolta siitä ettei elä vain puolison kautta vaan on niitä "omiakin" ystäviä jottei tosiaan havahdu jonain kauniina päivänä siihen että jäi ihan yksin...
 
Valitettavasti se menee niin että ystävät, tuttavat yms. joutuvat valitsemaan puolensa. Se onvain niin paljon helpompaa olla vain toiseeen yhteydessä. Ei tule kiusallisia tilanteita esim. siitä kumman nyt kutsuu juhliin tai että toinen eronneista alkaa kysellä toisen asioista...

Siksi kannattaa parisuhteessakin pitää huolta siitä ettei elä vain puolison kautta vaan on niitä "omiakin" ystäviä jottei tosiaan havahdu jonain kauniina päivänä siihen että jäi ihan yksin...

Tämä ajatus tuntuu vain niin tyhmältä, meillä kun tosiaan on ihan hyvät välit exäni kanssa. Eikä mua edes haittaisi vaikka juhliin kutsuttaisiin minut ja mieheni, sekä exäni uuden naisensa kanssa. Jopa ex- mieheni on alkanut tutustumaan minun uuteeni, joten miksi tuttavat tekisivät asioista vaikeita, kun mekään ei niitä semmoiseksi tehdä?
 
[QUOTE="aapee";25533189]Tämä ajatus tuntuu vain niin tyhmältä, meillä kun tosiaan on ihan hyvät välit exäni kanssa. Eikä mua edes haittaisi vaikka juhliin kutsuttaisiin minut ja mieheni, sekä exäni uuden naisensa kanssa. Jopa ex- mieheni on alkanut tutustumaan minun uuteeni, joten miksi tuttavat tekisivät asioista vaikeita, kun mekään ei niitä semmoiseksi tehdä?[/QUOTE]

Niinpä. Suurin osa eroista on sellaisia että eronneet eivät jälkikäteen halua olla missään tekemisissä toistensa kanssa enää. Sen takia läheisillekin on yleensä vakiintunut käytäntö että valitaan jompi kumpi.

Puhu exäsi kanssa asiasta. Ehkä hän voi puhua sukulaisilleen että sinä haluaisit vielä olla tekemisissä ja että häntä ei se mitenkään haittaa.
 
[QUOTE="vieras";25533207]Näin se menee. Jopa omat vanhemmat tekee näin vaikka tietää syyn olevan ex-miehessä.[/QUOTE]

Siis mitä? Meinaat että eroon "syynä" olleen osapuolen vanhempien ei pitäisi olla oman lapsensa puolella vaan heidän pitäisi asettua toiselle puolelle. Ahaa..., ei se musta kyllä ihan niin mene. Kyllä vanhempien aina kuuluu olla oman lapsensa tukena.

Hyvin harvoin ystävät ja tuttavat ottavat puolia sen mukaan että kumpi on "syynä" eroon vaan ihan sen mukaan kumman kanssa haluavat jäädä tekemisiin.
 
Siis mitä? Meinaat että eroon "syynä" olleen osapuolen vanhempien ei pitäisi olla oman lapsensa puolella vaan heidän pitäisi asettua toiselle puolelle. Ahaa..., ei se musta kyllä ihan niin mene. Kyllä vanhempien aina kuuluu olla oman lapsensa tukena.

Hyvin harvoin ystävät ja tuttavat ottavat puolia sen mukaan että kumpi on "syynä" eroon vaan ihan sen mukaan kumman kanssa haluavat jäädä tekemisiin.

Minä olen sitä mieltä, että joissakin tapauksissa vanhempien ei pidä olla oman lapsensa "puolella" vaikkakin tukena voivat olla.

Ystäväni avioliitto päättyi aviomiehen pitkäaikaiseen avioliiton ulkopuoliseen suhteeseen. Miehen vanhemmat tekivat ERITTÄIN selväksi omalle pojalleen, että eivät tällaista käytöstä hyväksy, mutta teostaan huolimatta kyseinen mies on kuitenkin heidän rakas lapsi.

On eri asia tuomita joku TEKO kuin tuomita tämän teon tehnyt ihminen.

Ihan sama kuin jos lapseni tekisi jonkun rikoksen. AIVAN VARMASTI tuomitsisin kyseisen TEON, mutta rakastaisin ja tukisin kuitenkin lastani, enkä häntä tuomitsisi tekojensa tähden.
 
  • Tykkää
Reactions: Heikura78
Niinpä. Suurin osa eroista on sellaisia että eronneet eivät jälkikäteen halua olla missään tekemisissä toistensa kanssa enää. Sen takia läheisillekin on yleensä vakiintunut käytäntö että valitaan jompi kumpi.

Puhu exäsi kanssa asiasta. Ehkä hän voi puhua sukulaisilleen että sinä haluaisit vielä olla tekemisissä ja että häntä ei se mitenkään haittaa.

En tiedä haluanko enää edes. Kun entiset ystävät jättävät kertomatta että ovat saamassa lapsen, menneet naimisiin ja muita merkityksellisiä asioita, niin on alkanut vain pistämään vihaksi. Kiva kuulla tuollaisia sattumalta jostain.. En tarvitse sellaisia hylkääjiä elämääni enää. Varsinkaan, kun heitä ei tunnu liikuttavan vähääkään, mitä minulle kuuluu.
 
Siis mitä? Meinaat että eroon "syynä" olleen osapuolen vanhempien ei pitäisi olla oman lapsensa puolella vaan heidän pitäisi asettua toiselle puolelle. Ahaa..., ei se musta kyllä ihan niin mene. Kyllä vanhempien aina kuuluu olla oman lapsensa tukena.

Hyvin harvoin ystävät ja tuttavat ottavat puolia sen mukaan että kumpi on "syynä" eroon vaan ihan sen mukaan kumman kanssa haluavat jäädä tekemisiin.

Minä ymmärrän kyllä tämän niin, että nimenomaan OMAT vanhemmat tekevät noin OMALLE lapselleen? Niinkun, että mun äitini olisi vihainen mulle erosta ja puolustelisi mun exää..
 
[QUOTE="aapee";25533330]Minä ymmärrän kyllä tämän niin, että nimenomaan OMAT vanhemmat tekevät noin OMALLE lapselleen? Niinkun, että mun äitini olisi vihainen mulle erosta ja puolustelisi mun exää..[/QUOTE]

Tervetuloa mun elämään :(. Joka kerta kun olen eronnut (pari teiniseurustelua ja pari pidempää avoliittoa "aikuisena"), on äitini hyvin pahoillaan niiden _miesten_ puolesta ja syyttää erosta minua. Hän ei ikinä edes kysy MIKSI on erottu, vaan syy on automaattisesti minun ja hän "niin mielensä pahoittaa". Ja vaikka olen sitten kysymättä kertoillut syitä, esim. edellinen petti minua ystäväni kanssa (!!!) niin siihen ei tule mitään kommenttia vaan vain syyllistämistä siitä kuinka hänelle tulee ikävä mukavaa vävykokelasta.

Ei tarvinne ihmetellä miksi en nykyistä poikaystävääni ole äidille esitellyt, ja miksi en kerro hänelle yhtään mitään yksityisasioistani :'(. Kun olen äidille sanonut että kaipaisin häneltä tukea, en syyllistämistä, vetäisee hän tietysti heti marttyyrikortin "en minä parempi äiti osaa olla nyyhnyyh"....
 
Tervetuloa mun elämään :(. Joka kerta kun olen eronnut (pari teiniseurustelua ja pari pidempää avoliittoa "aikuisena"), on äitini hyvin pahoillaan niiden _miesten_ puolesta ja syyttää erosta minua. Hän ei ikinä edes kysy MIKSI on erottu, vaan syy on automaattisesti minun ja hän "niin mielensä pahoittaa". Ja vaikka olen sitten kysymättä kertoillut syitä, esim. edellinen petti minua ystäväni kanssa (!!!) niin siihen ei tule mitään kommenttia vaan vain syyllistämistä siitä kuinka hänelle tulee ikävä mukavaa vävykokelasta.

Ei tarvinne ihmetellä miksi en nykyistä poikaystävääni ole äidille esitellyt, ja miksi en kerro hänelle yhtään mitään yksityisasioistani :'(. Kun olen äidille sanonut että kaipaisin häneltä tukea, en syyllistämistä, vetäisee hän tietysti heti marttyyrikortin "en minä parempi äiti osaa olla nyyhnyyh"....

Höh, onpa ikävää :( Ei mullakaan mikään super osallistuva ja välittävä äiti ole, mutta ei sentään kyseenalaista mun ratkaisuja elämässäni. Ehkä omassa mielessään voi jotain miettiä, ja niinhän jokainen saakin tehdä ihan vapaasti. Jos sun äiti vaan kovasti toivoo, että vakiinnut ja perustat ehkä perheen tms? Ja on sitten jotenkin juuri sinuun pettynyt, kun se ei onnistunutkaan... En puolustele häntä, yritän vain ymmärtää. Toisaalta jotkut vaan on niin julmia jopa omille lapsilleen, että ehkä oikeasti ajatteleekin että kaikki on sinun vikaa, eli hänen, kun ei osannut sua paremmin kasvattaa jne.... Menipä analysoinniksi :P
 
Voi olla että takana on jotain hänen omia toiveitaan, mutta kyllä aikuisen ihmisen tosiaan pitäisi osata jättää ne myös oman päänsä sisäisiksi. Nytkin edellisen kerran kerroin erosta sähköpostilla juuri siksi että hänellä olisi aikaa miettiä ensireaktiotaan, mutta ei... Pitäisi edes hammasta purren sitten vaikka esittää, ja en ymmärrä miksei sitten pura kiukkuaan mieluummin niihin paskoihin ex-miehiin kuin minuun. Esim. tuosta, kun kerroin exäni pettäneen minua ystäväni kanssa, hän ei kommentoinut MITÄÄN. Haukkuisi mieluummin sitä petturia kuin minua, näin ainakin itse tekisin jos vaikka ystävälleni kävisi samoin. Ei niin että alkaisin syyllistää kaveriani huonoista parisuhdetaidoista :(.

Mutta siis, pointtina että kannattaa olla tyytyväinen jos edes "oma" puoli pitää sun puolia. Kaikilla ei ole sekään selvää. Ja olen itsekin huomannut tuon saman, että ne ihmiset joita on pitänyt ystävinä, ovatkin oikeasti olleet vain miehen ystäviä ja ehkä sitten sen takia näytelleet myös minun kavereitani. Kyllä siitä(kin) tulee aika vedätetty ja tyhmä olo, kun on kuvitellut että minusta pidetään ihan minuna, ja sitten tajuaakin että ilman sitä kumppania oli niille "ystäville" ihan turha tyyppi :/.
 
Voi olla että takana on jotain hänen omia toiveitaan, mutta kyllä aikuisen ihmisen tosiaan pitäisi osata jättää ne myös oman päänsä sisäisiksi. Nytkin edellisen kerran kerroin erosta sähköpostilla juuri siksi että hänellä olisi aikaa miettiä ensireaktiotaan, mutta ei... Pitäisi edes hammasta purren sitten vaikka esittää, ja en ymmärrä miksei sitten pura kiukkuaan mieluummin niihin paskoihin ex-miehiin kuin minuun. Esim. tuosta, kun kerroin exäni pettäneen minua ystäväni kanssa, hän ei kommentoinut MITÄÄN. Haukkuisi mieluummin sitä petturia kuin minua, näin ainakin itse tekisin jos vaikka ystävälleni kävisi samoin. Ei niin että alkaisin syyllistää kaveriani huonoista parisuhdetaidoista :(.

Mutta siis, pointtina että kannattaa olla tyytyväinen jos edes "oma" puoli pitää sun puolia. Kaikilla ei ole sekään selvää. Ja olen itsekin huomannut tuon saman, että ne ihmiset joita on pitänyt ystävinä, ovatkin oikeasti olleet vain miehen ystäviä ja ehkä sitten sen takia näytelleet myös minun kavereitani. Kyllä siitä(kin) tulee aika vedätetty ja tyhmä olo, kun on kuvitellut että minusta pidetään ihan minuna, ja sitten tajuaakin että ilman sitä kumppania oli niille "ystäville" ihan turha tyyppi :/.

Juurikin näin. Olen tyytyväinen että minulla on perheeni puolellani, vaikka ovat hyvissä väleissä myös eksäni kanssa. Omia ystäviäkin muutama on, täytyy iloita heistä ja hankkia uusia.
 
jos ne sun ex. avioliiton aikaset kaverit luulee olevansa niin paljon ylempänä. ei viitsitä enää vaivautua, erositta miehesi kanssa ettekä vaivautuneet kituuttamaan kuolemaan asti onnettomina. (lasten takia). taitavat olla vaan kateellisia kun ei itellä kantti riitä. itselläki ero takana, eikä vois vähempää kiinnostaa liiton aikaiset "kaverit". hyvä vaan ku voi elää omaa elämää välittämättä toisten kotkotuksista. :)
 
Hyvin usein käy noin.

Kohauta olkapäitä niille, jotka ovat olleet hyvissä väleissä kanssasi ennen eroa, eivät ilmeisesti enää tahdo/osaa/halua.

Toki voi olla syy siinäkin, etteivät tiedä mitä pitäis sanoa.
Ellei yhteydenotot puoleltasi saa vastakaikua, niin sitten ei. Harmillistahan se on. :/
 

Yhteistyössä