Avioelämä mättää

[Kyllästynyt]

Heräsin muutama päivä sitten karuun todellisuuteen; mieheni ei ilmeisesti rakasta minua enää, jos on koskaan rakastanutkaan. Tämä oivallus iski päähäni ihan yllättäen, kun pohdiskelin elämääni muuten. Meillä on ilmeisesti keskiverto-avioliitto: kaksi lasta, omakotitalo ja elämä näyttää olevan järjestyksessä. Kuitenkin, mieheltäni en ole enää vuosiin saanut minkäänlaista vastakaikua millekään asialle. Seksi meillä loppui jo nelisen vuotta sitten, siihen kun kuopus syntyi. Tai itse asiassa seksi loppui siihen kun tein raskaustestin. Mies ei ollut tälläkään kerralla mukana ultrassa, ei koittanut vauvan potkuja mahan päältä, ei ollut missään vaiheessa kiinnostunut koko raskaudesta. Synnytykseen sentään tuli mukaan. Emme harrasta yhdessä mitään, hän ei ole kiinnostunut kuulumisistani, emme koskaan juttele mistään koska hän ei jaksa puhua. Tajusin myös ettei hän edes tunne minua enää, ei tiedä mitään ajatuksistani eikä tunteistani eikä ole edes kiinnostunut.
Olen yrittänyt miettiä mitä teen, elänkö elämääni näin, avioliitossa mutta yksinäisenä? Kuitenkin haluaisin kunnon parisuhteen ja miehen joka on kiinnostunut minusta. Eroa mieheni ei halua, se tuli selväksi eilen kun pakotin hänet sanomaan haluaako erota vai ei. Ilmeisesti hän on ihan tyytyväinen, mikä on minusta kummallista.
Elämme kuin kämppäkaverit, parisuhteesta ei tietoakaan ja mieheni olisi tyytyväinen? Hyvin vaikea uskoa.
Puhumaan en miestä saa, monta kertaa olen yrittänyt. Joten turha haaveillakaan mistään terapeuteista. Seksin puutteesta hän ei suostu puhumaan, kun ei se kuulu minulle. Niinkö! Avioliitossa ei pitäisi pettää toista, mutta jos mies ei suostu seksiin eikä puhumaan, niin mitä tässä pitäisi tehdä? Olemme molemmat kuitenkin nuoria, kolmekymppisiä, joten hirvittää että tässäkö tämä nyt oli? Näinkö eletään loppuelämä?
Kuitenkin mies on kunnollinen, polttaa muttei juo eikä ikimaailmassa nostaisi kättä minua tai lapsia vastaan. Eli hyvääkin löytyy. Yhdessä olemme olleet 11 vuotta.
Osaisiko kukaan antaa mitään uusia näkökulmia asiaan? En jaksa enää pohtia kaikkea yksinäni, kun miehestä ei saa mitään irti.

 

[Vanha Kääpä]

Jospa sä tosiaankin olet kyllästyny? Jos vika ei olekaan parisuhteessa, eikä oikeastaan edes elämässä, vaan yksinkertaisesti olet kyllästynyt :flower: :hug: .

Elämään kuuluu sekin, että on sellaisia, tasanne kausia, ei tapahdu mitään, kaikki on sitä samaa puuroa päivästä toiseen. Mutta jos noita arkisemoia kausia ei olisi, niin kiunka kauan mikään tuntuis miltään? Eli jos aina olis kivaa, niin olisko oikeastaan enää koskaan kivaa? Tai jospa onkin käyny ihan noin; kaikki on oikeataan ihan kivasti ja hyvin, mutta se ei enää tunnu miltään.

Pistä kunnon riita pystyyn niin kyllä se siitä . No joo...Siis mulla on taipumusta tohon, että kun mä pitkästyn mä järjestän melkoisia kohtauksia, että saan varmasti mieheltä jakamatonta huomiota :ashamed: Sopii ehkä paremmin uhmaikäiselle lapselle, mutta ehkä mä olin helppo laps ja mulla on nyt uhma-ikä

Tuota riitaa fiksumpaa taitais olla koittaa jotain ihan uutta, aloittaa uusi harrastus, lähteä matkoille, tehdä jotain sellaista mitä ette ikinä ole kuvitellut tekevänne; menkää sukelluskurssille, hypätkää tandem-Benji hyppy tai vuokratkaa viikonlopuksi vene/moottoripyörä/avoauto ja lähtekää etsimään kadonnutta nuoruutta.
:flower: :hug:

 

[Beeta]

En tiedä, koskeeko tämä teitä, mutta tuli mieleen kun mainitsit, ettei mies puhu. Eli luin uusimmasta Kauneus & Terveys-lehdestä artikkelin, joka ainakin minun ajatusmaailmani mullisti: On olemassa paljon ihmisiä- useimmiten miehiä- jotka ovat niin sanotusti piiloutujia. He eivät osaa tuoda julki tunteitaan puhumalla, eivät kykene vakavaan keskusteluun. He saatttavat olla jollain lailla sisäisesti ujoja, eivät kykene kohtaamaan tunteitaan (artikkelissa oli tarkempaakin "analysointia"). Monesti toisen "tunnepiiloutumiseen" havahtuu vasta myöhemmin, kun elettyä elämää on takana. Kun lapset ovat ihan pieniä, on aina kiire ym. eikä niin jaksakaan keskustella. Mutta jossain vaiheessa suhteen avoimempi puoli alkaa kaivata niitä syvällisiä keskusteluja, yleensä kriisin yllättäessä. Mikään suhde ei toimi ilman työtä, ja jossain vaiheessa toinen huomaa, että aletaan eriytyä, pitäisi hoitaa sitä suhdetta. Vaan toinen ei osaakaan tulla vastaan yrityksissä, piiloutuu puhumattomuuden taakse. Se ahdistaa keskusteluhaluista jopa masennukseen asti.

Itselleni artikkeli oli vapauttava siksi, että siinä annettiin tälle avoimelle osapuolelle (eli minulle) tavallaan "lupa" kärsiä tilanteesta. Aina ennen syyllistin itseäni, että kun en yritä parantaa parisuhdettamme tarpeeksi, kun en saa miestä puhumaan. Että syy olisi MINUSSA, minä en osaa aloittaa keskustelua tarpeeksi rakentavasti jne. Mutta näin ei ole. Joskus asialle ei vain voi mitään. Toisen olisi ensin itse avattava ne sisäiset solmunsa. Minun on lupa ahdistua ja masentua, kun tunteisiini, keskusteluyrityksiini ei vastata. Jos tuntee halua yrittää ratkaista ongelma, niin artikkelissa oli joitain vinkkejä, en niitä nyt niin tarkkaan muista.

Mutta, kuten mainitsin, tämä saattoi olla teitä koskematon asia, halusin vaan tuosta mainita (muillekin) koska tosiaan itse sain helpotusta siitä jutusta. Jotkut asiat ovat väistämättömiä. Jos yritykseni puhua jatkuvasti tyrmätään, on lupa luovuttaa.
Suorastaan itkin, koska olen tuntenut niin suunnatonta omantunnontuskaa siitä, että olen yrittänyt siirtää vuoria, enkä saakaan niitä siirtymään, enkä enää jaksaisi edes yrittää. Ehkäpä minun ei nyt tarvitsekaan.

 

[-piija-]

No mulla pisti silmään että seksi loppunut jo neljä vuotta sitten
En tiedä olenko jotenkin omituinen mutta itse en haluaisi olla suhteessa jossa ei ole ollenkaan seksiä. Ja sekin ettei mies osallistunut mitenkään odotukseen. Voithan sinä yksinkin käydä terapiassa ja saada sitä kautta apua. Tuntuu kyllä omituiselta että 30v elämä olisi niin ohitse ettei olisi enää suuria tunteita ja rakkautta ja sitä seksiä.

 

[riksu]

Toivoisin tosiaankin välillä että seksi mättää itselleni tulee joskus tunne että olen kotiorja ja panopuu. Niin kauan menee hyvin kunhan hoidan kotona kaiken lapsen ja suostun seksiin aina kun mies haluaa, jos kieltäydyn jostain syystä heti olen pihtari ja mökötetään.

 

[mä]

\

Toivoisin tosiaankin välillä että seksi mättää itselleni tulee joskus tunne että olen kotiorja ja panopuu. Niin kauan menee hyvin kunhan hoidan kotona kaiken lapsen ja suostun seksiin aina kun mies haluaa, jos kieltäydyn jostain syystä heti olen pihtari ja mökötetään.

Pesaan... Phtari olen jos seksi ei maistu paria kertaa viikossa enempää vaikka "panopuunakin" olen suostunut olemaan. Koskaan ei multa kysytä mitä mulle kuuluu tai miten mun päivä on mennyt, kaikilla on vaan mulle tuhat asiaa kerrottavaa ja minähän kuuntelen ja leikin kiinnostunutta. Kotihommiin mies osallistuu kun mun työmäärä ylittää mun sietokyvyn mutta jos mun aika vaan riittää, niin työt kuuluu mulle, niitähän muut ei voi tehdä vain antaakseen mulle omaa aikaa

 

[tilhi]

\

\

Toivoisin tosiaankin välillä että seksi mättää itselleni tulee joskus tunne että olen kotiorja ja panopuu. Niin kauan menee hyvin kunhan hoidan kotona kaiken lapsen ja suostun seksiin aina kun mies haluaa, jos kieltäydyn jostain syystä heti olen pihtari ja mökötetään.

Pesaan... Phtari olen jos seksi ei maistu paria kertaa viikossa enempää vaikka "panopuunakin" olen suostunut olemaan. Koskaan ei multa kysytä mitä mulle kuuluu tai miten mun päivä on mennyt, kaikilla on vaan mulle tuhat asiaa kerrottavaa ja minähän kuuntelen ja leikin kiinnostunutta. Kotihommiin mies osallistuu kun mun työmäärä ylittää mun sietokyvyn mutta jos mun aika vaan riittää, niin työt kuuluu mulle, niitähän muut ei voi tehdä vain antaakseen mulle omaa aikaa

Niin totta! Meillä on juuri noin myös! Ymmärrän sinua "mä"-nimellä kirjoittava.. Sympatiani sinulle. Koita jaksaa! Et ole yksin! Miehet ovat itsekkäitä, ja kun kerran ovat päässeet saajan rooliin niin on vaikea olla se joka antaa

 

[äiskä vantaalta]

olemme olleet 17 vuotta naimisissa ja aika ajoin menee pitkiä aikoja tosi hyvin,mutta en tiedä mikä nyt on ,on ollut pitemmän aikaa tosi tiukkaa ja jatkuvaa riitaa.etsin koko ajan miehestäni vikoja,joista pääsisin huomauttelemaan.lapset alkaneet kärsimään asiasta,nukkuvat huonosti,lähtevät pois huoneesta ym.en jaksa enään tätäkään.tiedän että rakastan kuitenkin miestäni ja haluaisin jatkaa hänen kanssaan.alku vuonna haettiin avioero hakemukset ja täytettiin,mutta ei toimitettu eteenpäin.