H
"Herkko"
Vieras
Olen löytänyt itseni tilanteesta mihin en olisi koskaan uskonut joutuvani, sillä vastustan aborttia ja olen sen suureen ääneen sanoutkin. Nyt olen keskeyttänyt oman raskauteni. Miten tähän päädyttiin?
Olemme toivoneet lasta reilun vuoden ja viime talvena jouduin kokemaan keskenmenon, mikä oli kovaakin kovempi paikka. Kävi mielenterveyden päälle ja asiat johti toiseen. Kesällä jäin töistä pois ja kuumuus oli sietämätöntä sekä oma fyysinen terveys oli huonossa jamassa. Paniikkihäiriö paheni ja elin jatkuvissa pelkotiloissa. Keskenmeno satutti edelleen ja vauvan kaipuu oli suuri. Suru oli suuri ja epätoivo sitä etten koskaan enää saa tuntea syntymän iloa.
Syksyllä tilane alkoi pikkuhiljaa paranemaan kiitos hyvän hoidon ja tiiviin terapian. Lääkityksiä alettiin vähentämään ja paniikkihäiriötkin harvenivat. Mieheni kanssa puhuimme uudesta yrityksestä kun olen lopettanut lääkkeet ja kohtauksia ei enää tule, mahdollisesti ensi vuoden keväällä.
Sitten tapahtui vahinko, ja tunteet oli sekavat ja vieroitusoireet kovat lääkelaskusta. Kävin hakemassa jälkiehkäisyn, mutta vaistosin sen mielessäni ettei se toiminut, ja plussaa näyttii vajaan kahden viikon kuluttua. Paniikki iski heti etten pärjää vielä vielä ilman lääkkeitä ja mieheni sanoi että ei varmaan kannata jatkaa tätä raskauta, itse olin samaa mieltä, vaikka tuska oli suuri tehdä tämä päätös sen takia kun mitään muuta en niin halua kun lapsen.
Soitin terveyskeskukseen ja sain asian eteenpäin heti, keskeytys aloitettiin viikolla 4 tasan, ja nyt alkoi vuoto, kivut eivät ole suuret. Ultrassa ei näkynyt vielä mitään muuta kun pientä sakkaa ja siitäkään lääkäri ei ollut täysin varma. Limakalvo oli paksuuntunut kuitenkin ja testit positiivisia joten siihen uskoon ei voinut tuudittautua etä kuukautiset alkaisivat, vaikka eivät kerenneetkään olla myöhässä vielä.
Olen aina oollut hyvin herkkä ja elänyt tunteilla enkä järjellä, nyt tein järkiperäisen päätöksen ja mietin että olenko kylmä ihminen sillä ajattelen asian näin että kohdussa ei ollut vielä mitään enkä tunne tappaneeni elävävää olentoa, toisin olen tähän asti ajatellut. Jos en olisi saanut keskeytystä heti, en olisi sitä pystynyt tekemään, joten olen hyvin helpottunut nyt että saan tervehtyä elämään ilman lääkkeitä ennen kuin yritämme raskautta.
Kyllä, mielessäni pyörii vain se että jonain päivänä saan lapsen syliin asti, nyt ei vain ollut sen aika. Ja yritys aloitetaan heti kun elämä on tasapainossa ilman lääkkeitä. Vauva haave ei ole kadonnut mihinkään tästä kokemuksesta huolimatta. Ajatuksissani on edelleen mahdollisesti keväällä yritys. Tietenkin asia lykkääntyy jos emme ole valmiita.
Mitä ajatuksia tämä teissä herättää?
Olemme toivoneet lasta reilun vuoden ja viime talvena jouduin kokemaan keskenmenon, mikä oli kovaakin kovempi paikka. Kävi mielenterveyden päälle ja asiat johti toiseen. Kesällä jäin töistä pois ja kuumuus oli sietämätöntä sekä oma fyysinen terveys oli huonossa jamassa. Paniikkihäiriö paheni ja elin jatkuvissa pelkotiloissa. Keskenmeno satutti edelleen ja vauvan kaipuu oli suuri. Suru oli suuri ja epätoivo sitä etten koskaan enää saa tuntea syntymän iloa.
Syksyllä tilane alkoi pikkuhiljaa paranemaan kiitos hyvän hoidon ja tiiviin terapian. Lääkityksiä alettiin vähentämään ja paniikkihäiriötkin harvenivat. Mieheni kanssa puhuimme uudesta yrityksestä kun olen lopettanut lääkkeet ja kohtauksia ei enää tule, mahdollisesti ensi vuoden keväällä.
Sitten tapahtui vahinko, ja tunteet oli sekavat ja vieroitusoireet kovat lääkelaskusta. Kävin hakemassa jälkiehkäisyn, mutta vaistosin sen mielessäni ettei se toiminut, ja plussaa näyttii vajaan kahden viikon kuluttua. Paniikki iski heti etten pärjää vielä vielä ilman lääkkeitä ja mieheni sanoi että ei varmaan kannata jatkaa tätä raskauta, itse olin samaa mieltä, vaikka tuska oli suuri tehdä tämä päätös sen takia kun mitään muuta en niin halua kun lapsen.
Soitin terveyskeskukseen ja sain asian eteenpäin heti, keskeytys aloitettiin viikolla 4 tasan, ja nyt alkoi vuoto, kivut eivät ole suuret. Ultrassa ei näkynyt vielä mitään muuta kun pientä sakkaa ja siitäkään lääkäri ei ollut täysin varma. Limakalvo oli paksuuntunut kuitenkin ja testit positiivisia joten siihen uskoon ei voinut tuudittautua etä kuukautiset alkaisivat, vaikka eivät kerenneetkään olla myöhässä vielä.
Olen aina oollut hyvin herkkä ja elänyt tunteilla enkä järjellä, nyt tein järkiperäisen päätöksen ja mietin että olenko kylmä ihminen sillä ajattelen asian näin että kohdussa ei ollut vielä mitään enkä tunne tappaneeni elävävää olentoa, toisin olen tähän asti ajatellut. Jos en olisi saanut keskeytystä heti, en olisi sitä pystynyt tekemään, joten olen hyvin helpottunut nyt että saan tervehtyä elämään ilman lääkkeitä ennen kuin yritämme raskautta.
Kyllä, mielessäni pyörii vain se että jonain päivänä saan lapsen syliin asti, nyt ei vain ollut sen aika. Ja yritys aloitetaan heti kun elämä on tasapainossa ilman lääkkeitä. Vauva haave ei ole kadonnut mihinkään tästä kokemuksesta huolimatta. Ajatuksissani on edelleen mahdollisesti keväällä yritys. Tietenkin asia lykkääntyy jos emme ole valmiita.
Mitä ajatuksia tämä teissä herättää?
on tärkeää että olet surenut surusi, ja olet muutenkin tasapainossa, kun saatte sen pienen käärön syliisi.. voimia ja jatkamista jatkoon! 
