Avaudun kotiäitiydestä harmaana

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja työssäkäyvä äiti
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
T

työssäkäyvä äiti

Vieras
Olen aina halunnut hoitaa lapset eskariin saakka kotona. Se on ollut ihan itsestään selvää mulle ja jo seurusteluaikana miehen kanssa juttelin siitä että sopiiko se hänelle ettei sitten ole painostamassa minua töihin. Sopi hänelle hyvin.

Kun kuitenkin kotona oloa oli takana 5v niin jo viimeiset pari vuotta oli aika hankalia, tuntui että en jaksa sitä touhua. Viimeinen vuosi tosi vaikeeta.

Luulin että jaksaisin hoitaa lapset kotona mutta enpä vaan jaksanut. Niinpä menin takaisin töihin ja lapset menivät päiväkotiin. Nuorinkin oli 3v kun meni päiväkotiin. Ja he tykkäävät olla siellä, heillä menee hyvin siellä.

Itse vaan olen tosi pettynyt itseeni. En sitten ollutkaan sellainen kodin hengetär joka jaksaa olla vuosikausia kotona. Puistossakin tuntui ja tuntuu edelleen että ne äidit on varsinaisia rautahermoja, sellaisia jotka on jotenkin luotu äideiksi. Koskaan eivät hermostu ja aina ovat lempeän ja rauhallisen oloisia, hyvin harvoin kuulen että kukaan heistä korottaisi ääntään lapsilleen. Minä sen sijaan oli viimeisen vuoden ajan ihan kiukkuinen ja stressaantunut. Ja kun menin töihin ja lapset päiväkotiin kaikki helpottui. Se oli kuin uusi alku. Silti vaan jäi pettynyt että en ollutkaan hyvä kotiäiti, vaikka se oli aina mun haaveeni, hoitaa lapseni kotona :) No meitä on moneen junaan, tulipa vaan mieleen tämäkin omakohtainen pettymys omaan itseeni kun luin tota kuinka moni hoitaisi lapset kotona eskariin saakka jos rahallisesti mahdollista. Meillä olisi ollut rahallisesti mahdollista, mies tienaa hyvin. Mulla tavallinen työ jossa pieni palkka. Mutta enpä vaan pystynyt.

Siitä viimeisestä vuodesta jäi myös sellaiset traumat että tuntuu että en enää ikinä halua sitä neljättä lasta vaikka sekin oli aina itsestään selvyys että meille tuleee neljä lasta. Tuntuu ettei mun edes kuulu saada enempää lapsia kun en jaksa olla kotiäitinä. Olenko nyt liian ankara itselleni? Kyllähän monet käyt öissä vaikka on useampi lapsi. VAi onko näemmä vaan niin rankkaa myöntää itselleen että se mitä on aina halunnut;olla kotiäitinä, ei vaan kertakaikkisesti sovi minulle.
 
Hienoa kuitenkin, että huolehdit koko perheen hyvinvoinnista ja menit töihin, jolloin varmasti lapsetkin ovat iloisempia iloisesta äidistä, ja yhteinen aika on mukavampaa kun kaikki voivat hyvin.
 
olet liian ankara itselles. Jokainen perhe löytää sen heille sopivan tavan elää. EI näissä ole oikeaa ja väärää, vaikka täällä palstalla niin luulis. Itsekin aina kuvittelin että musta tulee joku itse rauhallisuus äitinä. Totuus on ollut toinen. Itse päädyin tekemään osa-aikatyötä, jolloin lapsilla on 10 hoitopäivää kuussa. Olen 100 kertaa parempi äiti näin ja tämä sopii meille.
 
itsensä tunteminen onkin haaste koko elämän ajaksi. ei kannata ottaa noin vakavasti, miehistä voisi ottaa mallia rennosta elämisestä. lisäksi se, että huomaakin olevansa erilainen kuin nuoruuden ajatukset, on aivan hyvä juttu aikuiselle. ihanaa minusta kun ei ole enää nuori, vaan ikä on tuonut tahtotilaa siihen, mitä tahtoo ja mitä ei.
 
tosi hyvinhän sie jaksoit kolmen kanssa. kyl se hermot menee välillä kaikilla, joillakin pinna vaan pitää hyvin seurassa. anna itsellesi vähän aikaa, voi olla että vielä sen neljännenkin jossain vaiheessa jaksat. muista vaan silloin säilyttää joku oma harrastus mihin pääset kerran viikossa.
 
Jaksamiseen vaikuttaa moni asia. Varsinkin se, onko tukiverkkoja ja miten pitkää päivää mies tekee. osallistuuko.
Itse jaksan mainiosti hoitaa pieniä lapsia (vauvaikä), joiden kanssa ei tarvitse puistoilla eikä harrastaa sosialisointia. Inhoan sitä toisten kestovaipoista tai vaunumerkeistä kuuntelua (itse en harrasta ollenkaan vauvatavaraa, mikä on monille äideille nykyään harrastus ja meillä ei vauvat oikeastaan tarviste mitään tavaraa ja sekin on jostain kirpparilta; vaunut ja äitiyspakkaus, muuta ei eka vuonna oikeastaan tarvitse)

Ja isompien lasten kanssa se että nykäään vaaditaan sosiaalisuutta, ja jos ei ole tavannut samantyyppistä seuraa, on vaikea saada seuraa lapsille. Monet lapset jätetään kokonaan kasvattamatta. Ovat koko ajan itse äänessä ja kylässä penkovat toisten tavaroita kuin omiaan.

Ei se ole mikään häpeä että ei jaksa olla kotiäitinä. Sekin vaikuttaa että sitä ei suomessa arvosteta pätkääkään.
 
Voin sanoa, että täällä on toinen samanlainen. Tosin, en koskaan kuvitellut hoitavani lasta eskari-ikään kotona, mutta kolme vuotta olis tavoite. Ensi vuonna lapsi täyttää kaksi, ja sillon ollaan hoitoon laittamassa. En vaan kestä tätä tekemättömyyttä ja samojen kotitöiden tekemistä jokaikinen päivä. Mä yksinkertaisesti kuolisin tylsyyteen jos mun tarttis viettää monta vuotta puistossa kuunnellen äitien lärpätyksiä.. huoh.. Kyllä sitä tuntee epäonnistuneen, mutta parempi tehdä niin kun oikeeksi näkee, ja meidän perheelle paras ratkaisu on kaksi työssä käyvää vanhempaa ja lapsi hoidossa. Salaa toivon, että mies haluais jäädä kotia, tosin sitten oltais rahattomia..
 
Jaa-a. itse aikanani ajattelin että haluaisin olla lapsen kanssa kotona niin pitkään kuin mahdollista. Lapset syntyivät sitten 1v3kk ikäerolla ja joiltain osin oli tuo kuopuksen vauva-aika varmaan keskivertoa raskaampaa. Esikoisen lähestyessä vuodenikää ja monien kavereiden palaillessa töihin minulle se ajatus tuntui kammottavalta ja olin onnellinen kun sain olla raskaana ja tarjota esikoisellekin pidemmän kotihoidon...

Mutta sitten päädyttiinkin laittamaan esikoinn kuntouttvanaan päivähoitoon jo 1v3kk iässä ja kuopuksen lähestyessä sitä vuotta tuntui ihanalta palata töihin, mielihyvin annoin miehelle kotivanhemman roolin seuraavaksi puoleksi vuodeksi. Ihan heti ei ajatus kotiäitiydestä houkutellut, vaikka lapset kuinka ihania olivatkin. :D

Myt kuopus on sitten jo 3,5v ja tuntuisi ihanalta jäädä kotiin vauvan kanssa. Isommat saisivat jatkaa päiväkodissa osa-aikaisina joten voisin välillä ihan vain keskittyä vauvaan, muuten taas saataisiin elellä rentoa kotiarkea koko poppoolla. :heart: Jos nyt tulisi vauva niin haluaisin jäädä kotiin pidemmäksi aikaa mikä meillä edes olisi mahdollista.
 
Ja minä palasin 7 kotiäitivuoden jälkeen takaisin töihin ja haluan pois, kotiin. Nyt heti. En halua olla töissä, haluan olla kotona lasten kanssa. Se vain ei onnistu rahallisesti millään tapaa. Meillä meni arki heti kiireisemmäksi, vaikeammaksi, ärsyttävän kiivastahtiseksi. Mitään ei kerkeä, mitää ei jaksa, kaikki jää tekemättä. Vittu että vihaan työelämää.
 
Alkuperäinen kirjoittaja vieras:
Ja minä palasin 7 kotiäitivuoden jälkeen takaisin töihin ja haluan pois, kotiin. Nyt heti. En halua olla töissä, haluan olla kotona lasten kanssa. Se vain ei onnistu rahallisesti millään tapaa. Meillä meni arki heti kiireisemmäksi, vaikeammaksi, ärsyttävän kiivastahtiseksi. Mitään ei kerkeä, mitää ei jaksa, kaikki jää tekemättä. Vittu että vihaan työelämää.

onko teillä pienet lapset?
 
Alkuperäinen kirjoittaja vieras:
Ja minä palasin 7 kotiäitivuoden jälkeen takaisin töihin ja haluan pois, kotiin. Nyt heti. En halua olla töissä, haluan olla kotona lasten kanssa. Se vain ei onnistu rahallisesti millään tapaa. Meillä meni arki heti kiireisemmäksi, vaikeammaksi, ärsyttävän kiivastahtiseksi. Mitään ei kerkeä, mitää ei jaksa, kaikki jää tekemättä. Vittu että vihaan työelämää.

eikö mies osallistu vai mistä kiikastaa? luulisi tolla kotiäitinä ololla olevan ok organisointi-, ennakointi- ja sunnittelukyky. logistiikka kuntoon, niin arki sujuu.
 
Alkuperäinen kirjoittaja 4n äiti:
Alkuperäinen kirjoittaja vieras:
Ja minä palasin 7 kotiäitivuoden jälkeen takaisin töihin ja haluan pois, kotiin. Nyt heti. En halua olla töissä, haluan olla kotona lasten kanssa. Se vain ei onnistu rahallisesti millään tapaa. Meillä meni arki heti kiireisemmäksi, vaikeammaksi, ärsyttävän kiivastahtiseksi. Mitään ei kerkeä, mitää ei jaksa, kaikki jää tekemättä. Vittu että vihaan työelämää.

eikö mies osallistu vai mistä kiikastaa? luulisi tolla kotiäitinä ololla olevan ok organisointi-, ennakointi- ja sunnittelukyky. logistiikka kuntoon, niin arki sujuu.

Mies tekee osansa kyllä. Silti aikapula on armoton. Teen kaksivuorotyötä, joten iltoja ja viikonloppuja myös. Inhoan kiireisiä aamuja, meillä on kouluikäinenkin ja tarhaikäisiä. Illalla pakataan reppuja ja laitetaan kullekin vaatepinot, aamut on yhtä ehtimistä ja mylläkkää. Lapset menee nukkumaan vartin yli 8, eikä ketään tarvi herättääkään, paitsi puoli seiskaan mennessä.

Ois niin helppo laittaa koululainen taipaleelle, tehdä aamupalaa rauhassa, tehdä asiat omalla painollaan, ehtiä, jaksaa... Leipoakin, kutsua vieraita, käydä pikku reissuja, sisustaa, shoppailla. Enää ei ehdi ja kun ehtii, ei jaksa.

Minä olen kotiäiti, en jaksa töitä ja kiireitä.
 
Alkuperäinen kirjoittaja voi:
Alkuperäinen kirjoittaja vieras:
Ja minä palasin 7 kotiäitivuoden jälkeen takaisin töihin ja haluan pois, kotiin. Nyt heti. En halua olla töissä, haluan olla kotona lasten kanssa. Se vain ei onnistu rahallisesti millään tapaa. Meillä meni arki heti kiireisemmäksi, vaikeammaksi, ärsyttävän kiivastahtiseksi. Mitään ei kerkeä, mitää ei jaksa, kaikki jää tekemättä. Vittu että vihaan työelämää.

onko teillä pienet lapset?

Vanhin ekalla, sitten 5-v ja 3,5-v. Vilkkaita lapsia, yksi erityislapsi.
 

Yhteistyössä