auttakaapa mua tän nukkumishomman kans..

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja erittäin väsynyt äiti
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
E

erittäin väsynyt äiti

Vieras
Poika 1v3kk on nukkunut koko pienen ikänsä meidän sängyssä, siis perhepedissä (perus jenkkisänky). Nyt jätkä on jo niin iso, että sänky alkaa tosiassaan tulla meille ahtaaksi, eikä mun kasvava raskausmaha asiaa yhtään auta.
Lisäksi poika on kovin levoton nukkuja potkii, ja pyörii.Muut kyllä nukkuu hyvin, mutta MINÄ EN.
Omaan sänkyyn siirto ois siis ajankohtainen, mutta ku se ei tunnu onnistuvan.
Olemme kokeilleet lastensänky ns. sivuvaununa, mutta poika punkee ihtesä viereen koko ajan. Pinnistä sivuvaununa olemme kokeilleet myös, mutta yöllä kun poika heräilee alkaa taas tuntien tuttishow (viime yönä meni 3 tuntia kunnes kyllästyimme ja otimme hänet viereen), jonka aikana poika virkistyy ja menee monta tuntia ennen kuin nukahtaa. sama juttu, jos pinniksen laittaa eri huoneeseen.
Nukahtaa kyylä, mutta yöllä herätessään EI HALUA jäädä nukkumaan.
Sit vielä asioita jotka osaltaan vaikeuttavat tilannetta.

-sänkyyn ei oiken voi lisätä eism ysikymppistä jatkoksi koska kyseesä jenkkisänky
-poika ei osaa vielä tulla kivuttomasti alas tavallisesta sängystä
-toinen lapsi tulossa, joka siis vuorostaan saa paikkansa meidän parisängystä
-olisi hyvä tehdä tuo siirto mahd. pian, ettei poika luule että tuleva vauva vie hänen paikkaansa syksyllä "saapuessaan"

AUTTAKAA MUA KEHITTÄMÄÄN JOKIN TOIMIVA STRATEGIA TÄHÄN HOMMAAN? :)

 
Meilläkin lapset nukkuu omissa sängyissään,
tosin samassa huoneessa meidän kanssa olosuhteiden pakosta.
Jos olisi isompi asunto niin omat huoneet olisi kaikilla :D

Jos tuon esikon kanssa menee hankalaksi, niin opeta edes se vauva omaan sänkyyn!
 
Alkuperäinen kirjoittaja huh:
perhepeti on virhe. meillä ei mitään ongelmia koskaan kun tyttö nukkui alusta asti omassa sängyssä, omassa huoneessa.

Meistä tuntui alusta asti luonnolliselta ajatukselta, että lapsi nukkuu meidän vieressä lahellä vanhempiaan ja tähän asti se on ollu oikeinkin hyvä homma..

 
Alkuperäinen kirjoittaja huh:
perhepeti on virhe. meillä ei mitään ongelmia koskaan kun tyttö nukkui alusta asti omassa sängyssä, omassa huoneessa.

Niin, se että teillä ei ole mitään ongelmia ollut tuon järjestelyn kanssa, ei tee perhepedistä virhettä. Ja jos vauvalta kysytään, hän tuskin arvostaa omaa huonetta ja omaa sänkyä.
 
Alkuperäinen kirjoittaja Ärrimurri:
Illalla siis nukutatte lapsen omaan sänkyynsä teidän sängyn viereen, vai miten? Imetätkö vielä? Imetätkö öisin? Palkonko sinulla on raskausviikkoja?

Pinnikseen nukutetaan meidän viereen, eilen kokeiltiin toista huonetta. En imetä enää, 1 vuotiaana loppu. Rv. 27 nyt menossa.

 
Alkuperäinen kirjoittaja ap:
Alkuperäinen kirjoittaja Ärrimurri:
Illalla siis nukutatte lapsen omaan sänkyynsä teidän sängyn viereen, vai miten? Imetätkö vielä? Imetätkö öisin? Palkonko sinulla on raskausviikkoja?

Pinnikseen nukutetaan meidän viereen, eilen kokeiltiin toista huonetta. En imetä enää, 1 vuotiaana loppu. Rv. 27 nyt menossa.

Meillä poika ei koskaan hyväksynyt pinnistä, mutta puolitoista vuotiaana siirtyi mukisematta lastensänkyyn meidän sängyn viereen. Tietysti teidän lapsi on vielä melko nuori lastensänkyyn, varsinki kun ei vielä osaa tulla itse turvallisesti sieltä alas. Joissakin lastensängyissäkin on kyllä tosi hyvät ja korkeat laidatkin... No, nähdäkseni teillä on kaksi vaihtoehtoa: pitää jonkinsortin unikoulu -päättää missä haluatte lapsenne nukkuvan ja sitten vaan valvoa muutama yö kanniskellen lasta omaan sänkyyn. Tai sitten vaan annatte asian olla, nukutatte edelleen pinnikseen, annatte lapsen rauhassa kömpiä viereen jos sitä haluaa. Teillä on kuitenkin vielä monta kuukautta vauvan syntymään ja lapsenne kasvaa ihmeen paljon tuona aikana, eikä välttämättä enää niin usein kömmi viereenne. Meillä poika nyt 2v1kk, nukkuu vieressä omassa sängyssään. Koskaan en ole ajanut vierestä pois ja nyt toivoisin, että poika edes joskus vielä kömpisi viereen nukkumaan =)
Tai sitten, kaikkein luultavammin, te löydätte itse asiaan parhaan ratkaisun :saint:
 

Yhteistyössä