Toggle sidebar

Auttakaa ymmärtämään siskoani

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja "Isosisko"
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
Vastaa
I

"Isosisko"

Vieras
Jälleen kerran sain syytöksiä siskoltani. Hän harrastaa niitä jatkuvasti syystä tai toisesta.

Tällä kertaa hän syytti minua siitä, että olen kokenut lapsuuteni onnettomana. Minulla on muistikuvia, kuinka jo ala-asteikäisenä "halusin pois" ja lukiosta kirjoitettuani olivat kaikki tulokseni loistavia, mutta minä koin vain olevani mitätön, hyljeksitty, tarpeeton, ei-hyväksytty, ei-rakastettu. Isäni oli työnarkomaani ja käytti päihteitä, vähitellen alkoi oireilla maanisdepressiivisesti. Äitini oli ajoittain syvästi masentunut ja puhui itsemurhasta. Minä koin olevani hänelle tukipilari keskimmäisenä lapsena ja ensimmäisenä tyttönä.

Pikkusisko eli paljon suojatumman lapsuuden.

En puhu lapsuudestani juurikaan,mutta joskus sivulauseessa tulee esiin suuri suruni, pettymykseni, jopa katkeruutenikin. Siihen ei minulla kuulema ole oikeutta, koska vanhempamme ovat kuolleet, eikä heistä saa puhua pahaa.

Itse en voi käsittää,kuinka siskoni on voinut kokea lapsuuden hyvänä,mutta annan hänen ajatella niin. Miksi hän saa kuitenkin kieltää minulta omat tuntemukseni?
 
Ehkä sinun kannattaisi keskustella lapsuudestasi jonkun muun kuin siskosi kanssa. Hän voi kokea sinun tuntemuksesi omaa lapsuuttaan loukkaavana tai ei ainakaan osaa sinua tukea. Joku ulkopuolisempi tai vastaavan kokenut voisi olla parempi vertaistuki.
 
En minä hänen kanssaan puhukaan! Vältän todella puheenaihetta ja montaa muutakin. Kuitenkin joskus tulee joku asia vastaan, jota kommentoin tai kerron lapsilleni jotakin ja siskoni puuttuu siihen.
Todella rankkaa, kun meillä on todella pieni suku, mutta oma sisko on sellainen, jonka kanssa en haluaisi olla missään tekemisissä. Aina jää paha mieli, kun hänen kanssaan on. Lapset toki tykkäävät, mutta he tykkäävät kyllä todella monista ihmisistä.
 
[QUOTE="Isosisko";22575684]
Itse en voi käsittää,kuinka siskoni on voinut kokea lapsuuden hyvänä,mutta annan hänen ajatella niin. Miksi hän saa kuitenkin kieltää minulta omat tuntemukseni?[/QUOTE]

On ihan normaalia, että sisarukset kokevat lapsuutensa täysin eritavalla.
On myös normaalia suojella itseään kieltämällä epänormaali ja satuttava tilanne. Siskosi kohdalla voi olla kysymys tuosta kieltämisestä, hän ei tahdo muistaa, miltä tuntui ja on rakentanut mieleensä toisenlaisen, siedettävän todellisuuden. Päihteitä käyttävien vanhepien lapsilla se on aivan tavallista.
Tämä on kopioitu AAL:n AAL - Alkoholistien aikuiset lapset (alkoholistien aikuiset lapset) sivuilta:
”Pyykkilista” (Aikuisen lapsen 14 ominaispiirrettä)
1. Meistä tuli eristäytyneitä sekä ihmisiä ja auktoriteettihahmoja pelkääviä.
2. Meistä tuli hyväksynnänhakijoita ja kadotimme siinä ohessa identiteettimme.
3. Pelkäämme vihaisia ihmisiä ja kaikkea henkilökohtaista arvostelua.
4. Meistä tulee alkoholisteja ja/tai menemme alkoholistien kanssa naimisiin tai löydämme jonkun muun pakonomaisesti käyttäytyvän persoonallisuuden, kuten työnarkomaanin, täyttääksemme sairaat hylkäystarpeemme.
5. Elämme elämäämme uhrin näkökulmasta, ja tuo heikkous vetää meitä puoleensa rakkaus- ja ystävyyssuhteissamme.
6. Meillä on ylikehittynyt vastuuntunto, ja meidän on helpompi huolehtia muista kuin itsestämme; näin meidän ei tarvitse katsoa liian läheltä omia virheitämme, jne.
7. Saamme syyllisyydentunteita, kun nousemme puolustamaan itseämme sen sijaan, että antaisimme periksi muille.
8. Tulimme riippuvaisiksi kiihtymyksestä.
9. Sekoitamme rakkauden ja säälin, ja meillä on taipumus ”rakastaa” ihmisiä, joita voimme ”sääliä” ja ”pelastaa”.
10. Olemme tukahduttaneet traumaattisen lapsuutemme tunteet ja olemme menettäneet kykymme tuntea tai ilmaista tunteitamme, koska se sattuu niin paljon (kieltäminen).
11. Tuomitsemme itsemme ankarasti, ja meillä on hyvin alhainen omanarvontunne.
12. Olemme riippuvaisia persoonallisuuksia, jotka kammoavat hylkäämistä, ja teemme mitä tahansa jatkaaksemme suhdetta, ettei meidän tarvitsisi kokea tuskallisia hylkäämisen tunteita, joita saimme eläessämme sairaiden ihmisten kanssa, jotka eivät koskaan olleet emotionaalisesti läsnä meitä varten.
13. Alkoholismi on perhesairaus; meistä tuli para-alkoholisteja (myötäriippuvaisia)* ja omaksuimme tuohon sairauteen kuuluvia piirteitä, vaikkemme edes juoneet.
14. Para-alkoholistit ovat ennemminkin reagoijia kuin toimijoita.

Tuossa ainakin kohdat 2,3 (ei ole hyväksyttävää arvostella vanhepiaan, joku voi vihastua siitä)7 (tulisi syyllinen olo, jos myöntäisi tulleensa kohdelluksi väärin) 8 (saa tuttua ja turvallista, jo lapsuudessas opittua kiihtymystä, kun taistelee sinun kokemustasi vastaan) ja 10 voisivat sopia siskoosi.
 
Siskosi voi aivan hyvin ajatella eritavalla.

Niin ajattelee minunkin sisko, samana hetkenä kuin isämme (alkoholisti) kuoli, hän tokaisi ettei haittaa, ei tunnu miltään jne. On vihainen isälle.

Minä taas en mielellään halua morkata isääni, vaikka samanaikaisesti ymmärrän ne kaikki kamalat asiat mitä hän teki, keksin tekosyitä niille, ja säälin. Samanaikaisesti vihaan, rakastan ja olen katkera isälleni.
 
Kiitos myös minulta Lisa-Marie, että olet laittanut tämän listan täällä palstalla (jo aikaisemminkin) esille. Se sopii monen muunkin ilmiön parissa lapsuutensa eläneisiin, ei vain alkoholistiperheisiin ja minulle siitä on ollut paljon hyötyä.
 

Nappaa liput koko perheen ilmaiseen leffanäytökseen Helsingissä tai Oulussa!

Yhteistyössä

Ylös Bottom
Back
Vastaa