I
"Isosisko"
Vieras
Jälleen kerran sain syytöksiä siskoltani. Hän harrastaa niitä jatkuvasti syystä tai toisesta.
Tällä kertaa hän syytti minua siitä, että olen kokenut lapsuuteni onnettomana. Minulla on muistikuvia, kuinka jo ala-asteikäisenä "halusin pois" ja lukiosta kirjoitettuani olivat kaikki tulokseni loistavia, mutta minä koin vain olevani mitätön, hyljeksitty, tarpeeton, ei-hyväksytty, ei-rakastettu. Isäni oli työnarkomaani ja käytti päihteitä, vähitellen alkoi oireilla maanisdepressiivisesti. Äitini oli ajoittain syvästi masentunut ja puhui itsemurhasta. Minä koin olevani hänelle tukipilari keskimmäisenä lapsena ja ensimmäisenä tyttönä.
Pikkusisko eli paljon suojatumman lapsuuden.
En puhu lapsuudestani juurikaan,mutta joskus sivulauseessa tulee esiin suuri suruni, pettymykseni, jopa katkeruutenikin. Siihen ei minulla kuulema ole oikeutta, koska vanhempamme ovat kuolleet, eikä heistä saa puhua pahaa.
Itse en voi käsittää,kuinka siskoni on voinut kokea lapsuuden hyvänä,mutta annan hänen ajatella niin. Miksi hän saa kuitenkin kieltää minulta omat tuntemukseni?