Auttakaa väsynyttä äitiä! :( Nukkumaan meno ongelmia..

Elikkä poika on nyt 2v. Hirveet itkupotku raivarit päikyille ja illalla nukkumaa mennessä! Huutoa, itkua, rääkymistä, raivoamista.. Ei auta että menisin ierelle kunnes nukahtaa, alkaa nimittäin pelleillä sängyssään. Lisäksi meillä on 7kk poika myöskin joten en voi istua kököttää toisen huoneessa tuntitolkulla.

Ennen siis esikoinen meni nätisti itse nukkumaan ilman huutoja, nyt se sit alko tossa 1,7kk iässä ja toki pikku veljen syntymäkin on vaikuttanut asiaan.

On kokeiltu jättää unet välistä mutta sitten ollaanki illalla niiiii kiukkusia että sitä ei jaksa kukaan kattella!

Useinmiten siis vien pojan sänkyyn, huutaa, käyn peittelemässä uudellee, huutaa edelleen ja jonkun ajan päästä lopettaa ja alkaa nukkumaan, teenkö oikein?? Tulee niin huono mieli että toisen täytyy huutaa enkä oikeen tiiä mikä auttais..

Esikoinen on menossa ens kuussa pph:lle puolikkaaksi kuukaudeksi,mietin tässä vaan että mitenköhän se sitten sielä menee nukkumaan kun on kotona ainaista rääkymistä??
Mitä teen??

 

Voi kuulostaapa tutulta. Meillä on nyt 2v4kk poika, jolla aina aika ajoin esiintyy nukkumaanmenon kanssa ongelmia. Meillä vielä niin, että huuto senkun yltyy, jos menen siihen vierelle lohduttamaan tai yritän ottaa syliin (kun poika on sängyssään). Noin yleensä nukkumaan meneminen on onnistunut aina suht hyvin, mutta jostain syystä aika ajoin tulee sellaisia ns. kausia, että mikään ei onnistu ei sitten mitenkään päin.

Kolmisen kuukautta sitten oli eka ns. voimakkain kausi, jolloin tuon nukkumaanmenon kanssa oli ongelmia. Kun sain pojan peiteltyä, ei mennyt kuin hetki ja poika jo kurkkasi ovelta ja tepsutteli luokseni. Kannoin sitten aina sinnikkäästi takaisin, vaikka poika kuinka huuti ja potki. Kolmella ekalla kerralla aina sanoin "hyvää yötä, nyt nukkumaan" ja sen jälkeen sitten vain "nukkumaan" ja lopulta en mitään. Kannoin vain päättäväisesti pojan aina takaisin, enkä antanut periksi pätkääkään. Näin neuvottiin jossakin sarjassa, supernanny?, ja olen huomannut toimivaksi omalla kohdalla. Muutaman päivän ajan tätä kesti, mutta sänkyynkantamiskerrat vähenivät joka ilta. Lopulta poika oppi, että ei saa tahtoaan läpi vaikka kuinka huutaa ja asettui jo ensimmäisen peittelyn jälkeen kiltisti nukkumaan.

Nyt sitten tällä viikolla on taas pitkästä aikaa ollut sellainen "ongelmakausi", joka sai ilmeisesti alkunsa jostakin painajaisunesta, johon poika yöllä itkien heräsi. Olemme myös vastikään muuttaneet, mutta muuton jälkeen siirtyminen omaan sänkyyn ja huoneeseen on kyllä muuten sujunut ongelmitta. Tällä viikolla ongelmaksi on muodostunut se, että poika ei tahtoisi ollenkaan nukkua omassa sängyssään, vaan aina minun vieressäni. Minä taas en osaa nukkua niin ollenkaan ja yöunet jäävät aivan nollaan. Sen vuoksi annoin pojan nukkua sen ensimmäisen yön vieressäni, mutta nämä seuraavat olen yrittänyt "totuttaa" takaisin sänkyynsä. Istuin yksi ilta hänen sänkynsä vieressä pitkään (välttäen katse- ja kosketuskontaktia ja puhumista, kuten siinä ohjelmassa ohjeistettiin) ja vain odotin, että poika nukahtaisi. Lopulta siinä kävikin sitten niin, että minä meinasin nukahtaa ennen poikaa, joten nousin sitten ja menin omaan sänkyyni makaamaan. Poika seurasi, ja nousinkin sitten aina saattamaan kädestä pitäen takaisin sänkyynsä. Sitten tajusin jättää pojan huoneen oven aivan auki. Sen jälkeen ei tarvinut kuin yhden kerran saattaa sänkyynsä ja sen jälkeen poika vielä kävi ovelta kurkkaamassa ja meni itse takaisin sänkyynsä. Nyt on alkanut jälleen rauhoittumaan tämä tilanne, mutta aion kyllä edelleen jatkossakin olla jämpti tuon omassa sängyssä nukkumisen suhteen. Olen pojalle sanonut, että ei omassa huoneessa ole mitään pelättävää ja äitikin nukkuu aivan seinän takana. Ja tällaisen mielikuvan yritän hänellä ylläpitääkin. Eihän omasta huoneesta saa peikkoa tulla.

Mielestäni et myöskään tee väärin tuolla tekniikalla mitä olet nyt tehnyt. Lähtökohtaisesti lapsen pitää oppia tiedostamaan, että sinulla on se viimeinen sana, eikä hänellä, ja että sinä olet kuitenkin aina lähellä jos on tarvis. Nuo asiat yhdessä tuovat sitä turvallisuuden tunnetta lapselle.

Neuvon sinua vain olemaan jämäkkä. Älä anna periksi vaikka mikä olisi, et tippaakaan. Alussa aina vaikeaa, mutta kyllä se siitä lähtee tasaantumaan, kun pikkuinen ymmärtää, ettei äitiä niin vaan huudetakaan yli.