Esikoisesta saatiin sydänäänet neuvolassa kuulumaan reilu 10 viikkoisena.
Nyt olin jonkinaika sitten raskaana viikolla 9+6 neuvolassa ja sydänääniä ei saatu kuulumaan. Viikolla 11 +3 alkoi vuoto ja minulla oli keskeytynyt keskenmeno. Neuvolassa kuitenkin sanottiin minulle tuolloin 9 viikolla, kun kävin siellä, että ei oletetetakkaan kuuluvan sydänääniä kuin vasta 12 viikon jälkeen. Se on myös totta. Toisaalta turhaa edes yrittää kuunnella aikaisemmin. Tulee vain kurja olo, jos ei kuulukkaan.
Itse,kun olin äidin kohdussa, niin minusta ei saatu sydänääniä kuin sisäkautta kuuntelemalla

mutta hyvin tässä yhä voidaan
Edottele vain rauhassa, että tutkivat tilanteesi. Mitään muuta et voi tehdä, kuin vain toivoa. Se tässä raskaana ollessa alussa kamalintakin onkin, että epävarmuus on niin kova. Mutta kaksi keskenmenoa kokeneena voin vain sanoa, että mitään muuta ei ole kuin toivo. TOSI POSITIIVINEN asia tilanteessasi on se, että sydänäänet on jo saatu ultralla. Silloinhan keskenmenon riski on enää todella pieni!!
Tiedän tuon kamalan kalvavan epäilyksen tunteen. Se on niin hirvittävä. Jos sinusta tuntuu, että et jaksa odottaa seuraavaa tutkimusaikaa, voit yrittää yksityiselle. Itse odotin n.12viikkoa kalvavassa epäilykessä ja se on todella raskasta. (Meillä ultra tehdään vasta viikolla 14 normaalisti, siihen asti joutuu odottamaan tietoa elävästä sikiöstä) Aika tuntuu nii n epäreilun pitkältä. Nyt olen tehnyt uuden plussa testin ja olen hirvittävän positiivisin mielin. Toivoa löytyy ja taas täytyy vain etsiä positiivisia voimia itsestään. Tällä kertaa olen vaatinut aikaisemmat tutkimuset ja tätä ultrataan nyt alusta asti, koska keskenmenosta on niin vähän aikaa.
Rohkeutta ja positiivista energiaa sinulle!! Elä ole liian huolissasi, koska mahdollisuutesi ovat nyt tosi hyvät!! Tottakai äidit ovat aina vähän huolissaan..heh, se huolissaan olo alkaa siitä, kun tekee positiivisen testin ja kestää loppuelämän
