H
"hhh"
Vieras
Perhana, äsken jäi spämmifiltteriin koko viesti, toivottavasti ei tule kahta kertaa.
Taustaa siis: olen aina pelänny jostain syystä synnytystä vaikken ollut suunnitellut lasten hankkimista tai ole ollut raskaana.
Sitten tulin raskaaksi, enkä ajatellut koko asiaa. Raskauden edetessä synnytys alkoikin tuntua luontevalta ja että niin mun kuuluu tehdä, selviän siitä kyllä kunhan saan ihanan lapseni maailmaan.
Nyt rv32 tuo asia onkin ollut parisen kuukautta mielessä ahdistavana. Alkaen siitä, että pelkään vauvan puolesta mitä kaikkea voi sattua. Ponnistanko vaikka liian kauan ja miten käy lapsen hapensaannin, entä jos lapsi kakkaa veteen ja nielaisee mekoniumia. Tai muut komplikaatiot...
Nyttemmin mukaan tullut myös pelko taas siitä kivusta, joka on alkuperäisen pelkoni ydin.
Olen kyllä täysin kipua sietämätön ihminen, miten kestän sen ylitsepääsemättömän tuskan ja vielä kun pitäisi siinä tilanteessa tehdä parhaansa lapsen takia. Pystynkö minä siihen siinä kivun keskellä.
Mites kivunlievitykset.. ehdinkö saada ja jos ehdin, niin miten se vaikuttaa. Vaikutus lakkaisi tietysti samantien kun pitäs alkaa ponnistamaan... voivoivoi...
Olisinko luuseri jos sittenkin haluaisin sektion ja millä perusteella voisin edes pyytää moista? Sillä, että synnytys on alkanut ahdistamaan niin, etten päivisin enää muuta ajattele?
Menisinkö siitä mistä aita on matalin teidän mielestänne..omasta mielestäni ehkä menisin :/ mutta kuitenkin tuo synnytyskin ajatuksena tuntuu niin kaoottiselta tilanteelta, että miten pysyn siinä tilanteessa muka järjissäni.
Taustaa siis: olen aina pelänny jostain syystä synnytystä vaikken ollut suunnitellut lasten hankkimista tai ole ollut raskaana.
Sitten tulin raskaaksi, enkä ajatellut koko asiaa. Raskauden edetessä synnytys alkoikin tuntua luontevalta ja että niin mun kuuluu tehdä, selviän siitä kyllä kunhan saan ihanan lapseni maailmaan.
Nyt rv32 tuo asia onkin ollut parisen kuukautta mielessä ahdistavana. Alkaen siitä, että pelkään vauvan puolesta mitä kaikkea voi sattua. Ponnistanko vaikka liian kauan ja miten käy lapsen hapensaannin, entä jos lapsi kakkaa veteen ja nielaisee mekoniumia. Tai muut komplikaatiot...
Nyttemmin mukaan tullut myös pelko taas siitä kivusta, joka on alkuperäisen pelkoni ydin.
Olen kyllä täysin kipua sietämätön ihminen, miten kestän sen ylitsepääsemättömän tuskan ja vielä kun pitäisi siinä tilanteessa tehdä parhaansa lapsen takia. Pystynkö minä siihen siinä kivun keskellä.
Mites kivunlievitykset.. ehdinkö saada ja jos ehdin, niin miten se vaikuttaa. Vaikutus lakkaisi tietysti samantien kun pitäs alkaa ponnistamaan... voivoivoi...
Olisinko luuseri jos sittenkin haluaisin sektion ja millä perusteella voisin edes pyytää moista? Sillä, että synnytys on alkanut ahdistamaan niin, etten päivisin enää muuta ajattele?
Menisinkö siitä mistä aita on matalin teidän mielestänne..omasta mielestäni ehkä menisin :/ mutta kuitenkin tuo synnytyskin ajatuksena tuntuu niin kaoottiselta tilanteelta, että miten pysyn siinä tilanteessa muka järjissäni.