Auttakaa..sektio vai ei..ja olenko "luuseri" ?

["hhh"]

Perhana, äsken jäi spämmifiltteriin koko viesti, toivottavasti ei tule kahta kertaa.

Taustaa siis: olen aina pelänny jostain syystä synnytystä vaikken ollut suunnitellut lasten hankkimista tai ole ollut raskaana.
Sitten tulin raskaaksi, enkä ajatellut koko asiaa. Raskauden edetessä synnytys alkoikin tuntua luontevalta ja että niin mun kuuluu tehdä, selviän siitä kyllä kunhan saan ihanan lapseni maailmaan.
Nyt rv32 tuo asia onkin ollut parisen kuukautta mielessä ahdistavana. Alkaen siitä, että pelkään vauvan puolesta mitä kaikkea voi sattua. Ponnistanko vaikka liian kauan ja miten käy lapsen hapensaannin, entä jos lapsi kakkaa veteen ja nielaisee mekoniumia. Tai muut komplikaatiot...
Nyttemmin mukaan tullut myös pelko taas siitä kivusta, joka on alkuperäisen pelkoni ydin.
Olen kyllä täysin kipua sietämätön ihminen, miten kestän sen ylitsepääsemättömän tuskan ja vielä kun pitäisi siinä tilanteessa tehdä parhaansa lapsen takia. Pystynkö minä siihen siinä kivun keskellä.
Mites kivunlievitykset.. ehdinkö saada ja jos ehdin, niin miten se vaikuttaa. Vaikutus lakkaisi tietysti samantien kun pitäs alkaa ponnistamaan... voivoivoi...

Olisinko luuseri jos sittenkin haluaisin sektion ja millä perusteella voisin edes pyytää moista? Sillä, että synnytys on alkanut ahdistamaan niin, etten päivisin enää muuta ajattele?
Menisinkö siitä mistä aita on matalin teidän mielestänne..omasta mielestäni ehkä menisin :/ mutta kuitenkin tuo synnytyskin ajatuksena tuntuu niin kaoottiselta tilanteelta, että miten pysyn siinä tilanteessa muka järjissäni.

 

[---]

ei siinä tarvii järjissään pysyä. alakautta vaan niin pääset helpommalla.

 

["vieras"]

Sektion jälkeiset kivut on jotain aivan kamalaa, et pääse välttämättä jalkeille kahteen päivään leikkkauksesta ja jokainen liike sattuu aivan mielttömästi suurimmasta kipulääkityksestä huolimatta ja sulle voi tulla pysyvät hermovauriot ja kivut, kuten mulle. Että mieti tarkkaan...jos kipua pelkäät, niin sektionjälkeiset kivut on todella kovia.

 

["aapee"]

Okei, kiitos muuten tuosta vastauksesta.. koska tosiaan mä oon punninnut sitäkin asiaa, että kuinka helppoa se elämä on sektion jälkeen. Ei siis tosiaankaan helppoa varmasti sekään. Kun pitäisi vauvaa hoitaa (tai ainakin olis kiva jos kykenis edes johonkin)...
Toisaalta mä oon sellanen ihminen, et pystysin ajatteleen sen niin et tää on nyt luonnollinen johtuma leikkauksesta. Mut synnytyksessä saattasin olla ihan ulalla, siis seota et kuolenko ja mikä paikka repeää ja huutaa kuin hyeena ja kieltäytyä synnytyksestä kertakaikkiaan ja riehua niin että ne joutuu laittamaan mut käsirautoihin Välillä jo naurattaa omat ajatuksetkin siitä millanen tuskan kestäjä sitä oliskaan mut ihan oikeesti tällanen flippaaminen mua pelottaa.

Tietenkään siellä ei tarvitse järjissään pysyä, mut kumpa tietäsin et pystysin ees parhaani yrittämään enkä sekoaisi. Mut sitä kun en tiedä vaan se just mua pelottaa.

 

[raparperitaivas]

Yhden sektion ja yhden alatiesynnytyksen jälkeen sanoisin, että jos leikkaukselle ei ole mitään järkevää lääketieteellistä syytä, niin miksi pitäisi leikata?

 

["Anne"]

[QUOTE="vieras";24707925]Sektion jälkeiset kivut on jotain aivan kamalaa, et pääse välttämättä jalkeille kahteen päivään leikkkauksesta ja jokainen liike sattuu aivan mielttömästi suurimmasta kipulääkityksestä huolimatta ja sulle voi tulla pysyvät hermovauriot ja kivut, kuten mulle. Että mieti tarkkaan...jos kipua pelkäät, niin sektionjälkeiset kivut on todella kovia.[/QUOTE]

Tämä on ehkä pahin vaihtoehto, kun ei voi ennustaa. Minulla onneksi helpompi kokemus, leikattiin päivällä, seuraavana aamuna sain luvan nousta ja menin suihkuun ja pari päivää söin kipulääkkeittä sairaalassa kun niitä koko ajan tuputettiin. Viimeisenä päivänä palautin puolentoista päivän lääkkeet kansliaan koska en ollut niitä tarvinnut.

 

[..]

kyllä alatiesynnyts on sille vauvallekin turvallisempi vaihtoehto kun siinä se saa valmistautua siihen että kohta pitäs ruveta itte hengittelmään. sen sijaan jos äkkiarvaamatta tempastaan maailmaan niin alkuun voi olla sopeutumisvaikeuksia. plus se että synnytyskanavan bakteerelle altistuminen voi suojata lasta esim allergioilta.
pyydä saada lähete pelopolille niin voit siellä miettiä synnytystä asiantuntijan kanssa

 

[Jiojio]

Oletko käynyt pelkopolilla? Ehdottomasti suosittelen sinne menoa, tosin jos sektion haluat, pitää sinne mennä joka tapauksessa. Ei peloissasi ole mitään hävettävää, eikä niille voi mitään.

 

["aapee"]

Oletko käynyt pelkopolilla? Ehdottomasti suosittelen sinne menoa, tosin jos sektion haluat, pitää sinne mennä joka tapauksessa. Ei peloissasi ole mitään hävettävää, eikä niille voi mitään.

En oo käynyt ja mietinkin oonko venyttäny asiaa liian pitkälle, oisko pitänyt asiasta mainita jo aikaisemmin et on taipumusta synnytyspelkoon.
Neuvolassako voin mainita asiasta ja sieltä tulee lähete?

 

["vieras"]

Mieti jos sä saat kohtauksen leikkaussalissa? Sä olet puudutettuna kainalosta alaspäin ja makaat täysin muiden armoilla vatsas vedetään auki. Kuulet kaiken. Tunnet jotain, mutta ei kipua. siinä olet täysin sen leikkaavan kirurgin armoilla ja pitää toivoa, että veitsi ei lipsahda yms. Ja et sä sitä vauvaas voi hoitaa pariin ekaan päivään. Makaat sängyssä kykenemättä käymään edes pissalla, pissa menee pussiin ja sitä hoitajat käy tyhjentelemässä, myös öisin. Kun vauva alkaa itkeä, sun pitää soittaa kelloa ja odottaa, että jollain hoitajalla on aikaa tulla nostamaan vauva. Kun vauvalla on kakka, taas pitää soittaa kelloa ja joku tulee vaihtaa vaipan. Sulle kärrätään ruoka eteen, joku muu on annostellut ruokasi. Kivut ovat järkyttävän kovat. Mulla on 5 v leikkauksesta ja vieläkin haava kipuilee eikä tunto ole palautunut normaaliksi. Lisäksi leikkauksesta jää pysyvä arpi kohtuun, kohtua on leikelty, mikä ei ole normaalia. Seuraavassa raskaudessa kohtu voi repeytyä tms. Niin ja perhehuonetta ei saa sektioidut.

 

[apad]

Kyllä alatiesynnytys on luonnollisempi kaikinpuolin, luonto on sen järjestänyt, ja kaikki menee suurimmassa osassa synnytyksistä oikein hyvin. Sektio on iso leikkaus, josta väkisinkin tulee kipuja myös jälkikäteen, leikkaushaava on kuitenkin merkittävän kokoinen.

Kivunlievitystä annetaan pyydettäessä ihan auliisti synnytyksen yhteydessä. Voisit kertoa neuvolassa peloistasi ja päästä pelkopolille käymään ja juttelemaan, ja toiveesi otettaisiin ylös.

Pahinta on aukeamisvaiheen kipu ja siihen auttaa hyvin vaikkapa epiduraali. Ponnistusvaiheessa taas mielestäni se ei ole enää kipua, vaan sitä, että vauva painaa tiensä ulos - siis suurta painetta. On tärkeää rentouttaa koko alapäänsä siinä vaiheessa ja antaa vauvan laskeutua. Jos jännittää sitä painetta vastaan, niin tulee herkemmin repeämiä.

Minusta synnytyksessäkin itseluottamus on iso asia. Jos luotat itseesi ja siihen, että homma sujuu, niin sulla ei karkaa kontrolli eikä tilanne ole lainkaan kaoottinen. Jos taas olet jo heti valmiikis ihan paniikissa, niin ei kai se siitä missään vaiheessa parane?

 

[JONSERED Karhunkantaja]

Sektiossa on riskinsä. "Turha" operaatio, jos ei ole lääketieteellisiä syitä.

Vältä sitä, jos mahdollista. Jos ei, on se kuitenkin yksi keino.

 

["ööö"]

Mä suosittelen myös tuota pelkopolilla käyntiä. Mulle auttoi ja kaikki lapseni olen pystynyt alakautta synnyttämään ja jalkeilla ollut heti synnytyksen jälkeen.

 

["aapee"]

Hyvä on, mä käyn pelkopolilla ja puhun asiasta ja sanon niille jo ovesta astuessa että koittakaa sanoo kaikkee lohdullista alatiesynnytyksestä!!!

 

[JONSERED Karhunkantaja]

[QUOTE="vieras";24708021]Mieti jos sä saat kohtauksen leikkaussalissa? Sä olet puudutettuna kainalosta alaspäin ja makaat täysin muiden armoilla vatsas vedetään auki. Kuulet kaiken. Tunnet jotain, mutta ei kipua. siinä olet täysin sen leikkaavan kirurgin armoilla ja pitää toivoa, että veitsi ei lipsahda yms. Ja et sä sitä vauvaas voi hoitaa pariin ekaan päivään. Makaat sängyssä kykenemättä käymään edes pissalla, pissa menee pussiin ja sitä hoitajat käy tyhjentelemässä, myös öisin. Kun vauva alkaa itkeä, sun pitää soittaa kelloa ja odottaa, että jollain hoitajalla on aikaa tulla nostamaan vauva. Kun vauvalla on kakka, taas pitää soittaa kelloa ja joku tulee vaihtaa vaipan. Sulle kärrätään ruoka eteen, joku muu on annostellut ruokasi. Kivut ovat järkyttävän kovat. Mulla on 5 v leikkauksesta ja vieläkin haava kipuilee eikä tunto ole palautunut normaaliksi. Lisäksi leikkauksesta jää pysyvä arpi kohtuun, kohtua on leikelty, mikä ei ole normaalia. Seuraavassa raskaudessa kohtu voi repeytyä tms. Niin ja perhehuonetta ei saa sektioidut.[/QUOTE]

Höpö-höpö...

Itse olin sektion jälkeen jalkeilla saman vuorokauden aikana (alatiesynnytyksestä 5 min.). Lapsi oli vierihoidossa, mutta ensimmäisenä yönä pyysin hoitajaa nostamaan viereeni. Ei se nyt niin kamalaa ollut. Pahinta oli nukutuksesta herääminen (kiireellinnen sektio) ja kurkkukipu sen saakelin torven vuoksi, joka kitusiini tungettiin.

Seuraava raskaus ja synnytys sujuivat aivan normaalisti.

Mutta se, että puukon kanssa availlaan ihmisen vatsaa, ei koskaan ole kudoksille hyvä juttu tai luonnollista. Saatika missään määrin riskitöntä...

 

["vieras"]

Höpö-höpö...

Itse olin sektion jälkeen jalkeilla saman vuorokauden aikana (alatiesynnytyksestä 5 min.). Lapsi oli vierihoidossa, mutta ensimmäisenä yönä pyysin hoitajaa nostamaan viereeni. Ei se nyt niin kamalaa ollut. Pahinta oli nukutuksesta herääminen (kiireellinnen sektio) ja kurkkukipu sen saakelin torven vuoksi, joka kitusiini tungettiin.

Seuraava raskaus ja synnytys sujuivat aivan normaalisti.

Mutta se, että puukon kanssa availlaan ihmisen vatsaa, ei koskaan ole kudoksille hyvä juttu tai luonnollista. Saatika missään määrin riskitöntä...

Siis miten niin höpö höpö?!?! Tuo oli minun oma kokemukseni ja se oli kamalaa. En voi suositella sektiota kenellekkään. En todellakaan päässyt jalkeille noin nopeasti ja koin erittäin raskaana sen kun vauvaa ei kyennyt hoitamaan,kun en kyennyt liikkumaan.

 

["vieras"]

Mulla on takana 1 synnytys, alateitse, ja oli kyllä yllättävän helppo. Ponnistusvaihe kesti 15 minuuttia.
Toipuminenkin vei vain pari päivää. Oon kuullut että sektio on rankempi ja toipuminen kestää kauemmin. Mulle tehtiin ainoastaan eppari ja se parani alle 2 viikossa.

Itse kävin synnytyspelkopolilla. Ei ollut synnytyspelkoa, mutta synnytysjännitys kyllä. Helpotti paljon kun sai jutella ja kysellä kaikkea mistä ei tiennyt.

Tsemppiä! Hyvin se menee! Mulle sypen lääkäri antoi neuvoksi mennä synnytykseen avoimin mielin, asenteella että "tulee mitä tulee" ja ettei kannata suurempia suunnitella.

 

[raparperitaivas]

Minä kävelin iltapäivällä jo vessaan kun aamulla tehtiin sektio. Alatiesynnytyksen jälkeen en pystynyt kunnolla kävelemään ollenkaan enkä saanut lupaa istua pariin ensimmäiseen päivään. Alapään paraneminen kesti yli 2kk alatiesynnytyksen jälkeen kun sektion jälkeen olin parissa viikossa jo täysin "työkykyinen". Mutta silti toivon, että tämä kolmonen syntyy ihan normaalisti alateitse eikä TARVITSE leikata turhaan.

 

[JONSERED Karhunkantaja]

[QUOTE="vieras";24708101]Siis miten niin höpö höpö?!?! Tuo oli minun oma kokemukseni ja se oli kamalaa. En voi suositella sektiota kenellekkään. En todellakaan päässyt jalkeille noin nopeasti ja koin erittäin raskaana sen kun vauvaa ei kyennyt hoitamaan,kun en kyennyt liikkumaan.[/QUOTE]

Yleistyksenä höpö-höpö. Tekstistä tuli sellainen kuva. Ehkä siksi, että se oli kirjoitettu kään kuin ulkopuolisen silmin. Ja samoin omasta kokemuksestani höpö-höpö. Sekään ei kelpaa yleistykseksi.

Veikkaanpa, että suurin osa sektio-kokemuksista sijoittuu tuohon noiden kahden kokemuksen välimaastoon.
Mutta siltikään en suosittele!

 

["vieras"]

[QUOTE="vieras";24708021]Mieti jos sä saat kohtauksen leikkaussalissa? Sä olet puudutettuna kainalosta alaspäin ja makaat täysin muiden armoilla vatsas vedetään auki. Kuulet kaiken. Tunnet jotain, mutta ei kipua. siinä olet täysin sen leikkaavan kirurgin armoilla ja pitää toivoa, että veitsi ei lipsahda yms. Ja et sä sitä vauvaas voi hoitaa pariin ekaan päivään. Makaat sängyssä kykenemättä käymään edes pissalla, pissa menee pussiin ja sitä hoitajat käy tyhjentelemässä, myös öisin. Kun vauva alkaa itkeä, sun pitää soittaa kelloa ja odottaa, että jollain hoitajalla on aikaa tulla nostamaan vauva. Kun vauvalla on kakka, taas pitää soittaa kelloa ja joku tulee vaihtaa vaipan. Sulle kärrätään ruoka eteen, joku muu on annostellut ruokasi. Kivut ovat järkyttävän kovat. Mulla on 5 v leikkauksesta ja vieläkin haava kipuilee eikä tunto ole palautunut normaaliksi. Lisäksi leikkauksesta jää pysyvä arpi kohtuun, kohtua on leikelty, mikä ei ole normaalia. Seuraavassa raskaudessa kohtu voi repeytyä tms. Niin ja perhehuonetta ei saa sektioidut.[/QUOTE]

Kokemuksesi on varmasti ollut sinulle kamala, mutta et voi yleistää omia kokemuksiasi laajemmalle. Kuvauksesi muiden armoilla olemisesta on hieman dramaattinen. Minun sektiokokemukseni oli hyvin erilainen. Vauva oli erossa minusta ainoastaan haavan tikkauksen ajan. Vauvan sai kainaloon heti heräämössä ja imetyskin lähti sujumaan. Omille jalkeille pääsin n. 10 tunnin kuluttua leikkauksesta ja vauvaa pystyin alusta asti ihan itse hoitamaan. Yhdessä köllätelliin sängylla, kun en vielä jalkeille päässyt. Ei tarvinnut soitella kelloa tai muutenkaan juoksuttaa kätilöitä. Kotiin pääsimme kolmantena päivänä ja toipuminen oli nopeaa, kipeämpi olen ollut flunssakuumeessa. Kipu on hyvin subjektiivinen kokemus, ja itse en kovaa kipua kokenut. Tietenkin toivoin, että olisin saanut kokea sen luonnollisimman vaihtoehdon, mutta sektion turha demonisointi tai ihannointi ei palvele mielestäni ketään.

 

["vieras"]

Mulla kokemusta molemmista.
Sektion jälkeen olin ekan päivän tosi kipeä, söin särkylääkkeitä n. 4 päivää. Kymmenentenä päivänä kävelin jo vaunujen kanssa kilometrin lenkin.
Alatiesynnytyksessä mulle kävi just niinkuin ap pelkäsi. Kivut oli niin kovat,etten pystynyt ponnistamaan. Vauva jäi pinteeseen ja tarvittiin 3 kätilöä ja yksi lääkäri repimään se ulos. Ja repeämät sen mukaiset. Antibioottikuurilla olin 3 kk ja kävelemään normaalisti pystyin n. puolen vuoden päästä. Vauvaa en pystynyt sairaalassa enkä kotona ekan kuukauden aikana itse hoitamaan.

Jos vielä lapsia tulee niin ne syntyy sektiolla, ei niiden repeämin vuoksi vaan siksi etten pysty edes ajattelemaan enää alatiesynnytystä turvallisena vaihtoehtona.