Auttakaa mua saamaan rohkeutta eroamiseen

[vatajana]

Taustoja:
Olen ollut 16-vuotiaasta lähtien saman miehen kanssa ja nyt olen 24. Meillä on yhteinen 2-vuotias poika. Olemme molemmat opiskelijoita.

Mieheni on taivaallisen tyytyväinen tähän tilanteeseen. Ei ymmärrä miksi olen välillä kauhean ahdistunut ja kiukkuinen. En ole nimittäin enää yhtään onnellinen tässä suhteessa. Meillä ei ole ollut seksiä pojan syntymän jälkeen kertaakaan, vaikka minulla riittäisi haluja vaikka muille jakaa. Mies torjuu minut aina. Emme tee mitään yhdessä paitsi leikimme poikani kanssa. Ei tätä voi ees suhteeksi sanoa.

Minulle sattui eilen käännekohta elämässä, kun eräs ihana mies pyysi minua ulos. Olisin halunnut suostua, mutta jouduin kieltäytymään, kun minulla on avomies. Jotenkin tuli todella musertunut olo, että olen olevinaan avoliitossa, mutta en saa siitä mitään muuta irti kuin sen, että en ole vapaa tekemään mitä lystään. Meillä ei ole riitoja, ei seksiä, ei intohimoa, ei keskusteluja, ei MITÄÄN ja silti tuo ukko on olevinaan niin onnellinen eikä ymmärrä miksi haluaisin erota (joskus muutama kuukausi sitten keskustelimme hieman asiasta, mutta jänistin sitten ja jäin).

Meillä on kuitenkin poika. Kaikki äidit varmaan tietää miten omaa lastaan rakastaa. Lapsi aloitti juuri hoidon ja se on hänelle iso asia. En haluaisi lähteä tässä eroamaan, sillä sekin olisi pienelle taas uusi iso mullistus. En halua, että lapsi joutuu elämään eroperheessä vaan sen takia, kun äiti halua olla isin kanssa. Aivan kamala syyllisyys. Tuntuu niin itsekkäältä, kun mieskin vielä vakuuttelee, että mikäs tässä, onnellinen perhe ja minä julma ihminen haluasin sen rikkoa.

Miten minä sitten erotessa pärjäisin lapsen ja opiskelujen kanssa? Miten lapsi selviää ehjänä ja onnellisen aikuisuuteen? Miten pääsen syyllisyydestä? Antakaa voimia ja kertokaa omia kokemuksia!

 

[Littledeath]

Mä ainakin oisin tappanut itteni syyllisyydestä, jos mun porukat ois ollut mun takia vaan yhdessä, paskassa liitossaan. Niiden ero ei oo todellakaan ees top10:ssä mun elämän merkittävimmissä asioissa.

Ite elän ja olen kahdestaan lapseni kanssa, hyvin menee.

 

["vieras"]

Miten niin miten sinä pärjäisit lapsen ja opiskelujen kanssa? Jos sinusta tulee etävanhempi, niin lapsi on luonasi sen pari viikonloppua/kk, eli tuskin vaikuttaa opiskeluihisi mitenkään.

 

[ap.]

En tietenkään aio rajoittaa lapsen ja isän suhdetta. Sekin mietityttää vielä, että miten saisimme hoidettua asiat, jotta molemmat olisimme pojan kanssa tasapuolisesti. Mies ei tasan halua olla vknloppu-isä, mutta en minäkään halua olla etävanhempi. Mutta, jos pitää valita etä- ja lähivanhempi, niin kyllä se minä olen se lähivanhempi. Miehellä on vähän taloudenpito hukassa enkä halua, että lapsi söisi vaan uunimakkaraa ja istuisi sisällä piirrettyjä katsomassa ja pelaamassa pleikkaa, sellaista se olisi, jos lapsi olisi isällään suurimman osan ajasta.

 

[vieras 222]

Puhut kuin minun suustani!
Minulla oli viimein rohkeutta 5 vuotta sitten erota. Itsekkäistä syistä - riitti lause "en ole onnellinen". Jokainen ihminen on oikeutettu onneen vaikka olisiki yhteinen lapsi. Lapsi kyllä vaistoaa vanhemman onnen ja epäonnen.

Meillä lapsi asuu viikko-viikko molemmilla vanhemmilla + näkee aina ikävän yllättäessä. Meillä vaihtopäivä on Aina perjantai jolloin lapsikin on tottunut siihen jo 5 vuoden ajan.

Meidän eroperhe on kokonainen vaikka olemmekin eri kodeissa. Molemilla on tahoillaan uudet puoliskot, tullaan kaikki neljä superhyvin juttuun!

kun eroatte, muuttakaa lähekkäin asumaan, se helpottaa asioita huomattavasti.

 

[vieras 222]

En tietenkään aio rajoittaa lapsen ja isän suhdetta. Sekin mietityttää vielä, että miten saisimme hoidettua asiat, jotta molemmat olisimme pojan kanssa tasapuolisesti. Mies ei tasan halua olla vknloppu-isä, mutta en minäkään halua olla etävanhempi. Mutta, jos pitää valita etä- ja lähivanhempi, niin kyllä se minä olen se lähivanhempi. Miehellä on vähän taloudenpito hukassa enkä halua, että lapsi söisi vaan uunimakkaraa ja istuisi sisällä piirrettyjä katsomassa ja pelaamassa pleikkaa, sellaista se olisi, jos lapsi olisi isällään suurimman osan ajasta.

ehkä söisi uunimakkaraa ja istuisi sisällä mutta parempi sekin kuin ettei näkisi kuitenkin hyvää isää ollenkaan, eiks vaan!
minä ajattelin täysin samoin että mies syöttää lapselle eineksiä ja ei ulkoile tms mutta olin täysin väärässä. Kyllä jokainen hyvä vanhempi tajuaa että jos hänen vastuullaan on ravinto, uni ja ulkoilu niin niistä pidetään kiinni, on kysessä sitten isä tai äiti. Kyselen aina välillä että mitäs söit isillä tai mitä teitte. Lapsi kertoo "no syötiin jotain ihme medaljonkeja (lohta) ja käytiin korkeasaaressa. ei kuulosta kovin tylsältä? En olis ikinä uskonut että mies ottaa isyyden niin tosissaan, nimittäin ennen eroamme, minun vastuullani oli kaikki ruoasta ulosmenoon ja ylipäänsä yöpuvunkin riisuminen mutta mies osasi tehdä ne 110% yhtä hyvin kuin minä, kun vaan otti asiakseen tehdä.

 

[wut]

Olet siis avoliitossa, et avioliitossa?

Joka tapauksessa. Sinulla on vaikeaa ja ukolla kaikki on hyvin. Te ette tosiaankaan sitten keskustele mistään. Olisiko aihetta avata sitä keskustelu yhteyttä? Harvalla on se kristallipallo tai se on rikki... Sinun täytyy saada mies ymmärtämään mikä on tilanne ja mitä tapahtuu, jos mikään ei muutu. Kerro tuosta ihanasta missatusta miehestä ja tahdot seksiä.

Kaipaat myös tunnetta, mutta saatko sitä tarpeeksi siltä ihanalta mieheltä joka kerran vie sinut sänkyynsä? Usein pitkässä suhteessa olevat harhautuvat ajattelemaan, että voisi poimia kenet tahansa omakseen, jos vain olisi vapaa.

Joillain miehillä on myös ihme harhaluuloja naisista, jotka ovat synnyttäneet tai ovat uusia äitejä. Oletko milloin ollut täysin alasti miehesi edessä ja vietellyt häntä? Ehkä hän ei vain ymmärrä, että olet se sama nainen vaikka myös lastenne äiti.

 

["vieras"]

Tulet syyttelemään itseäsi lopunikää, jos nahistut nykyisessä suhteessa vielä vaikka kolmekymppiseksi. Nyt on mahdollisuus löytää vielä uusi suhde helpommin ja välttyä järkyttävältä kolmenkympin kriisiltä. Järjestelykysymykset tulevat vaikuttamaan tulevaisuudessa aivan mitättömiltä syiltä jäädä huonoon suhteeseen.

 

[Samis]

Mä kans kerään tässä rohkeutta eroamiseen. Huh, on tämä vaan rankkaa. Juurikin yhteisen lapsen takia. Mutta jos en eroais niin kyllä mä varmaan lopulta olisin katkera akka jos tässä riutusin loppuelämän. Ite elin perheessä missä oltiin vaan yhdessä meidän lasten takia eikä ollu herkkua se, ei. Oikein toivoin että vanhemmat eroais.

 

["vieras"]

[QUOTE="vieras";27967639]Tulet syyttelemään itseäsi lopunikää, jos nahistut nykyisessä suhteessa vielä vaikka kolmekymppiseksi. Nyt on mahdollisuus löytää vielä uusi suhde helpommin ja välttyä järkyttävältä kolmenkympin kriisiltä. Järjestelykysymykset tulevat vaikuttamaan tulevaisuudessa aivan mitättömiltä syiltä jäädä huonoon suhteeseen.[/QUOTE]
Ja muista, että KUKAAN lapsi ei saa sellaisesta perhemallista mitään, jossa äiti ja isä ovat yhdessä lasten takia. Miten voi ikinä kuvitellakaan, että rakkaudeton tapasuhde ei heijastuisi lapsiin. Haluatko tulevaisuudessa, että poikasi esim. roikkuu vässykkämäisesti jossakin naisessa, joka ei häntä halua, koska on siihen saanut mallin kotoa?

 

[vieras 222]

[QUOTE="vieras";27967669]Ja muista, että KUKAAN lapsi ei saa sellaisesta perhemallista mitään, jossa äiti ja isä ovat yhdessä lasten takia. Miten voi ikinä kuvitellakaan, että rakkaudeton tapasuhde ei heijastuisi lapsiin. Haluatko tulevaisuudessa, että poikasi esim. roikkuu vässykkämäisesti jossakin naisessa, joka ei häntä halua, koska on siihen saanut mallin kotoa?[/QUOTE]

Nimenomaan! Sinun tehtävä on antaa malli, miten toimia elämässä. Oishan se hienoo kun kaikki ois onnellisia ja yhdessä mut elämä ei oo ruusuilla tanssimista..
Mallin voit antaa siihen että miten eroperhekin voi olla kokonainen!

 

[aviossa 30 vuotta]

Sulla on mies johon olet joskus rakastunut, halunnut lapsen hänen kanssaan. Mieti mihin rakastuit, löytyykö sitä. Elämä muuttuu, ihmiset muuttuu, suhteen eteen pitää tehdä töitä. Eroaminen ei ole ratkaisu. Olet lapsellesi velkaa vielä yrittämään. Rikkinäisiä perheitä on liikaa. Tilaa aika perheneuvolaan tai muuhun paikkaan missä voitte asiota ruotia auki. Vaihtamalla ei yleensä parane, ellei entinen ole juoppo tai väkivaltainen. Jokaisessa suhteessa on ajoittain vaikeaa. Nyt on asiat sotkussa, mutta vuoden päästä tilanne voi olla jo ihan toinen. Seksittömyys on oire jostain, se pitää käsitellä. Avioliitossa ette ole, mutta lupauksessa kysytään tahdotko rakastaa...Sitä tämä liitto on, tahdon asia. Rakastumisen tunteet menee ja tulee, mutta tahto pitää yhdessä, saa toisen tuntumaan siltä oikealta. Tämä maailma on liikaa nykyään kaikki, mulle, heti itsekkäitä ihmisiä. Sen kun nuoet oppisi.

 

[wut]

[QUOTE="vieras";27967669]Haluatko tulevaisuudessa, että poikasi esim. roikkuu vässykkämäisesti jossakin naisessa, joka ei häntä halua, koska on siihen saanut mallin kotoa?[/QUOTE]

Voi pyhä yksinkertaisuus. Ero voi olla myös elämän suurin virhe, mitäs mallia se antaa lapsille? Niistä tulee mäkihyppääjiä!

 

["..."]

On kuin minun suustani aloittajan teksti! :O Olen miehelle monesti sanonut etten ole onnellinen. Olen itse yrittänyt tehdä paljon muutoksia onnen eteen, niin pieniä kuin isoja. Mutta mies on vaan ihan tyytyväisen onnellinen, hänestä ei kuuluisi mitään muuttaa.

Nyt sitten olen aloittanut juttelemaan erään hyvän ystäväni kanssa, olemme tunteneet 12 vuotta toisemme. Hän on saanut minut tajuamaan että voin joko jäädä tähän ja yrittää yksin, turhautua kun en onnistu tai voin ainakin ottaa aikalisän tästä parisuhteesta. Olen nyt alkanut pohtia että jos muutettais erilleen ja katseltais sitten muuttuuko asiat mihinkä suuntaan.

 

["vieras"]

Ehkä te silti ette ole tehneet ihan tarpeeksi tilanteen korjaamiseksi. Mun mielestä kuulostaa. Oletteko aktiivisesti kumpikin ryhtyneet taas elämään myös parisuhde-elämää eikä pelkkää vanhemmuutta? Teettekö asioita yhdessä? Entä sun oma elämä - mitä jos et odottaisi, että toinen ihminen tekee sinut onnelliseksi, vaan ryhtyisit tekemään asioita, joista tulet onnelliseksi itse. Ehkä pitäisi laittaa vähemmän vaatimuksia parisuhteelle ja varmistaa, että olet ensin itse onnellinen. Toinen ihminen ei voi sitä puutetta korjata. No, en tunne teidän tilannetta, mutta kun on lapsikin, pitäisi katsoa ensin että on kaikki keinot käytetty ennen eroa, koska joka parisuhteessa tulee erilaisia kausia. Symbioosin kausia, mutta myös etääntymisen kausia.

 

["vieras"]

Ai niin ja varmasti kannattaa jutella siitä, että seksielämä pitää saada jonkinmoiselle tolalle. Olette kumminkin nuoria ihmisiä vielä ja läheisyys ja seksi on aika tärkeitä parisuhteen ylläpitämisen kannalta. Vois kai se sun mies hakea jotain apua totaaliseen haluttomuuteensa?

 

[wut]

[QUOTE="...";27967951]Hän on saanut minut tajuamaan että voin joko jäädä tähän ja yrittää yksin, turhautua kun en onnistu tai voin ainakin ottaa aikalisän tästä parisuhteesta. Olen nyt alkanut pohtia että jos muutettais erilleen ja katseltais sitten muuttuuko asiat mihinkä suuntaan.[/QUOTE]

Yksi vaihtoehto unohtui?

Voit myös jäädä. Voit aloittaa keskustelemaan ja korjaamaan missä sitä vikaa nyt sitten onkaan. Parisuhdeongelmat eivät ole mitään rakettitiedettä vaikka joskus monimutkaisia ovatkin. Kaikilla niitä on jossain vaiheessa ja jossain määrin. Apua on tarjolla moneltakin taholta, jos ei oikein tiedä mistä lähteä eteenpäin.

Koska mies ei tiedä ongelmasta tai kieltää sen niin ensimmäinen askel olisi, että _molemmat_ tiedostavat ettei kaikki ole kunnossa ja haette apua parisuhteeseen. Jos senkään jälkeen mikään ei muutu niin et ainakaan jää epäröimään teetkö oikean ratkaisun.

 

["vieras"]

Ihan ensiksi pitää nostaa kissa pöydälle. Varaat aikaa kahdenkeskiseen kiireettömään keskusteluun ja otat kaiken esiin asiallisesti ja rauhallisesti. Tee vaikka muistilista jos asioiden puhuminen tuntuu vaikealta.

 

[astrolabe]

Eroa vaan ja jätä lapsi isällensä, lähde metsästämään kadonnutta nuoruuttas. Enempi sitten hyviä miehiä vapaalla jalalla tarjolle muille naisille, jotka osaavat sellaista arvostaa.

 

["jjjj"]

joskus muutama kuukausi sitten keskustelimme hieman asiasta, mutta jänistin sitten ja jäin)QUOTE]

Ai keskustelitte hieman? Mun mielestä tuollaisessa tilanteessa ei enää voi "vähän keskustella" tai huokaillen vihjailla vaan todellakin kissa pitää nostaa pöydälle! Ootko ikinä kysynyt mieheltäsi, että pitääkö hän normaalina sitä, että seksiä ei ole ollut kahteen vuoteen?

 

["vieras"]

Eroa vaan ja jätä lapsi isällensä, lähde metsästämään kadonnutta nuoruuttas. Enempi sitten hyviä miehiä vapaalla jalalla tarjolle muille naisille, jotka osaavat sellaista arvostaa.

Missä sinun ensimmäisen lapsesi isä on?

 

[mieti vähän]

Eroa vaan ja jätä lapsi isällensä, lähde metsästämään kadonnutta nuoruuttas. Enempi sitten hyviä miehiä vapaalla jalalla tarjolle muille naisille, jotka osaavat sellaista arvostaa.

sanoo hän joka vielä hetki sitten ois ollut valmis jättämään lapsensa asumaan isovanhemmilleen lähteäkseen muutaman viikkoa sitten tutustutun miehen perään. Olet oikeasti kuvottava kaksinaismoralisti.

 

[Peyote]

Voi kurja. Siis tuo teidän tilanne. Mä en lähtisi suoraan eroamaan, mutta sanoisin kyllä miehelle, että asioiden pitää muuttua paljon että liitto korjaantuisi.

Teidän pitää jutella ja keksiä keinoja yhdessäoloon jos sitten se seksiasiakin korjaantuisi samalla. Jos miehellä on joku vika, sen pitäs mennä lääkäriin. Miehen pitää olla myös halukas järkkäämäännteille yhteistä aikaa ja tekemistä, muuten se ei mikään parisuhde olekaan. Eli sitten vasta kun mies tajuaa mitä haluat mutta ei ole halukas tekemään mitään sen eteen kannattaa miettiä eroa.

Paras ja mukavinhan olis varmasti sinustakin jos teidän suhde korjaantuisi. Ymmärrän kyllä että olet tosi ankeassa tilanteessa ja haluat siitä pois.

 

[Peyote]

Eroa vaan ja jätä lapsi isällensä, lähde metsästämään kadonnutta nuoruuttas. Enempi sitten hyviä miehiä vapaalla jalalla tarjolle muille naisille, jotka osaavat sellaista arvostaa.

Eihän me tiedetä onko ap:n mies hyvä... Ainakin se mies on tyytyväinen, vaikka seksielämä on olematonta, ei ole mitään muuta yhteistä kuin lapsi ja vaimo kärsii. Olisko hyvä mies tyytyväinen siitä että aviopuolisolla on hylätty olo?