Auttakaa :( mielialalääkkeen lopetus ja hirveä olo

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja vvvv
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
V

vvvv

Vieras
Söin Seronilia pari vuotta, lopetin ohjeitten mukaan hiljalleen vähentäen. Nyt 1,5 kk lääkkeetöntä aikaa takana.

Olen ollut itkuherkempi ja se ei ole haitannut. Sen sijaan jäätävät raivokohtaukset joita saan, pelottavat varmaan koko perhettä :(

Esim. tänään olen ollut väsynyt. Nukuin päiväunet eikä siinä
mitään, kaikki ok. Normaalia hiljaisempi olen viime päivät ollut ja jotenkin kaikki ärsyttänyt mutta ollut "normaalikäytöksinen".

Sitten ihan puskista tulee raivari. Tässä yksi esimerkki. Olen laittamassa lapsia nukkumaan ja odotan, että pääsen telkkaria katsomaan yksin. Sitten kolmasluokkalainen muistaa yhtäkkiä, että heillä huomenna hiihtoa. Mulla kiehuu välittömästi. Huudan että "ja tähän aikaan sitten ilmotat,
voi saatana!". Lapsi reagoi itkemällä ja sanoo että unohti. Ok, lähden etsimään suksia kovaäänisesti, paiskon ne eteiseen valmiiks ja kiroilen kun joku on laittanut lapsen monot täyteen legoja jotka leviää eteisen lattialle. "Mars nukkumaan!!" komennan enkä
mene edes sanomaan hyvää yötä tai mitään, olo on sanalla sanoen viileän tunteeton.

Nyt kun tapahtumasta on tunti, olen rauhoittunut, minua kaduttaa ja haluaisin halia ja pyytää anteeksi. Lapset nukkuu. Olen kamala ihminen :(

Sain lääkityksen aikoinaan masennusoireiluun ja syömishäiriöön. Syömishäiriökin hieman nostanut päätään mutta lapsellisesti ajatellut että minulla on tarpeeksi itsekuria pitää se aisoissa.

Nyt mietin oliko liian aikaista lopettaa mielialalääkkeen syöminen. En todellakaan halua olla tämmöinen hirviö joka napsahtelee yhtäkkiä ja jota lapset kaihtaa :(

Eniten pelottaa tuo kylmänrauhallinen tunteettomuus, sillä hetkellä tuntuu niin ... en edes voi kirjoittaa sitä :(
 
En ole käynyt terapiassa säännöllisesti. Söin lääkkeitä parisen vuotta ja lopetin itsekseen .. mulla ei ole pysyvää hoitosuhdetta lääkäriin vaan ajattelin, että lopettelen ja pärjäilen ... nyt
mietin pitäisikö kuitenkin varata aika lääkärille.

Minä tiedän että on äärimmäisen tyhmää tehdä näin. Täällä tuppukylässä kun ei ole tarjolla
oikein mitään ja tilanne on se, että paikkakunnan mielenterveyspuolella on liian paljon tuttuja töissä että voisin luottamuksellisin mielin sinne mennä. Siispä olen elellyt ihan lääkkeitten voimin vaan - ja hyvin pärjännytkin!
 
Tuntuuko susta, että ne raivarit on täysin pitelemättömiä? Toisaalta mielialalääkkeiden lopettamiseen voi liittyä juurikin kaikkea epämiellyttävää, vaikka lopettaisikin pitkällä aikavälillä. Se on huonompi homma, ettet ole saanut lopettamiseen ammatilaisen tukea ja että olet ollut pelkästään lääkehoidon varassa. Voisit kysyä lääkärin mielipidettä tuohon. Onko lapsille selitetty mitenkään miksi saatat joutua noin raivoihisi yhtäkkiä?
 
Tuntuu että en kykene täysin hallitsemaan itseäni. Jos joku seisoo tiellä, menen vaan väkisin ohi, vaikka toinen joutuisi tönäistyksi. Minua inhottaa ja pelottaa eniten noissa raivareissa se, että minussa ei tunnu miltään jos vaikka lapsi seisoo kyynelsilmin vieressä. Olen täynnä kylmyyttä.

Ja menee kauan ennen kuin se tunne menee ohi, tänäänkin se tunti ennen kuin alkoi kaduttamaan. Ei tuntunut missään että lapsi meni itku silmässä nukkumaan.
 
Olisiko sulla kovin korkea kynnys ottaa yhteyttä sinne mielenterveyspuolelle tai olisiko sulle helpompaa soittaa anonyymina terveysneuvontaan?

Onko sulla ennen lääkkeen käyttöä ollut noita kylmyyden tuntemuksia? Sanoit tuosta syömishommastakin, että sekin on alkanut osoittaa merkkejä palaamisesta vanhaan. Tunnistan itsekin nuo kuvailemasi tilanteet, mutta mulla on ilmeisesti masennus taas nostamassa päätään ja odotan, että miten aloittamani lääke alkaa vaikuttaa.

Aiemmin olen syönyt serotoniinia ja muista lopettamiseen liittyvän tukalan olon, mutta nämä ns. kielletyt tunteet ovat mulla tulleet vasta lasten jälkeen. Mulla siis myös esikoisesta synnytysmasennus.
 
Usko pois, ne oireet häviää kyllä. Saman olen kokenut. Ja usein myös se alkuperäinen ongelma johon lääkitys on ollut, nostaa päätään hetkeksi mutta sekin menee ohi.
 
En oikein usko että tuo liittyy enää lääkitykseen mitenkään. Elimistössäsi sitä lääkettä ei ainakaan ole enää yhtään ja myöskin elimistösi on tuossa ajassa jo oppinut olemaan ilman, eli mitään vieroitusoireita nuo ei ole. Ehkä tuo kielii vaan siitä, että lääkitystä ei olisi kannattanut lopettaa, vaan sinä tarvitset niitä. Ne pitävät tuollaiset kohtaukset poissa? ja kykenet elämään normaalia elämää...parempaa sellaista?
 
Sitä mietin itsekin että jospa "kohtaukset" tulevat koska tarvitsisin lääkettä.

Lääkettä syödessä en ollut lainkaan tuollainen vaan tasapainoinen. Nyt minua "kylmää" välillä niin paljon että olen valmis vaikka mihin kun sille päälle satun esim. äitini syntymäpäivä oli ja unohdin sen ja se meni, no eipä tunnu missään enkä ole asiaa korjannut vaikka tilanteita olisi ollut. Olen tietoinen omasta käytöksestäni mutta en kykene "lämpiämään"
vaikka järki sanoo toista.

Tällaisia samanlaisia ajatuksia oli silloin ennen kuin lääkkeet aloitin. Taidan olla samassa pisteessä kuin silloinkin. Mitä teen?! :(

Pelkään ajavani lapset kauemmas käyttäytymiselläni. Olen niin tunnekylmä ja vihainen välillä, eikä se ole heidän syy.
 
Kannattaa ehkä ottaa lääkkeet uudelleen käyttöön. Mä en pärjää ilman mun lääkettä, mutta lääkkeen avulla olen normaali... en varmaan lopeta enää ikinä sen käyttöä...
 
Sitä mietin itsekin että jospa "kohtaukset" tulevat koska tarvitsisin lääkettä.

Lääkettä syödessä en ollut lainkaan tuollainen vaan tasapainoinen. Nyt minua "kylmää" välillä niin paljon että olen valmis vaikka mihin kun sille päälle satun esim. äitini syntymäpäivä oli ja unohdin sen ja se meni, no eipä tunnu missään enkä ole asiaa korjannut vaikka tilanteita olisi ollut. Olen tietoinen omasta käytöksestäni mutta en kykene "lämpiämään"
vaikka järki sanoo toista.

Tällaisia samanlaisia ajatuksia oli silloin ennen kuin lääkkeet aloitin. Taidan olla samassa pisteessä kuin silloinkin. Mitä teen?! :(

Pelkään ajavani lapset kauemmas käyttäytymiselläni. Olen niin tunnekylmä ja vihainen välillä, eikä se ole heidän syy.

No mulla on juurikin semmoinen hälläväliä-fiilis ollut pidemmän aikaa. Tiedostan järjellä sen, millaisilla tunteilla mun pitäisi reagoida, mutten saa itsestäni niin paljon irti vaan vellon siinä välinpitämättömyydessäni. Siksipä hain ne masennuslääkkeet.

Onko lapsille mitenkään selitetty, että nuo kohtaukset ei johdu heistä. Muutenkin, jos mahdollisimman moni sun läheinen (esim. äitisi) tietäisi tilanteesi, he osaisivat suhtautua siihen. Saatko mieheltäsi tukea?
 
Ja jatkuu...
tänä aamuna pyhän vihan vallassa vein yhden lapsen kouluun kun nukkui liian myöhään eikä olisi ehtinyt kävellä. Ihan normaali tilanne ja vielä 2kk sitten olisin selvinnyt rauhallisesti ja hyvää koulupäivää toivottaen. Nyt : ajoin liian lujaa, en puhunut mitään, suututti kauheasti taas ja olin viileen kylmän tunteeton kamala paska ... Mä en halua :(

Lapsille ei ole sen kummemmin selitetty, tai että äidin mielialat voi vaihdella .. mutta ei ne tällaiseen osaa eikä tarviikaan varautua että äitin tunteet on näin jäätyneet ja välinpitämättömät :(
 
Voi ei,mä tiedän noi tunteet!Mä oon sairastunu useamman kerran synnytyksen jälkeiseen masennukseen ja aikanaa mulla oli just tota samaa kun sulla,totaalinen kylmyys lapsia kohtaan ja sitten noita käsittämättömiä raivareita.Mä alotin lääkkeet ja ne hävis sit pikkuhiljaa,noi olot.Et soita ehdottomasti itelles aika ja mä luulen et sun pitäis jatkaa lääkkeiden syömistä!
Voi kun tulee vieläkin surullinen olo noista ajoista ja siitä omasta sairastumisesta..Voimia sulle!Ja tilaa se aika heti!
 
Minulla oli reseptillä vielä ½ vuoden lääkkeet, hain apteekista pakkauksen ja aloitin.
Pakko aloittaa ja jos tämä vaatii loppuiän lääkesyömistä niin sitten syödään.

En halua olla tunteeton monsteri ja silti sitä olen koska olen niin jähmettynyt etten kykene muuttamaan käytöstäni.

Nyt kun asiaa oikein mietin, on lapset varmaan vähän mua alkaneet vierastaakin jo... pelottaa mitä teen jos "pyhää vihaa" - kohtaukset jatkuu tai vielä pahenee!!!

Oma välinpitämätön ajotyyli liikenteessäkin pelottaa!
Ihan kuin ei olisi mitään väliä vaikka ajaisin kolarin tai joku jäisi alle.

Tuttujahan nämä tunteet on aikaisemmilta ajoilta mutta silti ne tulee kuin uutena, ei vain voi varautua niihin "kohtauksiin".
 
*halaus* ap:lle , et ole ainoa mulla alkoi myös samanlaiset raivokohtaukset ym oireet lääkkeen lopetuksen jälkeen. Lopetin elokuussa 2013 ja ensin oli vieroitusoireita sen jälkeen raivokohtauksia n.2 kk. Nyt alkaa olo tasaantumaan, lapsilta pyysin anteeksi huutamista ja raivoamista, selitin ettei johtunut heistä vaan muista syistä. Olo oli kamala ja hämmentynyt niiden raivokohtauksien jälkeen. Onko sulla diagnosoitu muuta kuin masennusta ja syömishäiriö?
 
*halaus* ap:lle , et ole ainoa mulla alkoi myös samanlaiset raivokohtaukset ym oireet lääkkeen lopetuksen jälkeen. Lopetin elokuussa 2013 ja ensin oli vieroitusoireita sen jälkeen raivokohtauksia n.2 kk. Nyt alkaa olo tasaantumaan, lapsilta pyysin anteeksi huutamista ja raivoamista, selitin ettei johtunut heistä vaan muista syistä. Olo oli kamala ja hämmentynyt niiden raivokohtauksien jälkeen. Onko sulla diagnosoitu muuta kuin masennusta ja syömishäiriö?

Ei ole diagnosoitu muuta.

On niin ihmeellinen olo. Äsken hain postin. Naapur tapansa mukaan huiskutti mulle, sellainen vanhempi mukava rouva joka polttaa ketjussa ja kyttää kaikkia.
Mä vaan tuijotin sitä. Tiesin että voisin nostaa käteni ja huiskuttaa takas, mutta enpäs piruillaksenikaan huiskuttanut ja mietin että "siitäs sait". Olen ilkeä osin tahdonvoimaisesti mutta samalla tiedän, etten ole tällainen!
 
[QUOTE="mami";29557996]Kerro niille lapsille nyt, etteivät he ole syyllisiä käytökseesi. Ja kannattaa varata aika lääkärille.
Tsemppiä :)[/QUOTE]

Minä kerron. Ja kiitos tuesta.
Hain tosiaan tänään ne loput reseptillä olevat Seronilit ja aloin syömään niitä taas. Jos ne vaikuttavat niin kuin ennenkin, oloni kyllä paranee ja ilkeät ajatukset väistyvät.
 

Yhteistyössä