Ei kai suhde ole muutenkin sellainen, etta mennaan hanen ehdoillaan ja sina joustat?
Harmillisen usein tormaa vastaaviin, missa toinen (yleensa nainen) on vaan luonut jonkun utopian paahansa ja pitaa siita kiinni kynsin ja hampain, vaikka mies lahinna kaltoinkohtelee henkisesti minka ehtii.
Nama naiset sitten luulevat olevansa jotain Suuria Sankareita ja Empatian Kuningattaria, kun "ymmartavat" miesta loputtomiin elatellen toiveita jostain paremmasta huomisesta ja sinnittelevat satunnaisten hyvien hetkien voimalla tyyliin "No kun kyl se Rape osaa olla toisaalta niin ihana...ja olihan meilla silloin kerranki kivaa ja joskus se sano, et se rakastaa mua".
Tiatsa mita tollasesta saa "palkaksi"?
Luun kateen.