Auttaako endometrioosi leikkaus lapsettomuuteen? Kokemuksia?

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja "kiki"
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
K

"kiki"

Vieras
Kävimme lapsettomuustutkimuksissa ja lääkäri oli sitä mieltä, että ennen hoitojen aloitusta minulle olisi syytä tehdä endometrioosileikkaus missä selvitetään miten tauti on levinnyt. Itseäni huolestuttaa eniten leikkauksen riskit ja mietin onkohan leikkaus ihan tarpeellinen. Jonot leikkaukseen ovat todennäköisesti lähemmäs puoli vuotta ja jotenkin turhauttaa kun ajattelen kuinka pitkä aika on vielä odotella leikkausta ja sitten hoitoihin pääsyä.

Kaipailisin kokemuksia onko leikkauksesta ollut jollekin hyötyä tai yleensä kokemuksia ko. leikkauksesta. Aukiolotutkimus olisi tarkoitus tehdä vasta leikkauksen yhteydessä ja mietin myös sitä pitäisiköhän oman uteliaisuuden takia ennen leikkausta yksityiselle aukiolotutkimukseen (joka tehtäisiin ultralla)? Jostain olen kuitenkin lukenut, että ultralla tehtävä tutkimus ei olisi yhtä luotettava kuin laparoskopiassa tehtävä. Onko tästä asiasta jollain kokemusta tai tietoa?
 
Multa on leikattu endo nuorempana 3 kertaa. Ihan kipujen, ei raskauden takia. Se on nopea toimenpide, pääset yleensä kotiin seuraavana päivänä (laparoskopia siis) ja toipuminen kestää noin viikon.

Hyvä se on tarkistaa, sillä jos endo on levinnyt kovin laajalle, niin ne pesäkkeet täytyy poistaa. Se edesauttaa raskaaksi tulemista. Jos sinulla on kovin ärhäkkä endo, niin siihen on olemassa myös raskautta edesauttava lääkitys - oma ihana työkkärilääkärini kertoi, että päättäessään hankkia lapsia hän sai gynekologilta suoraan nämä lääkkeet, koska oli paha diagnoosi (ei tarvinnut odottaa vuotta). meni 5 kk ja hän oli raskaana :)

vielä ultrasta: multa löytyi ekassa laparoskopiassa halkaisijaltaan 19 cm kysta (jonka takia olinkin niin kipeä!!!). tästä ei ultrassa näkynyt mitään varmaa. Eli kyllä laparoskopiaa suosittelisin, siinä näkyy tilanne paremmin ja jos kyse on "vain" laajalle leviäneestä endosta niin sitä pystytään kyllä lievittämään.

tsemppiä!! :)
 
Mulle tehtiin tuo leikkaus ja siinä aukiolotutkimus. Yhdet kivuttomat menkat tuli leikkauksen jälkeen, mutta clomit aloitettiin heti 4kuukaudeksi ja sitten inssit ja niihin liittyvät hormonihoidot 3kuukaudeksi ja olin noiden hoitojen jälkeen yhtä kipeä kuin ennen leikkausta. Sitten jonoteltiin IVF-hoitoon ja jonon ajan söin e-pillereitä ja ekasta IVF-hoidosta tulin raskaaksi ja lapsi on nyt 1v3kk. Leikkaus oli helppo eikä siitä ollut ainakaan tietääkseni mitään haittavaikutuksi. Hyödyistä en osaa sanoa.. E-pillereitä syödessä ja raskausaikana kipuja ei ollut. Mulla endometrioosi oli siis lievä, vain niitä pesäkkeitä, ei mitään kiinnikkeitä tms. Mutta menkkakivut on jotain ihan järkyttävää.
 
Serkultani leikattiin ja vuoden päähän oli sitten aika lapsettomuusklinikalle jossa olisi aloitettu jokin hoitomenetelmä jos ei sitten olisi tullut mitään tulosta tuosta endon leikkaamisesta. Yrittivät siis lasta yht. 3 vuotta, mutta leikkauksen jälkeen muutaman kuukauden päästä tulikin sit raskaaks :)
 
Hei!
Itse olen ollut kahdesti endometrioosileikkauksessa, ensimmäisellä kerralla myös tarkistettiin että munatorvet on auki. Minulla on myös se käsitys, että laparoskopiassa tehty munatorvien puhallus on luotettavampi kuin ultra. Joskushan käy myös niin, että jos torvissa on pieni tukos, se aukeaa varjoaineella. Endometrioosin määrää ja laatua on vaikea ultralla arvioida, joten sikälikin leikkaus antaa paremman kuvan. Leikkaus itsessään on pieni, vaikka nukutuksessa tehdäänkin. Vatsaan tulee kolme pientä haavaa, joista mennään skoopilla sisään vatsaonteloon ja mikäli toimenpiteitä tarvitaan, esimerkiksi endometrioosipesäkkeiden polttamista, se tehdään tähystyksessä. Yksi yö sairaalassa riittää ja pari päivää sairauslomaa. Ikävintä on se, kun vatsaonteloon laitetaan näkyvyyden parantamiseksi kaasua ja kaasu aiheuttaa kivun tunnetta selkään lapaluiden tietämille, yleensä enemmän vasemmalle. Kipu häviää, kun liikkuu ja vaihtaa asentoja ja kaasu imeytyy vatsaontelosta muutamassa päivässä pois. Jos endometrioosi aiheuttaa kovat kuukautiskivut, leikkaus auttaa myös niihin, mutta kuten joku tuossa ylempänä kertoi, niin kivut saattavat palata aika nopeastikin. Riippuu endon laadusta, miten ärkäkästi se leviää tai uusiutuu. Joskushan endo tekee myös kiinnikkeitä ja kivuista osa johtuu näistä kiinnikkeistä. Kiinnikkeitä päästään poistamaan samaisessa leikkauksessa, mutta valitettavasti on niin, että jos kudostyypiltään on sellainen että saa helposti arpikudosta, kiinnikkeetkin tahtovat uusia.
Itselläni ei endoleikkauksista ollut lapsettomuuteen apua, vaikka niiden jälkeen käynnistettiinkin heti järeät hoidot. Kivut olivat jonkin aikaa vähempinä, mutta lopullisen avun sain vasta kun perhe oli kasvanut adoption kautta ja päädyin kohdunpoistoon. Se olikin yksi elämäni viisaimpia päätöksiä, siihen loppui särkylääkkeiden mättäminen ja nyt olen jo 7 vuotta pystynyt elämään normaalia elämää ilman jatkuvia kipuja ja valtaisia vuotoja. Mutta nämä menivät jo ohi kysymyksen.
Toivottavasti päädyt itsellesi sopivaan ratkaisuun ja saat apua!
 
kiitos kokemuksista! Minulla siis todella paljon kipuja ja olisi kyllä ihanaa jos niistä pääsisi edes hetkeksi eroon. Mutta silti mietin jos endo leviääkin taas hetikohta tai leikkauksen takia tulee vielä kipeämpiä kiinnikkeitä tai leikkauksessa tapahtuu jokin isompi komplikaatio minkä hoitaminen/korjaaminen kestää kauan ja vaatii uusintaleikkauksia. Näitä asioita kun ei voi tietää etukäteen.
 

Yhteistyössä