Autottomat, miten olette toimineet turvakaukalon kanssa?

Meillä ei ole autoa, ja autossa istutaan ehkä kerran kuussa. Turvakaukalolle olisi siis käyttöä tosi harvoin. Toiseen mummolaan ja mökeille ei kuitenkaan pääse julkisilla millään ilveellä perille asti, eli välillä autossa tulee matkustettua. Mikä olisi järkevin ratkaisu pikkuvauvan kanssa? Esim. mummolaankin matkustetaan ensin useammalla junalla, ja sitten tunti autossa, eli tuntuisi pöljältä kantaa kaukaloa mukana koko junamatkan ja vaihtojen ajan. Vauva tulee suunnitelmien mukaan kulkemaan tavallisesti kantoliinassa, eli kantovälineenäkään kaukalolle ei olisi paljoa käyttöä.

Kaipailemme siis ideoita ja kokemuksia, miten muut autottomat ovat toimineet. Oletteko lainanneet/vuokranneet/ostaneet/pärjänneet ilman kaukaloa?

Kiitos jo etukäteen!
 
EHDOTTOMASTI ostakaa käytetty. me ostettiin 20 eurolla käytetty ja hyvin on pärjätty. Uutta kallista ei missään nimessä ja vuokrauskin tulee aika tyyriiksi. Kuitenkin yllättävän usein tarvittu; taksilla lääkäriin yms yms. Ja tosiaan meillä nyt jo toinen vauva käyttää samaa käytettyä kaukaloa, joten eipä kannattaisi vuokrailla montaa vuotta...
 
Vaunuja ei (toistaiseksi) ole, ajateltiin kokeilla pärjäisikö kesävauva kantoliinassa ratasikään asti.

Möömi, mistä olette löytäneet noin edullisen käytetyn? oliko hyvässä kunnossa, siis päälliset ja kiinnityssysteemit?

Entäs, kun aina kaikissa turvakaukalon hankkijoille tehdyissä ohjeissa käsketään varmistamaan, että kaukalo sopii omaan autoon, miten tällaisessa tapauksessa kun ei ole "vakiautoa"? Onko tullut yhteensopivuusongelmia?
 
me ostettiin tutuilta, oli hyvässä kunnossa. Mutta käytettyjä kaukaloita on pilvin pimein esim. huuto.net. katsopa huviksesi sieltä! Suosittelen kyllä lämpimästi käytettyä! Kaukalot on nykyään aika simppeleitä ja sopii kaikkiin autoon. meillä esim britaxin istuin ja on sopinut ihan joka autoon ja me ollaan tosiaan jo toista vauvaa kuskailemassa vaikka missä autoissa. Toki pitää olla kolaroimaton, mutta lastentarvikkeita myyvät ovat yleensä tosi tarkkoja ihmisiä. en ole koskaan huonoa tavaraa ostanut.

Mutta hankkikaa myös vaunut käytettynä! Hankkikaa nyt ihmeessä vaikka kuinka liinailisitte. Itse olen liinaillut molempien vauvojen kanssa ja liinojakin on meillä monenlaisia. En silti luopuisi vaunuista missään hinnasta. Vauva voi nukkua vaunuissa kolme-neljäkin tuntia ja itsekin saa nukuttua, tehtyä kotitöitä yms. Vaunut siis nukkumapaikaksi lähinnä ovat ykköset. Kyllähän liinassakin makoisasti vauva nukkuu, mutta meikäläinen on ainakin kantanut muutenkin niin paljon, että kyllä selkää alkaa rasittamaan, jos vallan käy liina nukkumispaikaksi.
 
Vaunujen hankkimista vierastamme mm. siksi, että asumme kerrostaloasunnossa, jossa ei ole tilaa vaunuille. Siis ei asunnossa eikä käytävässä, ja vaunuvarastokin puuttuu. Ajattelimme juuri rattaat hankkia suoraan, niin kuin tuohon toiseen viestiin lisäsitkin. Ne on kuitenkin pienemmät, jos hankkii sellaiset helposti kokoon taittuvat, jotka voi säilyttää vaikka vaatehuoneessa. :) Lisäksi parvekkeelle tulee nukkumaboksi, ja sitten on aina sänkykin unipaikaksi pienelle. Toivon että niillä ja liinalla pärjätään.

Meni ohi aiheesta, mutta ei kai se haittaa.

Kiitos vinkeistä, lisää kokemuksia ja ajatuksia saa laittaa!
 
Täällä päin saa tietääkseni lainaan mm. neuvolasta, kun on tarvetta. Mutta itse kyllä varmaan ostaisin käytetyn. Kiertele kirpputoreja, itse myin juuri hyväkuntoisen gracon perusmalli kaukalon parilla kympillä kirppiksellä. Huutonet, kauppojen ilmoitustaulut ja netin myyntipalstat. Varmasti löytyy =)
 
Mä en ikinä ostaisi tai edes ottaisi ilmaiseksi vastaan käytettyä kaukaloa muilta kuin tutuilta. Siitä kolaroimattomuudesta ei tiedä ennen kuin sillä kolaroidaan, jolloin on jo liian myöhäistä... Ihmisiä on kaikenlaisia, myös perheellisissä ja joillakin on häpyä myydä ihan mitä tahansa ja ihan minkä kuntoista tahansa. Lapsen turvallisuuden kanssa en tuossa asiassa riskeeraa.

Meilläkään ei ole autoa ja aluksi saimme tutuilta lainaan, mutta se piti sitten palauttaa, kun heille syntyi vauveli. Ostimme sitten sellaisen 0-18 kg tarkoitetun, joka ei siis sovi pienelle, mutta meidän 5 kk vauvalle se oli jo ihan hyvä.
 
... että perheellinen kaveri soitti eilen ja kysyi, ottaisimmeko heidän turvakaukalonsa "säilytykseen", kun heillä ei ole tilaa ja toistaiseksi nuorimmaineen on kasvanut siitä ulos. Eli saatiin ilmaiseksi tutuilta pitkäaikaislaina! Asioilla on näköjään tapana lutviutua! B)

Kiitos kaikille keskustelusta.
 

Yhteistyössä