Meillä on neljä vuotias Autistipoika jolla on samalla laaja-alainen kehityksen viivästymä. Puhetta ei ole, muuta ymmärtää kaiken puhutun. Ja on erittäin "nälli" Ei ainakaa vielä ole omaksunut kuvien käyttöä ja viittomista ei välitä senkään vertaa.
Vessa-asiat onnistuu nyt pyttyyn, kahden vuoden harjoittelun jälkeen, tosin yövaipat on vielä ainakin käytössä. Vessaan tosin ei mene oma aloitteisesti vaan aikuisen pitää muistaa sanoa että nyt mennään ja mennä "vahtimaan" että toimitus onnistuu.
Ruuan suhteen ei ole valikoiva, mutta itse syöminen on tosi onnetonta etenkin lusikalla. Elikkäs joutuu avustamaan siinäkin.
Meille sanottiin aivan heti kun tätä diaknoosia alettiin etsiä, että ensimmäinen asia lapsen kehityksen edistämieski on laittaa hänet ns. vertaistukea oppimaan, toisten lasten joukkoon. Ensi maalliskuulla tulee kaksi vuotta kun meni ryhmikseen hoitoon. Nykyään on hoidossa oma henkilökohtainen avustaja ja menee todella mielellään sinne.
Välillä on huonoja aikoja, valtaisia raivareita, jolloin puree ja raapii itseään, vailla tunnon hiventäkään. Mutta valtaosan aikaa on mitä herttaisin ja aurinkoisin lapsi.
Karkailua on jonkin verran. tästä syystä meillä kotona on aina ulko-ovi lukossa, vaikka maalla asutaankin.
Suuretr muutokset eivät sovi tälle lapselle, arjen pitää soljua suurin piirtein samalla tavalla joka päivä.
Nykyään nukkumaan meno on aika hankalaa, on joku pelkotila ja ei suostu menemään yksin nukkumaan, joten vaatii jonkun samaan huoneeseen kunnes nukahtaa.
Olisi mielenkiintoista vaihtaa ajatuksia jos täällä on muita vanhempia joilla on sama tilanne kuin meillä.
Elämässä pitää nauttia pienistä asioiosta, niistä koostuu erikoislasten vanhempien elämän suola. Pienimmästäkin uudesta saavutusesta osaa iloita, ei tätä muuten jaksaisikkaan, ja välillä tulee siitäkin huolimatta aikoja kun ei tahdo millään jaksaa. Mutta sekin on sallittua, sillä ihmisiähän me kaikki ollaan.
Erilaisuus kunniaan!!!
Vessa-asiat onnistuu nyt pyttyyn, kahden vuoden harjoittelun jälkeen, tosin yövaipat on vielä ainakin käytössä. Vessaan tosin ei mene oma aloitteisesti vaan aikuisen pitää muistaa sanoa että nyt mennään ja mennä "vahtimaan" että toimitus onnistuu.
Ruuan suhteen ei ole valikoiva, mutta itse syöminen on tosi onnetonta etenkin lusikalla. Elikkäs joutuu avustamaan siinäkin.
Meille sanottiin aivan heti kun tätä diaknoosia alettiin etsiä, että ensimmäinen asia lapsen kehityksen edistämieski on laittaa hänet ns. vertaistukea oppimaan, toisten lasten joukkoon. Ensi maalliskuulla tulee kaksi vuotta kun meni ryhmikseen hoitoon. Nykyään on hoidossa oma henkilökohtainen avustaja ja menee todella mielellään sinne.
Välillä on huonoja aikoja, valtaisia raivareita, jolloin puree ja raapii itseään, vailla tunnon hiventäkään. Mutta valtaosan aikaa on mitä herttaisin ja aurinkoisin lapsi.
Karkailua on jonkin verran. tästä syystä meillä kotona on aina ulko-ovi lukossa, vaikka maalla asutaankin.
Suuretr muutokset eivät sovi tälle lapselle, arjen pitää soljua suurin piirtein samalla tavalla joka päivä.
Nykyään nukkumaan meno on aika hankalaa, on joku pelkotila ja ei suostu menemään yksin nukkumaan, joten vaatii jonkun samaan huoneeseen kunnes nukahtaa.
Olisi mielenkiintoista vaihtaa ajatuksia jos täällä on muita vanhempia joilla on sama tilanne kuin meillä.
Elämässä pitää nauttia pienistä asioiosta, niistä koostuu erikoislasten vanhempien elämän suola. Pienimmästäkin uudesta saavutusesta osaa iloita, ei tätä muuten jaksaisikkaan, ja välillä tulee siitäkin huolimatta aikoja kun ei tahdo millään jaksaa. Mutta sekin on sallittua, sillä ihmisiähän me kaikki ollaan.
Erilaisuus kunniaan!!!
!