Olin lähes 10 vuotta sitten Italiassa au pairina. Hoidettavana oli 5- ja 1-vuotiaat tytöt. Työtunteja minulla oli muistaakseni 8 h / 5 pvänä viikossa + joskus iltamenojen ajan hoitoa. Työnkuvana kaikki tyttöjen hoitoon liittyvä: lasten hoito, vanhemman esikouluun ja pois kuljetus, touhuaminen yhdessä, ruuan laitto heille, vaatteiden silitys jne. Perheessä oli lisäkseni taloudenhoitaja tekemässä muita askareita. Työnkuva oli ok, tosin menevänä nuorena naisena harmitti, kun vapaapäivät eivät aina osuneet viikonlopulle, yleensä toinen päivä oli viikolla ja toinen sunnuntaina. Perhe oli italialaiseksi varsin kielitaitoinen ja sanotaanko asenteiltaan jopa pohjoismaalainen. Kulttuuritörmäyksiä ei pahemmin tullut, perhe opasti hyvin tavoilleen ja huomioi minua mukavasti.
Tyttöjen hoidossa he luottivat minuun ihalitavan hyvin, heillä oli ennestään hyvää kokemusta suomalaisista lastenlikoista.
Olin aikalailla muksu maahan mennessäni. Vapaa-aika meni kahviloissa kavereiden kanssa istuessa ja muuten juhliessa rankemmalla kädellä. Voin suoraan sanoa, etten kokenut lasten hoitoa itselleni sen suurempana kutsumuksena tms, enemmänkin olin hakemassa kokemuksia uusista olosuhteista jne. Tähän kannattaa siis varautua! Mutta selkärankaisena ihmisenä hoidin työni aina tunnollisesti ja hyvin! Yhä olen perheeseeni yhteyksissä.
Rankimpia olivat perheen lomamatkat, tällöin olin saatavilla lähes 24/7. Toki omaa aikaakin annettiin, mutta esim keskellä maaseutua ei sitä juuri osannut hyödyntää... Mutta kai se kuului työnkuvaan, ehkä nyt aikuisena, pidempään ja monipuolisemmin työelämässä olleena ymmärtäisin nämäkin ajat paremmin...
