Asiat solmussa, saikkulappu kourassa, en kehtaa jäädä töistä pois

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja mielensäpahoittaja
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
M

mielensäpahoittaja

Vieras
Olen keväästä asti kärsinyt jonkinmoisesta ahdistuksesta/masennuksesta, mahdottomia pelkoja, älytöntä stressiä jne.
Kävin noin kk sitten juttelemassa työterveyslääkärillä, joka määräsi lievää lääkitystä "mielialahäiriöön". En aloittanut niitä. Sanoin jo lääkärille että en millään haluaisi lääkkeen koska pelkään niitä/sivuvaikutuksia ja jos ne jää loppuiäksi käyttöön. Haluaisin ratkoa asioita jotenkin muuten, miten? en tidä. Psykologille ei saa aikaa, vasta ehkä syksyllä.
Asiat on pahasti solmussa sekä kotona että töissä.
Eilinen meni itkiessä, ihan sumussa.
Kävin pitkän pohdinnan jälkeen lääkärissä äsken.
Sanoin että sairaslomaa en tullut hakemaan, mutta olisiko mitään vinkkejä/apua tilanteeseen.
Lääkäri kirjoitti sairaslomaa sunnuntaihin asti. Lapussa lukee "muut ahdistuneisuushäiriöt" :0
sen suuremmin keskustelematta. Hän sanoi että työterveyshoitaja saa alkaa hoitaa asiaasi, ota nämä laput ja hei hei.
Istun töissä nyt. En minä halua mennä kotiin saikkulapun kanssa suremaan asioita. Tarvitsen työkavereita ympärilläni.
Tunnen oloni kovin yksinäiseksi. Epäonnistuneeksi. Näistä piti puhua lääkärille, mutta eihän siitä mitään tullut, hän ei oikeen ollut kovin ymmärtäväinen. Kiire taisi olla.
Miten kehtaisin viedä tuommoisen saikkulapun esimiehelleni?
En tarkoita, että ne jotka ovat masennuksen tms takia saikulla, tekevät väärin, ei suinkaan. Nyt puhun vain itsestäni.
On valtava kynnys ottaa koko asia esille. Mietin monta viikkoa, jopa kuukautta ennen lääkärille menoa tämän asian takia.
Töissä siirryn uusiin tehtäviin joista toisaalta olen innoissani mutta toisaalta erittäin peloissani ja stressaantunut syystä että ne tehtävät vaatii hirmuisesti enemmän osaamista ja tietoa. En ole saanut mitään koulutusta tms. Palkassakaan tuo ei näy :/
Alanvaihto on mielessä jo ollut monta vuotta. Väliin tuli lapset. Olen ollut muutaman kk töissä vanhempainvapaan jälkeen. Nyt alan pikkuhiljaa etsiä oppisopimuspaikkaa, ihan uusi ala.
Suurin stressin aihe on raha. Velkaa ihan kamalasti, ne painaa mieltä kokoajan.
Parisuhde ei voi hyvin. Kirjoitin täällä jo eilen miehen juomisesta.
Olen niin rikki.
Mietin että onko tässä joku 30-kriisi. (täytän 29v)
Lapset on tehty, onko?
Asumme liian kalliissa asunnossa, josta en edes pidä.
Haluan opiskelemaan, onko siihen varaa, ei.
Mies on omissa oloissaan. En ota hänestä selkoa mitä haluaa.
Ahdistaa niin että oksettaa.
 
Työterveyshuollon kautta psykologille tai suoraan kaupungin psykologille.
Tarvit apua, sairasloma ja lääkkeetkin on hyvä, mutta siihen lisäksi pitää järjestyä keskusteluapua.
Soita työterveyshoitajalle ja pohdi hänen kanssaan, miten jatkat eteenpäin asiassa.
Voimia!
 
pidä se viikko lomaa ja pohdit samalla asioitasi ja käyt siellä psykologilla tai työterveydessä hoitajalla puhumassa. Aika paljon asioita sinulla. Kyllä ne järjestyy. Niin ja aloitat lääkityksen, se auttaa.
Itse venytin ja venytin kun en kehdannut ja lopulta tulikin sitten puolen vuoden sairasloma. Ja se vasta onkin noloa...noh olen siitä jo yli päässyt. Välillä elämässä tarvii pysähtyä ja toipua ettei mene ihan rikki.
 
Pari kk vanhempainvapaan jälkeen töissä olin muistaakseni aivan läpipuhki. Uutta asiaa ja vieläkään ei saanut nukkua tarpeeksi. SE menee ohi.

Tosin sulla on niin paljon muutakin ressiä... Miksi olette ottaneet enemmän velkaa kuin pystytte maksamaan?
 
olin juuri viikon pois. mua hävetti ilmottaa saikusta, mutta lääkäri painotti ettei mun tarvi potee huonoa omaatuntoa. sain lääkkeet, 2 erilaista. toinen väsyttää ja se otetaan illalla.
olin viikon pois ja sain nukuttua hieman paremmin. itse lääkkeitten vaikutus ei oo viä näkyvää, mutta olen paljon pirteämpi kun sain nukuttua edes 4h yössä. lääkäri ois vielä lisääkin antanut sairaslomaa,mutta en vain kehdannut enempää. silti olen tyytyväinen nyt että olin sen viikon poissa.
joskus olin kuukaudenkin vanhassa paikassa.
nyt syän näitä lääkkeitä kauan ja hoidan asiani kuntoon. voimia sulle ja jää sille saikulle. saat levätä ja koottua voimia.
 
Jotenkin vaikuttaa, että sinun tapauksessasi ja monen muunkin "masentuneen", kyse on siitä, että elämässäsi on paljon stressitekijöitä, asiotia huonosti ja siksi sinäkin voit huonosti.

Masennus on aito sairaus eikä tarkoita sitä tunnetta, kun elämässä on surua ja huolta. Nämä tunteet ovat aivan normaaleja, kun menee huonosti ilman että kyse välttämättä olis itse masennuksesta.

Eiköhän tuohon auta se, että laitat nämä asiat kuntoon! Asunto myyntiim, miehen kanssa tilanteet selviksi, jos juominen ei lopu -> asumisero ainakin näin alkuun. JA LÄHDE OPISKELEMAAN, siihen on aina Suomessa varaa!! Hyvä ihminen, haluatko vain kärsiä ja velloa tuossa tilanteessa, kun elämä on TÄYNNÄ mahdollisuuksia tehdä sinusta onnellinen! Ja hyvällä tätä tarkoitan, anna nainen palaa nyt!
 
pidä se viikko lomaa ja pohdit samalla asioitasi ja käyt siellä psykologilla tai työterveydessä hoitajalla puhumassa. Aika paljon asioita sinulla. Kyllä ne järjestyy. Niin ja aloitat lääkityksen, se auttaa.
Itse venytin ja venytin kun en kehdannut ja lopulta tulikin sitten puolen vuoden sairasloma. Ja se vasta onkin noloa...noh olen siitä jo yli päässyt. Välillä elämässä tarvii pysähtyä ja toipua ettei mene ihan rikki.

Viikko ei varmaan vielä apua tuo. Kokemusta on. Olin ensin viikon ja sen jälkeen yritin töihin. Ei siitä mitään tullut.
Kohta on sairauslomaa kaks vuotta täynnä.
 
Kiitos.
Ahsitaa vaan mennä kotiin murjottavan miehen luokse :/

Puhuin miehelle asunnon myyntiin laittamisesta. Ehdotin vuokralla asumista ainakin tovin. Minun hoidettavaksi nuo asiat jää.

Ukko istuu koneella ihan kokoajan! Vaikka minä teen ruokaa, lapset itkee vieressä, mies ei välitä :/
Arvatkaahan ahdistaako mua mennä kotiin ?! Mieluummin istuisin töissä. Mutta työnteosta ei tule mitään.

Tiedän jotenkin, että jos opiskelemaan menisin, saisin uutta intoa ja iloa elämään. Mies vaan ei stiä älyä/arvosta. Se ei ajattele mitään muuta kun että "pitä saada hyvää palkkaa"
Hänen palkka ei päätä huimaa, etsii kokoajan uutta työtä.

Olen yrittänyt ties kuin monesti puhua hänelle opiskelustakin yms. kaikesta! Hän ei vaan osallistu keskusteluun. Hymähtää jotain, kääntää asian johonkin muuhun tai häipyy paikalta. Ei vaan keskustelu pelaa, ei.
 

Yhteistyössä