Asiat jotka luulin jo käsitelleeni ja joista luulin päässeeni, nousivat varoittamatta pintaan.

[muisto]

Olen ollut koulukiusattu, olen viimeiset kymmenen vuotta ainakin hokenut itselleni ja muille että olen päässyt yli, olen antanut anteeksi.
Tänään olin 4v:ni kanssa harrastuksessa ja se ei mennytkään hyvin. Lapsi lähti innokkaana ja tuli hetken päästä takaisin, sanoi että kukaan ei halua olla hänen kaveri.
Istuttiin siellä sitten ja koetin kannustaa lasta uudelleen mukaan.

Nyt illalla se jysähti, en halua lapselle samaa mitä itse koin..asiat ei olekaan niin käsitelty kuin luulin..itku ei vaan lopu, paha olo on, ihan kauhean paha olo.

 

[---]

Tai sitten olet kyllä käsitellyt asian itsesi kohdalla ja kun tiedät miltä se tuntuu et halua ikinä samaa lapsellesi. Sulla voi olla kamala olo ihan lapsen puolesta.

Ja lapselle voit kertoa, että kaverisuhteiden muodostuminen kestää yleensä kauemmin kun sen puol tuntia.

Tsemppiä!

 

["vieras"]

Olen samaa helvettiä joutunut käymään nyt omien lasten kanssa läpi Tuntuu vielä pahemmalta kuin itsestä silloin. Jotenkin se, että omaa lasta kiusataan on vieläkin pahempaa, kuin se, että itse oli koulukiusattu ;'( Vanhat arvet aukenivat... Kiitos vain kiusaajilleni!

 

["Jonna"]

Se on kummallista, miten lapsuuden ja nuoruuden aikaset traumat jäävät usein jotenkin ikäänkuin sille keskenkasvusen tasolle, siis se tunne ja ne tunteet niistä tilanteista, eikä niitä välttämättä osaa käsitellä tyhjentävästi, sillä aikuisen älyllä ja tunne-elämän taidoilla, niin etteivät ne enää vaivaisi mieltä.

En tiedä osasinko nyt selittää oikein. Kieli on jotenkin huono ja vajavainen väline, kun tarkastelun kohteena on tunteet. Tarkoitan siis sitä, että ymmärrän miltä sinusta tuntuu. Itsekin olin koulukiusattu yläasteelta lähtien, enkä ole sen jälkeen enää koulu- ja opiskelumaailmaan sopeutunut.

 

[muisto]

Mielessä pyörii ne niin monet pienet asiat jotka silloin koin, niistä tuli yksi iso asia minkä työnsin jonnekin. Tunsin itseni niin pieneksi tänään, ihan lapseksi taas.

 

[leijona76]

Tai sitten olet kyllä käsitellyt asian itsesi kohdalla ja kun tiedät miltä se tuntuu et halua ikinä samaa lapsellesi. Sulla voi olla kamala olo ihan lapsen puolesta.

Ja lapselle voit kertoa, että kaverisuhteiden muodostuminen kestää yleensä kauemmin kun sen puol tuntia.

Tsemppiä!

Niimpä. Minäkin kiusattu ja oman lapsen kohdalla tuntuu kauhealle jos ei oteta mukaan.

 

[muisto]

Tänäänkin tätä miettinyt...pakko se on alkaa työstään näitä ajatuksia johonkin päin, huoh

 

[Paatunut Parahdus]

Tänäänkin tätä miettinyt...pakko se on alkaa työstään näitä ajatuksia johonkin päin, huoh

Entäs ihan terapia?

 

[muisto]

Entäs ihan terapia?

Niin, ehkä sekin voisi olla...mihinpäin sitä edes lähtisi hakemaan apua..?

 

[Paatunut Parahdus]

Niin, ehkä sekin voisi olla...mihinpäin sitä edes lähtisi hakemaan apua..?

Ota ihan ensin kunnalliseen lääkäriin tai mielenterveystoimistoon yhteyttä. Esimerkiksi Kelan tukemaan psykoterapiaan on tiettyjä ehtoja ja saadaksesi lausunnon voidaksesi yrittää sitä tukea saada, se pitää hoitaa tiettyjen rutiinien kautta. Kannattaa kysellä ehdottomasti sieltä siis, missä varmaa tietoa on. Toki on muitakin vaihtoehtoja, joita kysellä. Esimerkiksi kolmannen sektorin kautta, seurakunnasta. Niistäkin voit pyytää ohjeistusta sieltä tai selaamalla nettisivuja. Varmaan Suomen mielenterveysseuran sivut on hyvä paikka aloittaa.

 

[muisto]

Ota ihan ensin kunnalliseen lääkäriin tai mielenterveystoimistoon yhteyttä. Esimerkiksi Kelan tukemaan psykoterapiaan on tiettyjä ehtoja ja saadaksesi lausunnon voidaksesi yrittää sitä tukea saada, se pitää hoitaa tiettyjen rutiinien kautta. Kannattaa kysellä ehdottomasti sieltä siis, missä varmaa tietoa on. Toki on muitakin vaihtoehtoja, joita kysellä. Esimerkiksi kolmannen sektorin kautta, seurakunnasta. Niistäkin voit pyytää ohjeistusta sieltä tai selaamalla nettisivuja. Varmaan Suomen mielenterveysseuran sivut on hyvä paikka aloittaa.

Kiitos

 

[metsänpeitto]

Mielessä pyörii ne niin monet pienet asiat jotka silloin koin, niistä tuli yksi iso asia minkä työnsin jonnekin. Tunsin itseni niin pieneksi tänään, ihan lapseksi taas.

Mutta ajattele vaikka niin, vaikkei se paljon ehkä juuri nyt lohduta, että sinun lapsellasi on vanhempi, joka tietää mitä on olla kiusattu ja joka ottaa lapsensa tunteet tosissaan. Ja varmasti osaat myös omaa lastasi puolustaa, vaikka ajatukset lapset kärsimyksestä satuttavatkin.

 

[muisto]

Mutta ajattele vaikka niin, vaikkei se paljon ehkä juuri nyt lohduta, että sinun lapsellasi on vanhempi, joka tietää mitä on olla kiusattu ja joka ottaa lapsensa tunteet tosissaan. Ja varmasti osaat myös omaa lastasi puolustaa, vaikka ajatukset lapset kärsimyksestä satuttavatkin.

Totta. Tänään nousi pintaan myös viha, miksei kukaan huomannut silloin??
Ja ymmärsin tänään senkin että silkasta miellyttämisen halusta kerroin antaneeni anteeksi kaikille, vain siksi että edes nyt aikuisena he, kiusaajat pitäisivät minusta

 

["Niksi-Ismo"]

Tuon perusteella en kyllä vielä sanoisi lastasi kiusatuksi.

 

[muisto]

[QUOTE="Niksi-Ismo";22007033]Tuon perusteella en kyllä vielä sanoisi lastasi kiusatuksi.[/QUOTE]

En minäkään, onneksi se ei vielä ollutkaan. Mutta tuosta nousi omat muistot pintaan.

 

[sondersson]

Mä olen ihan äärimmäisen herkkä omien lasteni suhteen vaikken koulukiusattu olekaan. Meidän pihapiirissä on paljon lapsia ja heillä on välillä näitä "toi ei saa leikkiä meidän kanssa"-juttuja, ja voi jestas että mulla riipasee sydämestä kun omalle pojalle niin sanotaan. Vaikka ei meidän poju siitä edes välitä ku pienen hetken, siihen asti et huomaa taas jotain muuta kiinnostavaa. Mutta meillä on siis kyse vasta 3-vuotiaasta. Mä vaan pelkään ihan hirveästi jo valmiiksi koulun alkua. Mut onneksi mulla on monta vuotta aikaa työstää tätä mielessäni.

 

[muisto]

Mä olen ihan äärimmäisen herkkä omien lasteni suhteen vaikken koulukiusattu olekaan. Meidän pihapiirissä on paljon lapsia ja heillä on välillä näitä "toi ei saa leikkiä meidän kanssa"-juttuja, ja voi jestas että mulla riipasee sydämestä kun omalle pojalle niin sanotaan. Vaikka ei meidän poju siitä edes välitä ku pienen hetken, siihen asti et huomaa taas jotain muuta kiinnostavaa. Mutta meillä on siis kyse vasta 3-vuotiaasta. Mä vaan pelkään ihan hirveästi jo valmiiksi koulun alkua. Mut onneksi mulla on monta vuotta aikaa työstää tätä mielessäni.

Mua ei ennen pelottanut, nyt vaan kaikki ne muistot nousi pintaan..en tiedä surenko tällä hetkellä itseäni enemmän kuin lasta..