V
vieras
Vieras
Näin käytät veronpalautukset parhaiten
Lehtikuva/Kuvankäsittely Taloussanomat
Tänään veronmaksaja saa omansa takaisin, kun veronpalautukset ropsahtavat pankkitileille. Taloussanomat kysyi asiantuntijoilta, mitä rahoilla kannattaisi tehdä.
4.12.2009 06:01
5
Noin 3,4 miljoonalla suomalaisella on tänään ylimääräinen palkkapäivä, kun veronpalautukset kilahtavat tilille.
Kansalle maksetaan takaisin yhteensä 2,1 miljardia euroa eli keskimäärin 637 euroa per naama.
Kysyimme taloustuntijoilta, mitä veronpalautuksilla pitäisi tehdä. Viesti tuli kuin yhdestä suusta: kuluttakaa kotimaisiin tuotteisiin ja palveluihin.
1. Mitä veronpalautuksilla pitäisi tehdä?
2. Paljonko saitte palautusta vai tuliko mätkyjä?
3. Mihin veronpalautuksenne menee?
Teemu Lehtinen, Veronmaksajain keskusliitto, toimitusjohtaja
1. Minusta hyvä vinkki on näin taantumajoulun alla, että sijoittaisi kotimaisiin palveluihin. Omilla tuloilla voi osallistua vastuulliseen kuluttamiseen ja kotimaan talouden rattaiden pyörittämiseen. Silloin kaikki suomalaiset saavat parempaa mieltä ja parempaa talouskehitystä. Jokainen varmasti löytää oman palvelunsa. Minusta suomalaisten työllistäminen on hyvä kohde.
2. Tuli hieman palautusta.
3. Ostan kaupasta kotimaisia, hyviä tuotteita ja teen vaikka kotona hyvää ruokaa.
Juhani Pekkala, Kaupan liitto, toimitusjohtaja
1. Mehän toivomme, että veronpalautusten saajat menevät kauppaan ja laittavat rahan kiertoon. Kauppa ja palvelut on tällä hetkellä se elinkeinoelämän osa, joka pitää yllä työllisyyttä. Sillä tavalla voitaisiin tarjota edelleenkin lisää töitä ihmisille. Joulunaika piristää kauppaa, mutta siitä eteenpäin saattaa olla haasteelliset ajat edessä.
2. Tuli riittävästi maksettavaa, mutta olin varautunut siihen.
3. -
Sirkka-Liisa Roine, Pörssisäätiö, toimitusjohtaja
1. Joku laittaa kulutukseen, joku sijoitukseen. Jos on päättänyt, että ratkaisu on sijoittaminen, niin seuraavaksi pitäisi kysyä kuinka pitkäksi aikaa raha laitetaan sivuun. Jos aikaa on vuosi, pitäisi katsoa korkokohteita. Osakkeisiin jos laittaa, niin pitää huomioida kova riski. Jos pääoma pitää saada varmasti takaisin, niin korkopuolelta huomioisin lähinnä määräaikaistalletukset tai korkorahastot.
2. Palautusta tulee, mutta en muista miten paljon. Ei kuitenkaan tuhansia, sen muistaisin kyllä!
3. Se jää toistaiseksi tilille. Katsotaan myöhemmin, mitä tehdään.
Jaakko Kiander, Palkansaajien tutkimuslaitos, johtaja
1. Jos haluaa tukea kotimaan työllisyyttä, niin olisi hyvä, jos saisi rahat menemään kotimaisiin tuotteisiin ja palveluihin. Yleinen vaihtoehto on hankkia ulkomailta elektroniikkaa, mutta se ei tue kotimaan työllisyyttä. Jos kotitalous on huolissaan, niin sitten säästetään, mutta sekään ei ole kansantaloudellisesti tai valtiontalouden kannalta hyvä asia.
2. Tuli aika paljon, yli tuhat euroa. Olen tyytyväinen joulurahasta.
3. Taitaa mennä joululahjaostoksiin.
Jouko Skinnari, kansanedustaja (sd), eduskunnan talousvaliokunnan puheenjohtaja
1. Riippuu tietysti kunkin elämäntilanteesta, mutta valikoivaa ja järkevää kulutusta välttämättömämmän lisäksi. Suosittelen kulttuuria ja liikuntaa.
2. Jonkun verran tuli lisää maksuja. Näin se on ollut viime vuodet, mutta nyt tuli paljon vähemmän maksettavaa kuin yleensä.
3. -
Lue myös tästä linkistä, millaista tuottoa veronpalautuksille saisi pankista, jos tuhlaamisen sijaan päättäisi säästää rahat.