Lehdet: Perussuomalaisten kannatus Kymessä 20,6 prosenttia
22.3.2011 4:00 | Kommentit
A A Marko Junkkari
Kirjoittaja on politiikan toimituksen esimies.
Marko Junkkari
Helsingin Sanomat
Perussuomalaisten kannatus Kymen vaalipiirissä on noussut 20,6 prosenttiin, selviää tänään tiistaina julkaistavasta Taloustutkimuksen tekemästä kannatusmittauksesta. Tutkimuksen tilasivat alueen lehdet Etelä-Saimaa, Kouvolan Sanomat ja Kymen Sanomat.
Yli 20 prosentin kannatuksella perussuomalaiset saisivat kolme paikkaa eduskuntaan. Kannatuksen kasvu on ollut reipasta, sillä vuoden 2007 eduskuntavaaleissa perussuomalaisia äänesti 5,3 prosenttia Kymen vaalipiirissä äänestäneistä. Se ei saanut yhtään paikkaa.
Joulukuussa tehdyssä samojen lehtien kannatusmittauksessa perussuomalaisille mitattiin Kymessä 18,9 prosentin kannatus.
Tuoreen mittauksen mukaan Kymen suurin puolue on edelleen sosiaalidemokraatit 23,2 prosentin kannatuksella. Demareiden kannatus on kuitenkin laskenut vuoden 2007 vaaleista 4,8 prosenttiyksikköä.
Yhtä paljon kannatustaan on kadottanut keskusta (-4,9 prosenttiyksikköä), jolle tutkimus lupailee 19 prosentin kannatusta.
Kokoomuksen kannatus Kymessä on mittauksen mukaan 20,9 prosenttia, jossa on miinusta viime vaaleista 2,1 prosenttiyksikköä.
Kaikki neljä puoluetta Sdp, perussuomalaiset, kokoomus ja keskusta saisivat tämän mittauksen mukaan kolme paikkaa eduskuntaan
Huterimmalla pohjalla on keskustan kolmas paikka.
Sitä kärkkyy Sdp, mutta jotta demarit saisivat napattua keskustalta neljännen paikan, puolueen pitäisi rohmuta keskustalta melkein parituhatta ääntä.
Vihreille, kristillisille ja vasemmistoliitolle mittaus lupailee kaikille noin viiden prosentin kannatusta, mikä ei tuo yhtään paikkaa. Näin ollen sekä vasemmistoliitto että kristilliset menettäisivät ainoan kansanedustajanpaikkansa.
Vihreillä ei edustajaa Kymestä ollutkaan.
Tutkimuksen virhemarginaali on noin kaksi prosenttia. Taloustutkimus haastatteli puhelimitse 2 505 Kymen vaalipiirin alueella asuvaa äänestysikäistä kansalaista 7.15. maaliskuuta välisenä aikana. Haastatelluista 76,7 prosenttia eli 1 922 henkilöä kertoi puoluekantansa.