M
metsäänmenee
Vieras
Olen 2 lapsen yh. Rankasta suhteesta ja erosta toipumiseen on mennyt pari vuotta. Nyt olen vähitellen oma itseni:mielenkiintoisessa työssä, positiivinen, iloinen, sosiaalinen ja annan kaikkeni lapsilleni. Omaa aikaa työn lisäksi en kaipaakaan.
Tutustuin vuosi sitten mieheen. Hän oli mukava, mutta ei sytyttänyt. Soittelimme silloin tällöin. Hän antoi mulle aikaa, tosin olin varma, ettei kipinää tule, mutta hänen ystävänsä olisin mielelläni.
Pari kk sitten kävin hänen luonaan. Tykkäsin lapsista ja kodista. Siellä oli turvallista. Mutta halusin nukkua sohvalla.
Mies pyyteli uudestaan ja uudestaan kylään. Vierailimme lasten kanssa joitakin kertoja. Kaikilla oli kaikki hyvin. Turvallista.
Mutta kipinää ei ollut.
Olen kertonut miehelle koko ajan, miltä minusta tuntuu, että tämä ei ihan jotenkin riitä ja olemme liian erilaisia. Hän ei esim.puhu juuri mitään.Minä rakastan kommunikointia monin tavoin (myös tekstarit, puhelin, meilit). Hänen luonaan puuttuu myös jollakin tavalla pilke.
Silti arvostan ja kunnioitan häntä ja hänen luonaan on hyvä olla koko pienellä perheelläni ja hänen lapsillaan meidän kanssamme myös.
Muutama viikko sitten tapasin töissä miehen ja salamaihastuin tavalla,jota ei ole koskaan tapahtunut. Olemme viestitelleet, puhuneet ja tutustuneet käsittämättömän nopeasti käsittämättömän syvästi. Erittäin moni asia yhdistää meitä. Emme kuitenkaan ole nähneet kuin töissä, mutta fyysisestäkin vetovoimasta ollaan puhuttu vaikka kuinka, suudeltu ja halattu. Se ei kuitenkaan ole kaikki, vaan sekä minä että hän tahoillamme olemme miettineet, mitä kaikkea voisimmekaan ja haluaisimmekaan yhdessä vielä tehdä, jos homma onnistuisi.
En halua tutustuttaa lapsiani kehenkään enää, en uskalla riskejä, pelkään luottaa jne. ja huomaan olevani tilanteessa, jossa mietin, miten tekisin kaikille mahdollisimman oikein.
En ole aikuisiälläni koskaan ollut rakastunut. Suhde lasten isään oli alusta asti helvettiä ja suostuin, joustin ja venyin aivan sairaalloisesti. En enää uskokaan rakkauteen, koska mies väitti minua rakastaneensa, kohteli kuitenkin hirviömäisesti.
Uskallanko "valita" kumpaakaan. Kenellekään en ole mitään luvannut ja molemmille nimenomaan painottanut, etten tiedä mitä haluan. Ensimmäinen vain ei selkeästi halua sitä käsittää
Asiallisia neuvoja/kommentteja kenelläkään?
Tutustuin vuosi sitten mieheen. Hän oli mukava, mutta ei sytyttänyt. Soittelimme silloin tällöin. Hän antoi mulle aikaa, tosin olin varma, ettei kipinää tule, mutta hänen ystävänsä olisin mielelläni.
Pari kk sitten kävin hänen luonaan. Tykkäsin lapsista ja kodista. Siellä oli turvallista. Mutta halusin nukkua sohvalla.
Mies pyyteli uudestaan ja uudestaan kylään. Vierailimme lasten kanssa joitakin kertoja. Kaikilla oli kaikki hyvin. Turvallista.
Mutta kipinää ei ollut.
Olen kertonut miehelle koko ajan, miltä minusta tuntuu, että tämä ei ihan jotenkin riitä ja olemme liian erilaisia. Hän ei esim.puhu juuri mitään.Minä rakastan kommunikointia monin tavoin (myös tekstarit, puhelin, meilit). Hänen luonaan puuttuu myös jollakin tavalla pilke.
Silti arvostan ja kunnioitan häntä ja hänen luonaan on hyvä olla koko pienellä perheelläni ja hänen lapsillaan meidän kanssamme myös.
Muutama viikko sitten tapasin töissä miehen ja salamaihastuin tavalla,jota ei ole koskaan tapahtunut. Olemme viestitelleet, puhuneet ja tutustuneet käsittämättömän nopeasti käsittämättömän syvästi. Erittäin moni asia yhdistää meitä. Emme kuitenkaan ole nähneet kuin töissä, mutta fyysisestäkin vetovoimasta ollaan puhuttu vaikka kuinka, suudeltu ja halattu. Se ei kuitenkaan ole kaikki, vaan sekä minä että hän tahoillamme olemme miettineet, mitä kaikkea voisimmekaan ja haluaisimmekaan yhdessä vielä tehdä, jos homma onnistuisi.
En halua tutustuttaa lapsiani kehenkään enää, en uskalla riskejä, pelkään luottaa jne. ja huomaan olevani tilanteessa, jossa mietin, miten tekisin kaikille mahdollisimman oikein.
En ole aikuisiälläni koskaan ollut rakastunut. Suhde lasten isään oli alusta asti helvettiä ja suostuin, joustin ja venyin aivan sairaalloisesti. En enää uskokaan rakkauteen, koska mies väitti minua rakastaneensa, kohteli kuitenkin hirviömäisesti.
Uskallanko "valita" kumpaakaan. Kenellekään en ole mitään luvannut ja molemmille nimenomaan painottanut, etten tiedä mitä haluan. Ensimmäinen vain ei selkeästi halua sitä käsittää
Asiallisia neuvoja/kommentteja kenelläkään?
