Asiaa miehistä: kumman(en kumpaakaan?) valitsen?

[metsäänmenee]

Olen 2 lapsen yh. Rankasta suhteesta ja erosta toipumiseen on mennyt pari vuotta. Nyt olen vähitellen oma itseni:mielenkiintoisessa työssä, positiivinen, iloinen, sosiaalinen ja annan kaikkeni lapsilleni. Omaa aikaa työn lisäksi en kaipaakaan.

Tutustuin vuosi sitten mieheen. Hän oli mukava, mutta ei sytyttänyt. Soittelimme silloin tällöin. Hän antoi mulle aikaa, tosin olin varma, ettei kipinää tule, mutta hänen ystävänsä olisin mielelläni.
Pari kk sitten kävin hänen luonaan. Tykkäsin lapsista ja kodista. Siellä oli turvallista. Mutta halusin nukkua sohvalla.
Mies pyyteli uudestaan ja uudestaan kylään. Vierailimme lasten kanssa joitakin kertoja. Kaikilla oli kaikki hyvin. Turvallista.
Mutta kipinää ei ollut.
Olen kertonut miehelle koko ajan, miltä minusta tuntuu, että tämä ei ihan jotenkin riitä ja olemme liian erilaisia. Hän ei esim.puhu juuri mitään.Minä rakastan kommunikointia monin tavoin (myös tekstarit, puhelin, meilit). Hänen luonaan puuttuu myös jollakin tavalla pilke.
Silti arvostan ja kunnioitan häntä ja hänen luonaan on hyvä olla koko pienellä perheelläni ja hänen lapsillaan meidän kanssamme myös.

Muutama viikko sitten tapasin töissä miehen ja salamaihastuin tavalla,jota ei ole koskaan tapahtunut. Olemme viestitelleet, puhuneet ja tutustuneet käsittämättömän nopeasti käsittämättömän syvästi. Erittäin moni asia yhdistää meitä. Emme kuitenkaan ole nähneet kuin töissä, mutta fyysisestäkin vetovoimasta ollaan puhuttu vaikka kuinka, suudeltu ja halattu. Se ei kuitenkaan ole kaikki, vaan sekä minä että hän tahoillamme olemme miettineet, mitä kaikkea voisimmekaan ja haluaisimmekaan yhdessä vielä tehdä, jos homma onnistuisi.

En halua tutustuttaa lapsiani kehenkään enää, en uskalla riskejä, pelkään luottaa jne. ja huomaan olevani tilanteessa, jossa mietin, miten tekisin kaikille mahdollisimman oikein.

En ole aikuisiälläni koskaan ollut rakastunut. Suhde lasten isään oli alusta asti helvettiä ja suostuin, joustin ja venyin aivan sairaalloisesti. En enää uskokaan rakkauteen, koska mies väitti minua rakastaneensa, kohteli kuitenkin hirviömäisesti.

Uskallanko "valita" kumpaakaan. Kenellekään en ole mitään luvannut ja molemmille nimenomaan painottanut, etten tiedä mitä haluan. Ensimmäinen vain ei selkeästi halua sitä käsittää

Asiallisia neuvoja/kommentteja kenelläkään?

 

[Jehnny Tightlips]

No älä ota ensimmäistä ainakaan, jos ei sytytä, niin ei sytytä. Toisen kanssa taas etene varovaisesti ja katso miltä alkaa tuntua.

 

[astrolabe]

Jos hankit hitusen omaa aikaa ja tutustut rauhassa tähän kakkoseen?

 

["vieras"]

Eihän kakkosvaihtoehtokaan ole varattu?

 

["a p"]

Ensimmäistä kertaa vuosikausiin edes on tullut mieleen, että voisin haluta omaa aikaa ja että voisin käyttää sen tämän kakkosen kanssa. Olen aina halunnut olla vain lasten kanssa tai ennen heitäkin tein vain töitä ja suoritin tai olin naispuolisten, vanhojen ystävieni kanssa. Tämän kakkosen kanssa voisin kuvitella olevani kahdestaan:treenata, mökkeillä, retkeillä ja harrastaa vaikka seksiäkin. (tosin valmiiksi huono omatunto lasten takia, mut oisin parempi äiti kai,jos voisin monipuolisen hyvin) Ykkösen kanssa en halua tehdä juttu kahdestaan, mutta perhekokoonpanossa kaikilla on ihan hyvä olla.

 

["a p"]

Ei ole varattu, tosin olin ensin varma, että olisi. Jokin aikaa sitten eronnut ja vaiheessa, jossa ajatteli keskittyä itseensä ilman naisia. Hänelle kuitenkin kävi samaa vauhtia kuin minullekin niin, että huomasimme vaihtelevamme toistemme kanssa 20 meiliä, tekstaria ja jokusen puhelun päivässä ja molemmista tuntuu samalta. Kummallista.

 

["vieras"]

Älä ota ykköstä, parisuhde vaatii tiettyä kipinää, olkoonkin että se joskus voi olla parisuhteessa kadoksissa, mutta kyllä sitä halua olla toisen kanssa fyysisesti pitäisi minusta olla heti. Ei siten, että heti ns. pannaan menemään, vaan että sitä ainakin haluaa. Kakkosen kanssahan voit edetä hitaasti, siten miten haluat, älä vie heti lastesi elämään vaan tutustu rauhassa. Joihinkin viehättyy, mutta ajan kanssa tajuaa, että ei a) voi elää ilman tätä ja esteet poistuvat tai b) ettei arjesta ko henkilön kanssa tulisikaan mitään ja unelmat ja haaveet on vähän toista kuin todellisuus.

 

["vieras"]

Ei se ole kummallista, aika monelle varmaan on käynyt juuri noin. Sitten ne suhteet joko alkaa hiipua tai etenee parisuhteeksi.[QUOTE="a p";28092310]Ei ole varattu, tosin olin ensin varma, että olisi. Jokin aikaa sitten eronnut ja vaiheessa, jossa ajatteli keskittyä itseensä ilman naisia. Hänelle kuitenkin kävi samaa vauhtia kuin minullekin niin, että huomasimme vaihtelevamme toistemme kanssa 20 meiliä, tekstaria ja jokusen puhelun päivässä ja molemmista tuntuu samalta. Kummallista.[/QUOTE]

 

["vieras"]

No ei ainakaan se eka, jos ei sytytä niin ei. Olkaa ystäviä.
Ja tää toinen, ota rohkeasti selvää

 

["a p"]

Mutta minulla on huono omatunto ykkösen vuoksi, vaikka olen painottanut missä mennään tai menen. Olen sanonut jo aiemmin useaan kertaan, että voisin vahtia hänen lapsiaan,jotta hän pääsisi treffeille (totaaliyh ja harvoin mahdollista), mutta hänestä nämä vain ovat mun huumoria. No ei ole. Sitten, kun tutustuin tähän kakkoseen, on voimistunut tunne entisestään, että vaikka onkin perusturvallista, niin on siinä tosi isoja kompromisseja.

 

["hei"]

Ei sulla ole mitään velvollisuuksia tuon ykkösen suhteen. Itse ottaisin etäisyyttä, keskittyisin lapsiini ja kakkoseen ja tekisin tilanteen sievästi mutta suoraan selväksi ykköselle (ettei elättele turhia toiveita).

 

["a p"]

KIITOS viesteistä!
Olemme "kakkosen" kanssa tapailleet, puhuneet, kirjoitelleet ja kaikki on niin hienosti! En ole koskaan kokenut mitään tällaista. Näihin tunteisiin on vaikea uskoa ja luottaminen on minulle vaikeaa, mutta mies on hänkin kaikenlaista elämässään kokenut ja kuuntelee ja ymmärtää kyllä.
Olen todella kiitollinen ja onnellinen. Olisipa tällä kaikella kestoa. Viimeinkin <3

 

["Vieras"]

Jos kipinää ei ole alussa, ei sitä ole kyllä jatkossakaan. Eli ei ainakaan ykkönen, ei "perheellä on hyvä olla" ole mikään peruste parisuhteelle.

Minäkin tutustuisin rauhassa kakkoseen ja katsoisin, miten etenee, turhia kiirehtimättä.