Asenteitaan ei saa muuttaa ?

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja "AnskuK"
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
A

"AnskuK"

Vieras
Onko kukaan muu huomannut tällaista, että monen ihmisen mielestä tuntuu nykyisin olevan täysin sopimatonta, että joku saattaa muuttaa asenteitaan ja käsityksiään jostain asiasta.

Esimerkiksi joku nuori ajattelemattomuuttaan sanoo tai kirjoittaa netissä jotain rasistista juttua, vaikka jonkun vitsin, niin kyseinen ihminen on monen mielestä kauhea rasisti aina ja ikuisesti, vaikka hän olisi myöhemmin elämässään muuttanut täysin mielipiteitään ulkomaalaisten suhteen.

Ja sitten otetaan vaikka poliitikot. Siis sitähän pidetään aivan kauheana petturuutena ja suunnilleen maanpetoksena, jos joku poliitikko kehtaa muutta mielipidettään jossain asiassa. Siis ihankuin se nyt ei olisi vain järkevää ja normaalia toimintaa, että muuttaa suhtautumistaan asioihin, kun nyt vaikka esimerkiksi saa jostain asiasta sellaista tietoa, mikä ei aikaisemmin ollut saatavilla.
 
No ei minusta ole yhtään noin, en ajattele, että kerran esitetty mielipide pitäis pitää koko elämän. Kyllähän ihmiset muuttuvat niin hyvään kuin huonompaankin suuntaan, kehittyvät, oppivat kokemuksen myötä jne.
 
Mielenkiintoinen aihe!

Itse liitän tuohon myös teini-iän ja roolit koulumaailmassa, jossa vaikutelmaa on vaikea enää muuttaa. Kiltti tyttö on kiltti tyttö, ja jos tekeekin jotain radikaalia niin ooooooh! Asenteet ovat aika tiukassa, ja siitä annetusta roolista on joskus vaikea pyristellä pois. Kiltin tytön roolista varsinkin on vaikeaa irrottautua.

Mielipiteet ja asenteet muuttuvat, pienemmät ehkä useammin ja isotkin uusien kokemusten yms. myötä. Olisi rankkaa, jos ei voisi muuttaa mielipidettään tai asennettaan ympäröivien ihmisten reagoimisen takia. Rankempi muutos vaatii jo aika paljon rohkeutta. Tietysti monille voi olla myös vaikeaa myöntää olleensa "väärässä", ja siksi haluaa pitää matalaa profiilia mielen muuttumisesta.

Kaverini oli pitkään kasvissyöjä, mutta onkin alkanut vähitellen syödä taas lihaa. Ei ole käynyt mielessäkään, että kettuilisin hänelle siitä tai ivaisin että "kuinkas nyt on pää kääntynyt". Salaa olen kyllä tyytyväinen. :D
 
[QUOTE="vieras";28194313]Poliitikoissa ihmisiä ärsyttää se, että ensin on kerätty ääniä tietyllä mielipiteellä ja sitten kun on voitettu vaaleissa mielipide muuttuukin.[/QUOTE]

Niin tai sitten jopa se, että ryhmäkurin mukaan äänestetään omien ja äänestäjien mielipiteiden vastaisesti.
 
Itse koen, että asenteiden/mielipiteiden ei tarvitse edes muuttua, ainoastaan täsmentyä - ja silti saa tuuliviirin leiman. Omalta kohdaltani esim. poliittinen vakaumus on tällainen. Ajamani ja ihmisille tahtomani asiat eivät ole muuttuneet, ainoastaan puoluekannan lähempi tarkastelu ja syvempi tutustuminen ovat tuoneet oivalluksen, että yksi pieni, mutta merkittävä ero tarkoittaa sitä, etten voi kantaa ko. puolueen tai oikeastaan minkään puolueen jäsenkirjaa.
 
On mulla ainakin iän/ kokemusten myötä jotkin asenteet muuttuneet. Olen tehnytkin jotain juttuja, mitä varmaan joskus ajattelin etten tekisi.
Joskus on ihan ilahduttavaakin todeta olleensa väärässä.
 
[QUOTE="AnskuK";28194249]Onko kukaan muu huomannut tällaista, että monen ihmisen mielestä tuntuu nykyisin olevan täysin sopimatonta, että joku saattaa muuttaa asenteitaan ja käsityksiään jostain asiasta.

Esimerkiksi joku nuori ajattelemattomuuttaan sanoo tai kirjoittaa netissä jotain rasistista juttua, vaikka jonkun vitsin, niin kyseinen ihminen on monen mielestä kauhea rasisti aina ja ikuisesti, vaikka hän olisi myöhemmin elämässään muuttanut täysin mielipiteitään ulkomaalaisten suhteen.

Ja sitten otetaan vaikka poliitikot. Siis sitähän pidetään aivan kauheana petturuutena ja suunnilleen maanpetoksena, jos joku poliitikko kehtaa muutta mielipidettään jossain asiassa. Siis ihankuin se nyt ei olisi vain järkevää ja normaalia toimintaa, että muuttaa suhtautumistaan asioihin, kun nyt vaikka esimerkiksi saa jostain asiasta sellaista tietoa, mikä ei aikaisemmin ollut saatavilla.[/QUOTE]

Junttiutta parhaimmillaan. Liittyy pelkoon.
 
[QUOTE="vieras";28194308]Mielenkiintoinen aihe!

Itse liitän tuohon myös teini-iän ja roolit koulumaailmassa, jossa vaikutelmaa on vaikea enää muuttaa. Kiltti tyttö on kiltti tyttö, ja jos tekeekin jotain radikaalia niin ooooooh! Asenteet ovat aika tiukassa, ja siitä annetusta roolista on joskus vaikea pyristellä pois. Kiltin tytön roolista varsinkin on vaikeaa irrottautua.

Mielipiteet ja asenteet muuttuvat, pienemmät ehkä useammin ja isotkin uusien kokemusten yms. myötä. Olisi rankkaa, jos ei voisi muuttaa mielipidettään tai asennettaan ympäröivien ihmisten reagoimisen takia. Rankempi muutos vaatii jo aika paljon rohkeutta. Tietysti monille voi olla myös vaikeaa myöntää olleensa "väärässä", ja siksi haluaa pitää matalaa profiilia mielen muuttumisesta.

Kaverini oli pitkään kasvissyöjä, mutta onkin alkanut vähitellen syödä taas lihaa. Ei ole käynyt mielessäkään, että kettuilisin hänelle siitä tai ivaisin että "kuinkas nyt on pää kääntynyt". Salaa olen kyllä tyytyväinen. :D[/QUOTE]

Miksi olet tyytyväinen, ja mitä tuo hymiö tarkoittaa?
 
Järkevä ihminen muuttaa kantojaan perustelluista syistä. Ihmisen on mielestäni hyvä pyrkiä kehittymään ja sitä kautta muuttumaan läpi elämänsä, eikä haittaa vaikka välillä muutokset olisivat isompia. Joskus voisi puhua jopa uusiutumisesta :)

Omasta mielestäni epäselviä asioita voi jopa testata elämässään jotta saisi lisää tietoa, siinä suhteessa muutoksen ei tarvitse olla pysyvä. Avoimena olo ja terve uteliaisuus eivät ole huonoja asioita.
 
Olen muutaman kerran huomannut että joissain herää kummallinen vahingonilo silloin kun huomaa toisen vaihtaneen kantaansa. Se vaihtunut kanta ei ole enää uskottava ja on mukava olla ilkeä vain.
 
Järkevä ihminen muuttaa kantojaan perustelluista syistä. Ihmisen on mielestäni hyvä pyrkiä kehittymään ja sitä kautta muuttumaan läpi elämänsä, eikä haittaa vaikka välillä muutokset olisivat isompia. Joskus voisi puhua jopa uusiutumisesta :)

Omasta mielestäni epäselviä asioita voi jopa testata elämässään jotta saisi lisää tietoa, siinä suhteessa muutoksen ei tarvitse olla pysyvä. Avoimena olo ja terve uteliaisuus eivät ole huonoja asioita.

Mutta pelko estää uusiutumisen. Helpompi pitää kiinni vanhasta, kuin ottaa riski uudesta, vaikka tietää vanhan olevan väärin.
 

Yhteistyössä