Arvosteleeko äitisi sinua ja kotiasi jatkuvasti?

Arvosteli 15 vuotta. Kunnes tein siitä lopun. Betoniin valettu kantani on, että korkea ikä tai verisukulaisuus eivät oikeuta absoluuttisen kunioituksen nauttimiseen eivätkä anna oikeutta huonoon käyttäytymiseen. Elämäni on helpottunut sittemmin huomattavasti.

Se olisi kiinnostavaa tietää, että miksi jotkut kuvittelevat, että lähisukulaisille voi sanoa ihan mitä vaan ja sitä pitäisi sietää. En ole ikinä tätä ymmärtänyt.

 

ei ikinä, ei edes kun olin nuorempi ja kämppä oikeasti välillä pahasti siivousta vailla. nykyään kun on lapsia, auttaa pyytämättä, ja minä otan tyytyväisenä avun vastaan. ikinä ei auta huokaillen/arvostellen, onneksi. viimeksi pesi lasit sillä välin kun olin lasten kanssa ulkona, yllätyksenä. mutta mulla onkin superäiti, joka harmi vaan asuu 400km päässä.

mutta tilannetta ymmärtääkseni, ei se äiti sitä varmasti pahalla tee. itse huomaan nykyään usein huokailevani miten tämä ja tämä asia on tekemättä. olen yrittänyt päästä tavasta eroon, sillä on raskasta huomata tekemättömät asiat, sillä ne eivät kahden pienen lapsen kanssa lopu ikinä. olisi osattava keskittyä kaikkeen siihen hyvään, jota ympärillä on.

 

Ei koskaan

 

Ei arvostele. Saattaa lapsia vahtiessaan viikata pyykin tai mopata keittiön lattian, mutta ei arvostele! Ihana äiti ja mummi on.

 

Kyllä, mun äitini on paljon pahempi kuin anoppi. Anoppi ei itseasiassa kommentoi mitään/ ihastelee milloin mitäkin, kuten kylässä jokaisen kuuluukin

 

Joskus aikoinaan antoi "hyviä neuvoja" eli arvosteli. Loppui siihen, kun kysyin, että olisiko hänestä mukavaa, jos minä tulisin neuvomaan häntä taloudenpidossa.

 

Pakko nostaa kyseinen aihe ylös!

Äidilläni tuntuu olevan joku pakonomainen tarve puuttua meidän pihan hoitoon. Rikkaruohot tuntuvat ärsyttävän, samoin tontin ulkopuolella kasvava ruoho. Viimeinen niitti oli kataja, jonka saimme heiltä. Se on väärässä paikassa, koska siitä kasvaa niin iso, ettei mahdu olemaan siinä paikassa missä nyt on.

Miehelläni on muutenkin todella huono itsetunto, ja hän kokee sen arvosteluna, kun aina löytyy jotain sanomista tms. Muutenkin mieheni on äitini (ja varmaan monen muunkin) mielestä outo tai vähintään erikoinen. Hän ei ole kovin sosiaalinen ja hänen puhetyylinsä on omalaatuinen. Huomaan, että mieheni karvat nousevat pystyyn kun äitini tulee paikalle. Hän ehkä huomaamattaan välttelee äitiäni, ja siitäkös äitini innostuu arvostelemaan enemmän. Minä saan sitten kuulla siitä.

Tänään sanoin äidilleni asioita suoraan, mitä mieltä olen hänen "neuvomisesta" yms. Herneenhän hän sitten veti nenäänsä ja sanoi ettei puutu tai tuppaa nyt vähään aikaa edes kylään. Tulipas taas todella hyvä mieli! Miehelleni en viitsi asiasta mitään sanoa, sillä hän taas ottaisi siitä itseensä. Kiva olla tällainen "välikappale"!

 

Voi kun ÄItini olisi tässä maailmassa. Vaipoissa, puhumaton alzheimerin rutelemana . Yrittäkää kestää lähimmäisiään. Kaikissa läheisissä on varmasti jokin ärsyttävä piirre tai tapa...

 

Tuo auttaminen on vähän kaksipiippuinen juttu. Jos äiti käydessään tekee jotain hommia ja sitten tuttavilleen huokailee, että "taas piti Liisan luona siivota, en millään jaksaisi, mutta kun ei se saa kotiaan pidettyä kunnossa", niin itse antaisin tuollaiselle äidille porttikiellon. Serkkuni äiti tekee tuota, samoin teki yhden kaverini ex-anoppi.

Minä en kyllä ymmärrä, miksi ei voi vain kysyä, tarvitseeko auttaa jossakin. Mikä siinä on niin vaikeaa?

 

[QUOTE="vieras";28518672]
Minä en kyllä ymmärrä, miksi ei voi vain kysyä, tarvitseeko auttaa jossakin. Mikä siinä on niin vaikeaa?[/QUOTE]

tai sitten jos kysyykin, ja kieltäytyy, niin täytyykö siitä vetää ne herneet palkoineen nenään??

 

Mun armas äitini on juuri tuollainen siivousneuvoja, mutta annan hänen olla. Minkäs sitä ihminen perusluonnollensa voi. Olen kyllä ilmoittanut, että ei tarvitse kaikkia "parannusehdotuksia" ääneen sanoa - hän kun yleensä on oikein yrittämällä yrittänyt löytää jotain vikaa asunnosta, pölyä tai tahraa. Esimerkiksi tätini kanssa asunnossa käydessä totesi, että kylläpäs tyttärelläni on kaunis asunto, mutta minä kyllä siivoaisin useammin täällä. Aha, selvä...

 

Kyllä äiti taitaa välillä kauhistella huushollaustani, mutta sanon, että jos pölyt häiritsevät, niin ihan vapaasti voi ottaa rätin käteen. Kerran äiti pesikin meillä ikkunat. Anoppi on siivonnut myös välillä meillä, kun on ollut lapsenvahtina. Ihan sama minulle. Minua ei pieni sotku häiritse, enkä lotkauta muiden kommenteille korvaani.

 

Kyllä arvostelee. Niin minua kuin kotiammekin. Myös lastenkasvatusta. Miehestäni pitää. Minulla ei ole anoppia, koska mieheni äiti on kuollut, mutta on vaikeaa uskoa, että anoppi olisi voinut olla pahempi.
Tosin nykyään äitini on vähän kyennyt hillitsemään itseään ts. kun sain perheen hän selvästi siirtyi hiukan taka-alalle, mutta pääasiallinen viesti häneltä minulle on se, että en voi luottaa hänen antavan tukeaan minulle. Enpä sitä osaa enää edes odottaakaan.

Urseelellä oli hyviä ajatuksia asiasta, kiitos. Pitäisi varmaan miettiä niitä ja tuo hyväksymisen ostaminen on sellainen, mikä on ehkä vielä kivenä kengässäni äitini kanssa. Että kunpa äiti hyväksyisi minut ja tukisi...
Äitini on jopa sanonut, että hän ei kiittele, hänen tapansa näyttää rakkauttaan on tuollainen huomautteleminen. Oikeasti ei se auta, vaikka hän sanoo niin, koska minä en vain voi ymmärtää, että miksi, oi miksi näin? Mistä se oikein kumpuaa, että PAHOITETAAN mieluummin toisen mieli, kuin sanotaan jotain hyvää tai ollaan mieluummin hiljaa. Tämän ketjun ansiosta yritän ymmärtää, että se rakkaus on totta, olen itse pitänyt tätä mahdottomuutena ja jonkilaisena valheena.
Jos äitini olisi fiksu (jollaisena hän itseään pitää) hän ymmärtäisi puolestansa, että hänen tapansa esittää rakkautensa loukkaa.

Mutta ei, se olen minä vaan, jonka kuuluu tajuta asioita.
No, ongelmamme ovat onneksi taka-alalla nykyään kuten sanoin, mutta vanhoja haavoja kyllä riittäisi, jos alkaisin muistella. Onhan äiti aina äiti ja hänen haluaisi ymmärtävän.

 

Älkää olko tuollaisia vätyksiä. Jos eivät vanhemman tai appivanhemman jutut miellytä, käskekää olla hiljaa. Ei tarvitse myöskään kutsua ketään kotiinsa, jos ei halua.

 

Ei se vättämättä Tanian itsetunnottomalle miehelle tekisi pahaa opetella ajattelemaan asioita toisen kantilta, jospa vaikka lukisi tarkkaan mitä tuo viisas Urseele kirjoitti. Kun sitähän se itsetunnottomuus on: itseen keskittymistä ja virheiden etsimistä siitä. Kaipa se jollain tapaa palkitsee myös: kun etsii itsestään vikaa, on edes arvostelukykynsä verran itseään parempi. Mitä angstisempi anoppi, sitä helpompi pitäisi olla ymmärtää, että kaikki siitä tuskasta ei ole miehen aiheuttamaa.

Samalla tapaahan moitteella käyvä vanhempi toimii. Ahdistaa, pärjääkö lapsi maailmassa, ja kun löydetään joku huomauttamisen aihe, ahdistus lievenee hetkeksi. Tyytymättömyys kun on palkitsevakin tunne, kun taas ahdistus aiheuttaa pakokauhua. Omasta äidistäni huomaan, että mitä heikommin hänellä menee, sitä enemmän alkaa turpamoottorissa kierrokset kohota. Siispä keskityn suoraan viemään huomion hänen asioihinsa lämpimässä sävyssä silloin kun virheenmetsästys alkaa.

En ymmärrä tuotakaan, että ohjeistetaan täällä kilvan ihmisiä hylkäämään moittivat vanhempansa. Voihan sitä ottaa etäisyyttä muutamaksi vuodeksi, jos oma kasvu on pahasti kesken. Mutta tavoitteena saisi olla välien korjaaminen ennen kuin vanhemmista veto loppuu. Muuten se mukavan rauhan hinta voi olla loputon syyllisyys sitten itse vanhetessa, kun alkaa lopultakin ymmärtää niitä omia vanhempiaan.

Ja kun onhan se niinkin, että tietty näykkiminen kuuluu vanhempien tehtäviin. Eihän se täysi-ikäistymiseen lopu, muuten kuin meidän lakihenkisessä maailmassa. Jos mielenterveydeltään vajavaiset vanhemmat purevatkin nilkkoihin niin että veri tirskuu, on parempi hankkia suojukset sukkien sisään kuin potkia toiset pois. Kun eihän se ihmisluonto toimi niin, etteikö siinä itselleenkin vahinkoa tekisi kun lähimmäisensä kieltää, vaikka aihettakin olisi.

Kyllä sitä tulee oltua lapsena aika monta kertaa harmin lähde vanhemmilleen, täytyy jotain sietokykyä kehittää sitten, kun oma vuoro tulee kestää vanhenevien vanhempien ylilyöntejä. Sitten on eri tilanne, jos oma mielenterveys alkaa mennä. Mutta kun monelle se pelkkä kahden päivän mielenrauhakin on kalliimpi kuin suhde omiin vanhempiin.