Arvostan ja en

[Lilaviolet]

Here comes love, its like honey -- You cant buy it with money....

Miitä tekisit tilanteessani:

Olen 30 ja vakituisessa suhteessa työttömän miehen kanssa, itse samanikäinen, kunnianhimoinen, haastavassa työssä ja tulevaisuus perintöjen ym takia tal. turvattu.
Ei tunnu olevan tulossa yhteisiä lapsia -- biologisesti niitä ei näytä kuuluvan. Mies on mukava, luotettava, kiltti, sosiaalinen, tullaan hyvin toimeen (huumori, suurin osa tunne-elämää) vaikka lopun ikämme, mahdollista olisi vaikka adoptoida lapsi.

Mies ei juuri halua seksiä, ei vastaa älyllisiin haasteisiin (koulutustaso ja kiinnostus, ei välttämättä äo), pitää puhua välillä kuin lapselle.

Ongelma: Muut miehet, joilla on menestymisen halua, tai takanaan menestystä (iästä riippumatta, jopa aika toivottomalla 20+ vanhempi skaalallla) herättävät toiveita, haaveita jotka vievät päivät ja yöt. Minulla on kätkettyä, pinnan alla hautuvaa vihaa miehen haluttomuutta kohtaan: hänen haluttomuutensa seksiin, haluttomuus tulevaisuuteen panostamiseen, haluttomuus menestymiseen - minusta se on: haluttomuus ottaa vastuuta.

Tunnen itseni pahimman luokan materialistiksi, koska mieheni on sydämeltä hyvä, ainoa tuntemani hyvä ihminen. Olen näiden vuosien jälkeen (5) alkanut ajatella, etä hän ei vaan tule pärjäämään tässä elämässä. Minua syö, että ei halua minua kuin naista, toisinaan kyllä seksiä, mutta aina minun aloitteestani ja yleensä ei siitäkään. Kuitenkin, jotain on: rakastelemme joskus. Lasten saaminen kai olisi jotenkin järjestettävissä.
Ihmissuhteet ovat vaikeita, eikä tämä rakkaus, välittäminen, ole itsestäänselvyys ollenkaan. Mietin muita, ja se tuntuu paskalta.

 

[mies1]

Aika kauan olet katsellut tilannetta. Minä en löytänyt juuri mitään hyvää kirjoituksesi perusteella yhteiselämästänne. Eikö sinulla ole oikeutta päättää omasta elämästäsi?
Ei seurustelun aloitus ole lupaus yhdessäolosta loppuelämää.

 

[Daami72]

Tee päätöksesi nyt, äläkä jää enää ihmettelemään. Tuota menoa kun jatkat tuollaisessa suhteessa, katkeroidut vielä ennenpitkää. Joskus vaan kannattaa hyväksyä se tosiasia, että tämä suhde ei tule onnistumaan, niin ihana tyyppi kuin toinen osapuoli ehkä muuten onkin. Sisimmässäsi tiedät, ettet ikinä tule olemaan onnellinen noin epäsuhtaisessa suhteessa. Liekö miehesikään itseasiassa? Tuo tyytymättömyys, joka sinua nyt kalvaa, tulee vain voimistumaan ajan myöstä. Olet nyt sen ikäinen, että sinulla on kaikki maailman mahdollisuudet saada vielä suhde joka on molemminpuolin tasavertainen, voit saada lapsia ja intohimoista seksiä! Minusta sinun kannattaisi todella miettiä asiaa siltä kantilta, että jatkaisitte matkaa molemmat omille tahoillenne. Olkaa ystäviä, jos se onnistuu. Siten saatte pidettyä toisenne elämässänne. Tuskin kuitenkaan suhdetta kannattaa jatkaa ja koittaa viedä väkisin eteenpäin tuolta pohjalta...Tsemppiä!

 

[että vielä jaksat..]

ei seksiä? no passion? ei intohimoa? ei vetovoimaa toisiinne ei ainakaan miehen puolelta mies ei halua harrastaa seksiä ei rakastella kanssasi..?

miten sä voit elää noin? ja miksi? mitä saat tuollaisesta miehestä että kuitenkin roikut siinä vielä?

tuo ei ole kyllä mikään suhde,eikö sulla ole kavereita jo ihan tarpeeksi?
ja jo 5 vuotta tuollaista? todella paskaa joo....