H
"Hiphei"
Vieras
Pakko vähän tulla avautumaan kun ärsyttää niin maan perkeleesti.
Mun miehellä on välillä ollut taipumusta omata vähän erikoisia näkemyksiä asioista, ja tietynlaista itsekkyyttä, en nyt kuitenkaan narsistiksi häntä diagnosois mutta ei sekään välillä kauhean kaukaiselta tunnu.
Nyt siis on ollut riitaa nukkumisjärjestelyistä. Ensinnäkin siitä, että miten ja kuka lapset nukuttaa. Mä hoidan aina aamut lasten kanssa, kerhoon viemiset ja sen sellaiset ja mies on ollut päivät sitten lasten kanssa sillä välin kun mä käyn töissä. Sit kun tuun töistä (n klo 17-19 välillä) niin laitan ruoan koko porukalle ja vietän aikaa lasten kanssa leikkien, siivoillen ym (tän ajan mies istuu sit koneella tai telkkarin eessä) kunnes tulee lasten nukkumaanmenoaika n. klo 20-21 aikoihin. Aiemmin ollaan sovittu, että koska mä hoidan aamut ja ison osan lasten kanssa touhuiluista vaikka töissä käynkin (lyhyttä päivää teen), niin mies sitten hoitais lasten nukkumaan laittamisen. No sitä ei käytännössä ole tapahtunut lähes ikinä. Yleensä pitää kovasti alkaa vihjailemaan et jaa-a olisko aika viedä lapset nukkumaan ja hyvällä tuurilla mies siitä tajuaa ehkä puolen tunnin sisään et joo, voitais mennä. Siis että VOITAIS. Ja yleensä sit menenkin mukaan, koska lapsia on kaksi niin molemmat keskittyy sit yhteen lapseen. Mut tää ei kuitenkaan ole se mitä ollaan sovittu. Mies ei koskaan, siis ei todellakaan koskaan herää aamulla samaan aikaan kuin me muut, joten aamut ja aamupäivät olen aina lasten kanssa yksin. Sit yleensä laitankin lapset päiväunille kun olen lähdössä töihin (n. klo 13 aikoihin) ja huikkaan miehelle että nyt lähden, ja se alkaa sit siinä kohtaa heräilemään vasta. Monesti se jää itekin vielä nukkumaan ja heräilee sit kun lapsetki herää päiväunilta.
Sit sen lisäks itse olen herkkäuninen ja mulla on pitkään ollut vaikeuksia nukkua miehen vieressä koska mies ei koskaan mene nukkumaan samaan aikaan, vaan tykkää löhöillä sängyssä läppäri sylissä yleensä lähes aamutunneille asti. Jos ja kun oon tarpeeks väsynyt, niin nukahdan kyllä mutta varsinainen ongelma on ollut se, että heräilen sit siihen hurinaan (meidän läppäristä lähtee siis aivan älytön meteli!) ja kirkkaaseen valoon ja sit mun on vaikea saada uudestaan unen päästä kiinni. Oon yrittänyt korvatulppia mut nekin tuppaa putoamaan yöllä, ja valon takia oon pitänyt sellasta silmälappusysteemiä (miksi sellaista nyt sit kutsutaankaan?). Oon siis yrittänyt kestää tätä systeemiä nyt pitkän aikaa, koska miehellä on ollut tiettyjä rankkoja juttuja meneillään ja oon halunnut olla kiltti ja antaa tilaa, ja ite vaan kestää. Nyt kun ne miehen rankat jutut alkaa olemaan menneisyyttä ja tilanne on rauhottunut, niin koin kohtuulliseksi ottaa puheeksi tämän nukkumisongelman, ja tarjouduin siis esim. itse menemään eri huoneeseen (koska miehen mielestä on kohtuutonta että minä häädän hänet pois yhteisestä sängystä "minun uni-ongelmieni " vuoksi). Mies on siis itse kärsinyt pitkään eriasteisista uniongelmista. Unirytmi on suhteen alusta asti ollut tuollainen, vähän erikoinen. Eli nukkumaan menee aamuyöstä, ja heräilee sit joskus puolen päivän jälkeen. Ja viime aikoina on kärsinyt unettomuudesta, eli saa nukuttua pari tuntia sillon tällön, ja vaikka kuinka väsynyt olisi niin ei saa uudestaan unta.
Nyt mies on sitten sitä mieltä, että hänen pitää saada olla läppärin kanssa meidän sängyssä, koska se auttaa häntä nukahtamaan. Sen lisäksi, hänen mielestään minun pitäisi myös nukkua meidän sängyssä, tai olla nukkumatta jos en unta saa, koska minun oleminen siinä myös auttaa häntä nukkumaan. Eli mun pitäisi siis alkaa kärsimään hänen unettomuudestaan myös, jotta hän ehkä joku yö saisi sitten oikeasti nukuttua. Siis wtf? Ja siis puhumattakaan siitä, että jonkun pitäisi vielä lastenkin asioita tässä hoitaa, lähinnä mun, ja sit vielä tuuditella mieskin yötä myöten nukkumaan..
Oonko mä nyt tässä jotenkin kohtuuton, vai onko mun mies lopullisesti tärähtänyt unettomuutensa myötä? Ja miten tilanteen voisi ratkaista?
Oon kyllä yrittänyt miehelle tuputtaa terveellisempiä elämäntapoja, lekurikäyntejä (ei varmaan olis ihan unilääkkeetkään tässä tilanteessa yhtään huonompi juttu), ja kaikenlaista, mut se vaan joojottelee ja sit mitään ei tapahdu. Se möllöttää päivät pitkät himassa täällä neljän seinän sisässä, ei puhettakaan et lähtis vaikka lasten kanssa leikkipuistossa käymään ("mitä hyötyä kenellekään jostain leikkipuistossa käymisestä on", se kysyy..) tai muuten raitista ilmaa haukkaamaan. Sillon kun meillä oli koiria vielä niin ei KOSKAAN käyttänyt niitäkään lenkillä. Mä sen sain hoitaa, vaikka toinen koirista oli kyllä miehen. Oma pihakin on, mut se on aika kurjassa kunnossa, ruoho kasvanut liian pitkäksi, omenoita ja pudonneita lehtiä maa täynnä. Siitäkin mies on sitä mieltä et lähinnä mun pitäis se hoitaa siistiksi. Siis what? Mä käyn sentään joka päivä töissä, ja mies on täällä kotona. Ja se ei sit voi pariksi tunniksi mennä pihalle siivoamaan, hengailemaan muksujen kanssa.. Argh.
Hohhoijaa. Mites tätä lähtis nyt sit purkamaan?
Ja joo, en oo jättämässä sitä, on siinä ihan hyviäkin puolia kuitenkin.
Mun miehellä on välillä ollut taipumusta omata vähän erikoisia näkemyksiä asioista, ja tietynlaista itsekkyyttä, en nyt kuitenkaan narsistiksi häntä diagnosois mutta ei sekään välillä kauhean kaukaiselta tunnu.
Nyt siis on ollut riitaa nukkumisjärjestelyistä. Ensinnäkin siitä, että miten ja kuka lapset nukuttaa. Mä hoidan aina aamut lasten kanssa, kerhoon viemiset ja sen sellaiset ja mies on ollut päivät sitten lasten kanssa sillä välin kun mä käyn töissä. Sit kun tuun töistä (n klo 17-19 välillä) niin laitan ruoan koko porukalle ja vietän aikaa lasten kanssa leikkien, siivoillen ym (tän ajan mies istuu sit koneella tai telkkarin eessä) kunnes tulee lasten nukkumaanmenoaika n. klo 20-21 aikoihin. Aiemmin ollaan sovittu, että koska mä hoidan aamut ja ison osan lasten kanssa touhuiluista vaikka töissä käynkin (lyhyttä päivää teen), niin mies sitten hoitais lasten nukkumaan laittamisen. No sitä ei käytännössä ole tapahtunut lähes ikinä. Yleensä pitää kovasti alkaa vihjailemaan et jaa-a olisko aika viedä lapset nukkumaan ja hyvällä tuurilla mies siitä tajuaa ehkä puolen tunnin sisään et joo, voitais mennä. Siis että VOITAIS. Ja yleensä sit menenkin mukaan, koska lapsia on kaksi niin molemmat keskittyy sit yhteen lapseen. Mut tää ei kuitenkaan ole se mitä ollaan sovittu. Mies ei koskaan, siis ei todellakaan koskaan herää aamulla samaan aikaan kuin me muut, joten aamut ja aamupäivät olen aina lasten kanssa yksin. Sit yleensä laitankin lapset päiväunille kun olen lähdössä töihin (n. klo 13 aikoihin) ja huikkaan miehelle että nyt lähden, ja se alkaa sit siinä kohtaa heräilemään vasta. Monesti se jää itekin vielä nukkumaan ja heräilee sit kun lapsetki herää päiväunilta.
Sit sen lisäks itse olen herkkäuninen ja mulla on pitkään ollut vaikeuksia nukkua miehen vieressä koska mies ei koskaan mene nukkumaan samaan aikaan, vaan tykkää löhöillä sängyssä läppäri sylissä yleensä lähes aamutunneille asti. Jos ja kun oon tarpeeks väsynyt, niin nukahdan kyllä mutta varsinainen ongelma on ollut se, että heräilen sit siihen hurinaan (meidän läppäristä lähtee siis aivan älytön meteli!) ja kirkkaaseen valoon ja sit mun on vaikea saada uudestaan unen päästä kiinni. Oon yrittänyt korvatulppia mut nekin tuppaa putoamaan yöllä, ja valon takia oon pitänyt sellasta silmälappusysteemiä (miksi sellaista nyt sit kutsutaankaan?). Oon siis yrittänyt kestää tätä systeemiä nyt pitkän aikaa, koska miehellä on ollut tiettyjä rankkoja juttuja meneillään ja oon halunnut olla kiltti ja antaa tilaa, ja ite vaan kestää. Nyt kun ne miehen rankat jutut alkaa olemaan menneisyyttä ja tilanne on rauhottunut, niin koin kohtuulliseksi ottaa puheeksi tämän nukkumisongelman, ja tarjouduin siis esim. itse menemään eri huoneeseen (koska miehen mielestä on kohtuutonta että minä häädän hänet pois yhteisestä sängystä "minun uni-ongelmieni " vuoksi). Mies on siis itse kärsinyt pitkään eriasteisista uniongelmista. Unirytmi on suhteen alusta asti ollut tuollainen, vähän erikoinen. Eli nukkumaan menee aamuyöstä, ja heräilee sit joskus puolen päivän jälkeen. Ja viime aikoina on kärsinyt unettomuudesta, eli saa nukuttua pari tuntia sillon tällön, ja vaikka kuinka väsynyt olisi niin ei saa uudestaan unta.
Nyt mies on sitten sitä mieltä, että hänen pitää saada olla läppärin kanssa meidän sängyssä, koska se auttaa häntä nukahtamaan. Sen lisäksi, hänen mielestään minun pitäisi myös nukkua meidän sängyssä, tai olla nukkumatta jos en unta saa, koska minun oleminen siinä myös auttaa häntä nukkumaan. Eli mun pitäisi siis alkaa kärsimään hänen unettomuudestaan myös, jotta hän ehkä joku yö saisi sitten oikeasti nukuttua. Siis wtf? Ja siis puhumattakaan siitä, että jonkun pitäisi vielä lastenkin asioita tässä hoitaa, lähinnä mun, ja sit vielä tuuditella mieskin yötä myöten nukkumaan..
Oonko mä nyt tässä jotenkin kohtuuton, vai onko mun mies lopullisesti tärähtänyt unettomuutensa myötä? Ja miten tilanteen voisi ratkaista?
Oon kyllä yrittänyt miehelle tuputtaa terveellisempiä elämäntapoja, lekurikäyntejä (ei varmaan olis ihan unilääkkeetkään tässä tilanteessa yhtään huonompi juttu), ja kaikenlaista, mut se vaan joojottelee ja sit mitään ei tapahdu. Se möllöttää päivät pitkät himassa täällä neljän seinän sisässä, ei puhettakaan et lähtis vaikka lasten kanssa leikkipuistossa käymään ("mitä hyötyä kenellekään jostain leikkipuistossa käymisestä on", se kysyy..) tai muuten raitista ilmaa haukkaamaan. Sillon kun meillä oli koiria vielä niin ei KOSKAAN käyttänyt niitäkään lenkillä. Mä sen sain hoitaa, vaikka toinen koirista oli kyllä miehen. Oma pihakin on, mut se on aika kurjassa kunnossa, ruoho kasvanut liian pitkäksi, omenoita ja pudonneita lehtiä maa täynnä. Siitäkin mies on sitä mieltä et lähinnä mun pitäis se hoitaa siistiksi. Siis what? Mä käyn sentään joka päivä töissä, ja mies on täällä kotona. Ja se ei sit voi pariksi tunniksi mennä pihalle siivoamaan, hengailemaan muksujen kanssa.. Argh.
Hohhoijaa. Mites tätä lähtis nyt sit purkamaan?
Ja joo, en oo jättämässä sitä, on siinä ihan hyviäkin puolia kuitenkin.
