V
vieras
Vieras
Miksi lähes kaikki yliopisto-opiskelijat ovat niin itseään täynnä? Ärsyttää kun pitää aina jauhaa jostain akateemisesta vapaudesta ja seminaareista ja tenteistä (suomeksi se olis ihan vain, että koe)...
Luulevat olevansa jotenkin viisaita, koska pänttäävät pieniin kalloihinsa merkityksettömiä tiedonmurusia. Oikeasti eivät sitten osaa mitään ja tarvitsevat koko ajan apua ja neuvoja meiltä, jotka osaavat oikeassa elämässä tarvittavia taitoja.
En toki haluaisi yleistää ja on paljon tärkeitäkin tiedekuntia ja aloja, mutta yliopistoissa on paljon myös sellaisia tiedekuntia, joilla ei tee mitään...
Sitten ne valmistuttuaan polleina kulkee työpaikoilla ja kohtelee duunareita kuin paskaa...
Miksi akateemiset pitävät itseään niin tärkeinä ja viisaina?
Ei siinä mielestäni mitään kovin ylevää ja kehittävää ole, jos 5-10 vuotta istutaan koulun penkillä kirjojen ääressä. No kerkiäähän siinä sitten toki ryypätä ja rellestää ympäri maailmaa.
Tekemällä ja kokeilemalla asiat oppii ei vaan lukemalla.