Z
zzzzz
Vieras
Heippa kaikki äidit,
kyselisin olisiko jollain muulla ollut vastaavanlaisesta kokemusta. Eli, meillä oli todella raskas vauva-aika, ensimmäinen vuosi oli yhtä sairaalassaoloa, lääkäreillä ja terapioissa käyntejä ja tietysti unettomuutta. Esikoisellamme oli sairaus, mikä teki elämästä oikeasti alkuun hel....tiä. Käytännössä hoidin lapsen täysin yksin, isä oli reissuhommissa ja muutenkin tuntui pakenevan vastuutaan sairaan lapsen huoltajana. En edes näin jälkeenpäin tiedä, miten selvisin tuosta vuodesta, lapsi nukkui päivin ja öin vain n. 30 minuutin pätkissä. Lisänä oli tietysti huoli lapsen terveydesta ja olin todella masentunut. En edes uskaltanut enää hakea apua, pelkäsin, että lapsi voitaisiin ottaa minulta pois, koska olin jo niin loppu.
No, nyt elämän perusasiat on paremmin, lapsen sairaus on lääkitysten ja hoitojen avulla paremmin kurissa (lapsi nyt vajaa 1,5 v) ja saan nukkuakin öisin. Edelleen meillä heräillään pari kertaa, mutta saan silti siis nukutuksi paljon enemmän kuin ennen. Eka vuosi meni 3-5 tunnin yöunilla (pätkissä) nyt saan nukkua jopa pari 3-4 tunnin pätkää ja vielä parhaina öinä siihen muutaman tunnin päälle.
Mutta en ole koskaan ollut näin väsynyt, mitä nyt olen. Fyysinen väsymys on todella rankkaa, nukahtelen oikeasti melkein mihin vain. Jos istahdan hetken, saatan nukahtaa, myös autolla ajo pelottaa, kun tuntuu ettei silmät vain pysy auki. Aamulla herätessäni olen jo tosi väsynyt ja ylösnouseminen ei ole ikinä ennen ollut näin vaikeaa. Ensimmäinen vuosi meni jotenkin sumussa ja vaikka olinkin tosi väsynyt, ei se tuntunut tältä.
Olen vielä kotona lapsen kanssa, mutta loppusyksystä lapsi aloittaa hoidossa oman avustajan kera. Tuntuu vain täysin mahdottomalta ajatukselta palata töihin, mutta talouden takia on pakko.
Ja nyt pelottaa, mistä tämä vasymys johtuu. Täytyisi varmaan hakeutua itsekin lääkäriin, josko sieltä saisi apua. On vain muodostunut lapsen sairastelujen takia iso kynnys kaikkia lääkäreitä kohtaan...
Onko muilla ollut niin, että kun elämä hieman tasaantuu, niin väsymys iskee sitten vasta päälle. Toisaalta olen edelleen kiinni lapsessa 24 h/vrk, hoitoapua en ole lähipiiristä saanut (lapsen sairauden takia) ja en ole sitä ulkopuolelta vielä hakenut. Lapsen isäkään ei ole lapsen kanssa kaksin. Kaikki oma jäi lapsen sairauden myötä.
En tiedä oliko tämä oikea foorumi purkaa oloaan, mutta kertokaa jos jaksatte omista vastaavista kokemuksista.
kyselisin olisiko jollain muulla ollut vastaavanlaisesta kokemusta. Eli, meillä oli todella raskas vauva-aika, ensimmäinen vuosi oli yhtä sairaalassaoloa, lääkäreillä ja terapioissa käyntejä ja tietysti unettomuutta. Esikoisellamme oli sairaus, mikä teki elämästä oikeasti alkuun hel....tiä. Käytännössä hoidin lapsen täysin yksin, isä oli reissuhommissa ja muutenkin tuntui pakenevan vastuutaan sairaan lapsen huoltajana. En edes näin jälkeenpäin tiedä, miten selvisin tuosta vuodesta, lapsi nukkui päivin ja öin vain n. 30 minuutin pätkissä. Lisänä oli tietysti huoli lapsen terveydesta ja olin todella masentunut. En edes uskaltanut enää hakea apua, pelkäsin, että lapsi voitaisiin ottaa minulta pois, koska olin jo niin loppu.
No, nyt elämän perusasiat on paremmin, lapsen sairaus on lääkitysten ja hoitojen avulla paremmin kurissa (lapsi nyt vajaa 1,5 v) ja saan nukkuakin öisin. Edelleen meillä heräillään pari kertaa, mutta saan silti siis nukutuksi paljon enemmän kuin ennen. Eka vuosi meni 3-5 tunnin yöunilla (pätkissä) nyt saan nukkua jopa pari 3-4 tunnin pätkää ja vielä parhaina öinä siihen muutaman tunnin päälle.
Mutta en ole koskaan ollut näin väsynyt, mitä nyt olen. Fyysinen väsymys on todella rankkaa, nukahtelen oikeasti melkein mihin vain. Jos istahdan hetken, saatan nukahtaa, myös autolla ajo pelottaa, kun tuntuu ettei silmät vain pysy auki. Aamulla herätessäni olen jo tosi väsynyt ja ylösnouseminen ei ole ikinä ennen ollut näin vaikeaa. Ensimmäinen vuosi meni jotenkin sumussa ja vaikka olinkin tosi väsynyt, ei se tuntunut tältä.
Olen vielä kotona lapsen kanssa, mutta loppusyksystä lapsi aloittaa hoidossa oman avustajan kera. Tuntuu vain täysin mahdottomalta ajatukselta palata töihin, mutta talouden takia on pakko.
Ja nyt pelottaa, mistä tämä vasymys johtuu. Täytyisi varmaan hakeutua itsekin lääkäriin, josko sieltä saisi apua. On vain muodostunut lapsen sairastelujen takia iso kynnys kaikkia lääkäreitä kohtaan...
Onko muilla ollut niin, että kun elämä hieman tasaantuu, niin väsymys iskee sitten vasta päälle. Toisaalta olen edelleen kiinni lapsessa 24 h/vrk, hoitoapua en ole lähipiiristä saanut (lapsen sairauden takia) ja en ole sitä ulkopuolelta vielä hakenut. Lapsen isäkään ei ole lapsen kanssa kaksin. Kaikki oma jäi lapsen sairauden myötä.
En tiedä oliko tämä oikea foorumi purkaa oloaan, mutta kertokaa jos jaksatte omista vastaavista kokemuksista.
