Ero vai ei!?

[Onneton]

Olen noin vuoden ikäisen lapsen äiti..tulin raskaaksi "vahingossa" mutta lapsi oli toivottu..tai niin ainakin luulin..mies oli aluksi epävarma asiasta kun raskaustestin tein..minä olin varma että kävi miten kävi, pidän lapsen! (Mies halusi lasta armeija aikanaan mutta minä en vielä silloin koska oli vielä opinnot kesken!) Synnytys meni hyvin ja siitä tuli elämäni iloisin päivä..olimme todella onnellisia..myös mieheni, lapsen isä!
Nyt lapsi on noin vuoden ja mitä enemmän ajassa mennään eteenpäin sitä enemmän hoidan lasta yksin! Mies kyllä leikkii lapsen kanssa mutta minä teen kaiken muun..ja jos kiukuttelua on niin se olen minä ketä silloin hoitaa! Miehen hermot ei tahdo sitä kestää..!
Mies ei enää pahemmin puhu minulle ja aina vain morkkaa minua! Olen tosi väsynyt tälläiseen ja olen tosissani alkanut harkita eroa..mies ei usko minua! Olen jo kauan halunnut sitoutua mutta mies ei..kysyin miten on valmis ollut lapsen hakkimaan jos ei sitoutua halua..vastaus oli "en tiedä". Ja olen väsynyt tekemään kaiken yksin..kun pyydän apua niin vastaus että "minähän käyn töissä".
Elämäni on jo siinä vaiheessa että haluan sitoutua! Olen todella väsynyt ja itkettää paljon.. :ashamed: Olen jopa harkinnut psykiatriakin! En enää tie mitä teen..jätänkö miehen ja jatkan eteenpäin lapsen kanssa!? Vai miten saisin miehen puhumaan miltä HÄNESTÄ tuntuu??? :'(

 

[Jennifer]

:wave: heips!Näytä ukollesi mitä tänne kirjuutit???Ehkä saatte siitä avattua puheyhteyden?Sillä mikään ei korjaannu jos ette puhu.Näin se vain on. :\| Osittain tuo paha olosi johtuu jonkinsortin synnytysmasennuksesta varmasti.Tunnistin paikkapaikoin omia ajatuksiani siihen aikaan kun olin äitiyslomalla nimittäin.Mutta selvää pitäisi olla että miehesi osallisustuu arkeen muullakin tavalla/auttamalla kotitöissä ym.Tämän kaiken pitäisi olla itsestään selvää tämän päivän suomessa?Sillä voimasi ovat todellakin rajalliset ja tämä sinun pitää tehdä hyvin selväksi ukollesi...En kyllä ymmärrä lainkaan kun kirjoitit ettei hän kuuntele/ota tosissaan?Miksi näin?Huutamalla/raivoamalla/nalkuttamalla asiat menevät harvoin perille mutta asiallisesti nokakkain sopivassa tilanteessa puhuminen on aivan välttämätöntä parisuhteessa kuin parisuhteessa.Pidemmällä tähtäimellä (vain aika näyttää)sinun täytyy tietenkin seurata ovatko ajatuksenne/arvonne/halunne samat elämän suhteen ja parisuhteen kanssa?ja tehdä päätös oletteko lopultakaan oikeat toisillenne...mutta älä heitä vielä pyyhettä kehään....asioilla on kumma kyllä tapana järjestyä YLEENSÄ.Älä jää yksin murheinesi.ON kai sinulla joku jolle puhua myös liiton ulkopuolella...ota miestäsi kädestä kiinni ja pyydä häntä nätisti kuuntelemaan mitä sinulla on sydämelläsi? :wave:

 

[onnellinen]

Tutulta tuntui!
Itsellä oli vuosi sitten sama tilanne! Suhdetta oli jatkunut noin 8-vuotta ja kaksi lasta nyt 5 ja 3 vuotiaat!
Tuntui että olen kolmen lapsen yksinhuoltaja! Tein kotona kaikki askareet (talon lämmityksineen) ja hoidin lapset!
Ja voin vakuuttaa että apuakin pyysin ja lopulta en viitsinyt edes pyytää kun kaikki tuli tehtyä kun itse teki!
Olin todella väsynyt kaikkeen ja itkin varmaan joka ilta ja ahdisti paljon!
Lopulta sanoin kun olin kestänyt reilun vuoden että tarvitsen aikalisän!
Muutin lasten kanssa omilleni vaikka vaikeaa oli! Pysyimme väleissä eikä riitoja tullut!
Aloin hiljalleen jaksamaan ja mieskin huomasi mitä todellisuus on kun on kylmä talo ja tyhjä jääkaappi kotiin tullessa ja suurin että hoitaa itse lapset kun oli hänen viikonloput!
Rakkauteni säilyi kuitenkin ja hänkin oppi arvostamaan minua eritavalla kuin ennen! Ja nyt aloimme uudelleen yhdessä hänen pyynnöstä ja olin itsekkin halunnut sitä ja hyvältä tuntuu! Samaan emme heti muuta mutta aika näyttää!
Jotkut miehet huomaavat vasta tärkeiden asioiden arvot kun ne on menetetty! Kehotan juttelemaan mutta ellei tuota tulosta voi aina muuttaa ja katsoa miltä tuntuu! Itse en kadu silloista lähtöäni enkä kyllä nykyistä tilannettakaan! Asioiden on tapana järjestyä vaikka välillä mahdottomalta tuntuu!
Onnea teille kuitenkin!

 

[Onnettomalle]

Uhan kun minä olisin kirjottanut tuon. Meillä kanssa ukko on tosi tyly. Raskaus meni tosi hyvin mieheni huolehti minusta ja masusta todella paljon välillä vähän liikaakin. Synnytyksessä mieheni oli todella ihana ja tarpeellinen. Mutta sen jälkeen kaikki muuttui minä ole p.... ja v........ koko ajan . teen kaiken yksin lämmitän talon hoidan lapsen yms koti askareet. Tuntuu että kaikki olisi hyvin kun antaisin mieheni nukkua ja olla vaan mutta en anna mielestäni minä teen rankempaa työtä kun hän en valvota miestäni yöllä vaan annan hänen nukkua ja valvon itse lapsemme kanssa. Tuntuu siltä että olisi helpompaa kun muuttaisin lapsemme kanssa pois ei tarvias tapella jatkuvasti ja ei olisi kun kahden jäljet siivottava. Olen miettinyt monta kertaa että onko se ainut tapa opettaa miestäni? Voimia sinne et taistele yksin tämän asiankaa. Toiset miehet on vaan aina lapsia.

 

[sama juttu]

Minulla on ihan sama juttu. Teen kaiken yksin, käyn töissä ja töiden jälkeen hoidan kodin ja lapsen. Olen niin väsynyt tähän. Olen puhunut miehelleni mutta hän ei ota kuuleviin korviinsa. :ashamed:
Olen todella onneton suhteessamme ja kaipaan huomiota ja hellyyttä elämääni sekä apua arjen kuvioissa. Tästä suhteesta sitä ei irtoa joten olen päättänyt ottaa ison askeleen, kohti eroa. :ashamed:
Toivon kaikkea hyvää teille ja jaksamista!!

 

[ViaValeria]

Olipa helpotus lukea, ettei se arki muillakaan vain ruusuilla tanssimista ole. Meillä nti 1v 2kk ja saa pieniä kohtauksia, joku ennenaikanen uhmäikä kai, kun ei viä osaa kaikkea mitä haluaa. Ja tietty äidille pitää kiukutella, kun pitää jo hoidossaki olla.

Puolisoni onneksi hoitaa lasta aina välillä, tekee usein kotihommiakin ja hoitaa auton ja talon lämmityksen. Oon miettinyt onko mulla joku myöhään tullu synnytysmasennus vai vain yleinen ketutus päällä koko ajan.

Eilen oli taas sellanen päivä että.. :headwall:
Tein töiden jälkeen ruoan valmiiksi ja odottelimme, että söisimme perheen kans yhdessä. Työt päättyy klo 18 ja klo 18:30 syötin nälkäisen lapsen, puoli tuntia myöhemmin söin itse itkevä lapsi roikkuen hihassa: äiti leikkii!!. Katsoin kaappiin, joka ammotti tyhjyyttä ja ajattelin käydä kaupassa. Pienen halusin jättää kotiin kiukkuamaan ja menimme hetkeksi ulos, että heti isän tultua saa äiti hypätä autoon ja ajaa kauppaan.
19:40 ei mitään viestiä tai puhelua eikä isää näy. pakkaan kiukkupussin autoon ja ajamme kauppaan. Kaupan pihassa tulee vaippaan iso asia. Neiti haisevana kärryyn ja juosten itkevän lapsen kans kaupan läpi ja ajo kotiin. Tyhjään kotiin. Klo 20:10 ei ketään kotona.

20 min myöhemmin puoliso tulee hyväntuulisena naureskellen, että pelattiin poikien kans vähän tietokoneella töiden jälkeen. #¤%& Minä huudan pää punasena, että miksi ei voi ilmoittaa!!! Keskustelemme tästä asiasta usein ja olemme tehneet sitä jo monta vuotta. 15 min saa tulla myöhässä ilmoittamatta, sen jälkeen haluan tiedon. Hän mutisee että miksi en sitte soita perään.

Tänä aamuna vielä kiukkuisena nousen autoon ja ajan taas töihin. Ovelta hän huikkaa perään, että tekee tänään pitkää päivää. Mitä #¤%& eroa sillä on sun muihin päiviin??!! Huudan itelleni autossa ajaessa töihin.

En tiedä.. Nämä on näitä päiviä, jolloin ei vain jaksa ymmärtää toisen ajatuksenjuoksua ei voi hyväksyä, ettei hänelle ole tärkeää perheen yhteiset ruokailut tms.

En mä silti hänestä eroa. Jos kiukku ei tänään helpota, nukun yhden yön toisessa huoneessa ja elämä jatkuu. Kai minäkin häntä kiukutan joskus ja hän nielee sen. Kyllä mä silti toisesta välitän, en vain aina tykkää hänen tekemisistään. Tänään hammasta purren, huomenna taas halaillen ja suukotellen. Kyllä tämä tästä! :/

Auringonpaistetta tänpäiväseen risukasaan odotellen,
Viavaleria

 

[Linnea81]

En sanoisi että aivan kuin olisin itse sanonut tuon, mutta annampa sinulle mietittävää: Oletko koskaan ajatellut siltä kantilta asiaa, että miehesi saattaa olettaa sinun olevan itsestään selvyys, että todellakin olet ja pysyt hänen elämässään miten tahansa hän sitten sinua kohteleekin? Sano hänelle joku ilta, että käyt seuraavana päivänä katsomassa asuntoa sinulle ja lapsellenne. Minä sanoin itse niin kummasti alkoi mieheni käytös muuttua, olin ennen sanomaani päättänyt että jos hän ei tosiaan välittäisi, niin todellakin lähtisin kävelemään, joskus täytyy vain myöntää itselleen että liikaa ei saa toista rakastaa, etenkään jos ei kuulu sitä tarvittua vastakaikua..

 

[särkkämäki]

kokeilen...

 

[Onneton]

Paljon on vastauksi tullut ja saa tulla vieläkin..kumma huomata että en olekaan ainut tässä mailmassa kenellä näitä ongelmia on.. :/
Olen kaikkea mahdollista yrittänyt mutta taidampa kokeilla myös tuota että käyn lapseni kanssa asuntoa katsomassa..mieheni tosiaan pitää minua itsestäänselyytenä! :\|
Yhden päivän kaikki oli jo hyvin mutta kun satuinkin mainitsemaan hänen äidistään jotain sellaista mistä ei pitänyt niin siitäpä alkoi taas uusi soppa..mielipiteitä kun siitä muijasta ei saa sanoa..minä ainakaan! :/ Välit anoppiin kun ei koskaan ole olleet hyvät..
Hetken vielä yritän ja sitten kyllä heitän hanskat tiskiin..ei tätä loputtomiin jaksa.. \|O :'(

 

[AUTTAISIKO TÄMÄ]

Älä vain näytä kirjoitusta miehellesi. Miehet ei useimmatkaan ymmärrä tämmösiä palstoja ja voi raivostua, kun levittelet asioitasi kaikille! Tai näin useimmat miehet ajattelee.
Oletko miettinyt, että miehesi on mustasukkainen sinusta. Hän tuntee jääneensä kakkoseksi lapsen synnyttyä.
Yritäppä jättää ne kotityöt vähemmälle huomiolle ja lapsen ollessa hoidossa tai untenmailla yritä huomioida miestäsi enemmän. En tarkoita lääppimistä tai itsensä tyrkyttämistä, vaan kysy kuulumisia ja miten on jaksellut. Kysy miten hän kokee lapsen tulon perheeseen ja haluaisiko hän kenties viettää lapsen kanssa ihan kahdestaan aikaa. Yritä välttää nalkuttamista! Järjestäkää aikaa vain toisillenne ja näytä miehelle, että hän on edelleen sinulle se ensimmäinen rakkaus. Miehet ovat useimmiten niin lapsia tämmösissä asioissa

 

[sama juttu]

Sama jatkuu täälläkin..
Mulla mies lähti lomamatkalle kavereineen ja minä jäin yksin lapseni kanssa. Hän ei ole edes pahoillaan asiasta ja kun matkaa suunnitteli, niin puhui, että minä ja lapsemme lähtisimme yhdesä mukaan. Kun matkan aika läheni niin jo muuttui ääni kellossa
\|O
Päätin, että ensi viikolla lähden asunnon hakuun, parhaimmillaan kun mies saapuu reissuiltaan niin on kimpsut ja kampsut pakattuna. Ehkä tajuaa siinä vaiheessa mutta silloin se on jo liian myöhäistä. Tämä kun ei ole ensimmäinen kerta meidän perheessä ja näistä on puhuttu. :ashamed:
Kaikkea ei tarvitse sietää, ei todellakaan ja tiedän, että mieheni pitää minua itsestään selvyytenä eikä usko, että hänet voisin jättää.

 

[sandra]

\

Mies ei enää pahemmin puhu minulle ja aina vain morkkaa minua! Olen tosi väsynyt tälläiseen ja olen tosissani alkanut harkita eroa..mies ei usko minua!

TÄMÄ kohta on sanasta sanaan minun elämästäni!
Et ole yksin....kamppailen mielessäni erotako/vaiko eikö
Rahallisesti en sitä vielä voi tehdä,,,olen ansassa juuri siinä missä mieheni haluaakin minun olevan...olen ottanut pari lainaa mieheni yllyttämänä.En selviä yksin ja maksaa samalla vuokra+lainat.Nytkin aina rahat lopussa.Meillä on yksi lapsi/kihloissa olemme.Saan kuulla olevani mitä milloinkin mm.#&%£$!*,lehmä,iso sika,kyr--mulkku,siis niitä ei viitsi kaikkia tähän edes kirjoittaa :headwall: Huudan takaisin mutten solvaa tuommoisilla nimillä ,itku siitä tulee viimeistään nukkumaan mennessä.En osaa neuvoa vain antaa "sympatiaa"toiselta joka samassa tilanteessa lähes...

 

[sama juttu]

Kun mies tulee kännireissuiltaan aamu seitsemältä niin saan minäkin osani...haukkuu minut pystyyn jne.
Miettikää tarkkaan jaksatteko kuunnella moista...ei se ole helppoa tiedän. Itse en enään moiseen alistu!

 

[Meillä]

\

Minulla on ihan sama juttu. Teen kaiken yksin, käyn töissä ja töiden jälkeen hoidan kodin ja lapsen. Olen niin väsynyt tähän. Olen puhunut miehelleni mutta hän ei ota kuuleviin korviinsa. :ashamed:
Olen todella onneton suhteessamme ja kaipaan huomiota ja hellyyttä elämääni sekä apua arjen kuvioissa. Tästä suhteesta sitä ei irtoa joten olen päättänyt ottaa ison askeleen, kohti eroa. :ashamed:
Toivon kaikkea hyvää teille ja jaksamista!!

..sama juttu.Erota en halua. :/

 

[piipahtaja]

Olette itse osasyyllisiä tilanteisiinne naiset, kun ANNATTE luuserimiestenne kohdella itseänne moisella tavalla!!!!!!!!!!!!
Onneksi on sentään kunnon miehiäkin vielä olemassa, jotka eivät mollaa vaimoaan eivätkä ole saamattomia kutjakkeita. Miksi ihmeessä tuhlaatte aikaanne ja elämäänne moisiin miehiin??????????????

 

[piipahtaja]

\

..sama juttu.Erota en halua. :/

Viimeiseen asti roikutaan huonossa miehessä???????
Miettikää minkälaisen mallin parisuhteesta ja naisen elämästä lapsenne saavat, kun katselevat äidin ja isän vääristynyttä ja onnetonta suhdetta? Voi hyvät hyssykät!!!!
Olette itse onnettomia ja masentuneita, miten luulette sen vaikuttavan lasten onnellisuuteen ja mielenterveyteen??? Miksi täytyy väkisin katsoa huonoa miestä, kun eroaminen epätyydyttävästä liitosta on täysin mahdollista ja sosiaaliturvakin Suomessa sen verran hyvä, että yksinhuoltajana tai uusperheessäkin pärjää? en kertakaikkiaan ymmärrä, MIKSI naiset alistuvat huonoon kohteluun ja onnettomaan elämään? "Lasten takia" on maailman huonoin tekosyy, sillä lapsetkin kärsivät todella paljon kireästä, onnettomasta, ahdistuneesta ja masentuneesta perhe-elämästä. Ettekö te tajua sitä?????

 

[piipahtaja]

\

Meillä on yksi lapsi/kihloissa olemme.Saan kuulla olevani mitä milloinkin mm.#&%£$!*,lehmä,iso sika,kyr--mulkku,siis niitä ei viitsi kaikkia tähän edes kirjoittaa :headwall:

Varmaan on kiva, kun ääliö mies huutaa yhteisen lapsenne kuullen moista tekstiä. Suomessa on niin hyvä sosiaaliturva, että taloudellisista syistä on aivan turha eropäätöstä lykätä. jos olet todella onneton suhteessasi ja haluat pelastaa lapsesi moiselta isältä, joka ei kunnioita tai arvosta ja kohtele hyvin ainoan lapsensa äitiä (sietäisi hävetä moinen ukko muuten), niin eroaminen suomen kaltaisessa valtiossa ei ole mahdotonta. Mies on ilmeisesti uskotellut sinulle, että et voi erota, kun et taloudellisesti tule pärjäämään? Älä ihmeessä usko sitä valehtelijaa.