P
pwdv
Vieras
Nuoruus on siitä hauskaa aikaa, että se on kaikilla ihan erilaista. Samasta ikäryhmästä osa asuu vanhempiensa luona ja on edelleen lapsia, lapsen asemassa. Osa asuu oman puolison kanssa omassa kodissa ja heillä on omia lapsia.
Kun herra hallintovirkamies katsoo ikäluokkaa, hän mielellään miettii sitä yleisintä tyyppiä: sitä joka on vielä kuin muovailuvahaa. Nuoret miehet onkin esineellistetty muovailuvahamassaksi, jonka henkilökohtaiset haaveet eivät ole yhtä tärkeitä, kuin valtion tarve saada ilmaista työvoimaa väkivaltakoneistonsa käyttöön. Meillä siis nuoret miehet laitetaan pakkotyöhön sukupuolensa ja ikänsä perusteella.
Lukioikäisenä olen osallistunut luvuttomaan määrään keskusteluja, missä miespuoliset kaverit ovat pähkäilleet ja perustelleet valintojaan: mennäkö armeijaan tai sivariin, nyt tai myöhemmin.
Nykyään vanhempana ja viisaampana suosittelen hullun papereiden hankkimista. Jos joku työpaikka on niin pöpi, että armeijan käymättömyys on pestin saamisessa este tai hidaste, ei sellaiseen firmaan kannata mennäkään. Hullun papereista on ainakin se hyöty, että niitä voi esitellä vieraille kahvipöydässä. Syntyy keskustelua.
Silloin ikätoverina olin vain kokovartalohämmentynyt siitä, miksi minä olen niin onnekas, ettei tarvitse moista murehtia. Että ihan vain sukupuoleni perusteella, ilman omaa ansiotani, saan pohtia nuoruuteni vuosia omista taipumuksistani käsin, yhtäkään vuotta hukkaamatta ja lyhentämättä.
Minä olen sitä mieltä, että nuoret miehet ovat ihan yhtä arvokkaita kuin muutkin eli heitä ei saa tappaa, eikä heitä saa laittaa pakkotyöhön. Jos he olisivatkin lapsia, lapsina heilläkin olisi oma mieli ja oman elämän suunta. Ja jos heillä on lapsia, on vielä poskettomampaa pistää isät pakkotyöhön maassa, jossa suurin osa pikkulapsista hoidetaan kotona eli painotetaan vanhempien ja lasten kiintymyssuhdetta, joka syntyy läsnäolosta.
Mitä läsnäoloa se semmoinen on, että isät lähetetään jonnekin pöpelikköön kiusattavaksi siltä varalta, että nykyaikaisessakin sodankäynnissä tarvitaan jokaista kaksilahkeista eli munakasta, jolla suurin piirtein pysyy pyssy kädessä ja sojottaa itään?
Ymmärrän kyllä, ettei tämä militaristinen kansa anna paljon arvoa nuorten miesten hengelle ja elämälle. Ainahan heitä ollaan muutenkin mollaamassa, milloin huonoista käytöstavoista, milloin vääränlaisista housuista. Mutta jos edes sellainen lakimuutos alkajaisiksi, että edes isät vapautettaisiin palveluspakosta! Silloinhan kannattaisi lykätä mahdollisimman pitkään palvelukseen astumista ja toivottava lisääntymistä ennen kuin valtiollisbiologinen kello sanoo kling-klong.
Parasta tietysti olisi, jos myös nuoret miehet saisivat olla oman elämänsä herroja ja valita itse, astuvatko palvelukseen vai eivät. Minä kannatan tasa-arvoa ja se tarkoittaa armeijan tapauksessa sitä, että laki olisi miehille ja naisille sama.
- Hesarista, roosa meriläinen
Kun herra hallintovirkamies katsoo ikäluokkaa, hän mielellään miettii sitä yleisintä tyyppiä: sitä joka on vielä kuin muovailuvahaa. Nuoret miehet onkin esineellistetty muovailuvahamassaksi, jonka henkilökohtaiset haaveet eivät ole yhtä tärkeitä, kuin valtion tarve saada ilmaista työvoimaa väkivaltakoneistonsa käyttöön. Meillä siis nuoret miehet laitetaan pakkotyöhön sukupuolensa ja ikänsä perusteella.
Lukioikäisenä olen osallistunut luvuttomaan määrään keskusteluja, missä miespuoliset kaverit ovat pähkäilleet ja perustelleet valintojaan: mennäkö armeijaan tai sivariin, nyt tai myöhemmin.
Nykyään vanhempana ja viisaampana suosittelen hullun papereiden hankkimista. Jos joku työpaikka on niin pöpi, että armeijan käymättömyys on pestin saamisessa este tai hidaste, ei sellaiseen firmaan kannata mennäkään. Hullun papereista on ainakin se hyöty, että niitä voi esitellä vieraille kahvipöydässä. Syntyy keskustelua.
Silloin ikätoverina olin vain kokovartalohämmentynyt siitä, miksi minä olen niin onnekas, ettei tarvitse moista murehtia. Että ihan vain sukupuoleni perusteella, ilman omaa ansiotani, saan pohtia nuoruuteni vuosia omista taipumuksistani käsin, yhtäkään vuotta hukkaamatta ja lyhentämättä.
Minä olen sitä mieltä, että nuoret miehet ovat ihan yhtä arvokkaita kuin muutkin eli heitä ei saa tappaa, eikä heitä saa laittaa pakkotyöhön. Jos he olisivatkin lapsia, lapsina heilläkin olisi oma mieli ja oman elämän suunta. Ja jos heillä on lapsia, on vielä poskettomampaa pistää isät pakkotyöhön maassa, jossa suurin osa pikkulapsista hoidetaan kotona eli painotetaan vanhempien ja lasten kiintymyssuhdetta, joka syntyy läsnäolosta.
Mitä läsnäoloa se semmoinen on, että isät lähetetään jonnekin pöpelikköön kiusattavaksi siltä varalta, että nykyaikaisessakin sodankäynnissä tarvitaan jokaista kaksilahkeista eli munakasta, jolla suurin piirtein pysyy pyssy kädessä ja sojottaa itään?
Ymmärrän kyllä, ettei tämä militaristinen kansa anna paljon arvoa nuorten miesten hengelle ja elämälle. Ainahan heitä ollaan muutenkin mollaamassa, milloin huonoista käytöstavoista, milloin vääränlaisista housuista. Mutta jos edes sellainen lakimuutos alkajaisiksi, että edes isät vapautettaisiin palveluspakosta! Silloinhan kannattaisi lykätä mahdollisimman pitkään palvelukseen astumista ja toivottava lisääntymistä ennen kuin valtiollisbiologinen kello sanoo kling-klong.
Parasta tietysti olisi, jos myös nuoret miehet saisivat olla oman elämänsä herroja ja valita itse, astuvatko palvelukseen vai eivät. Minä kannatan tasa-arvoa ja se tarkoittaa armeijan tapauksessa sitä, että laki olisi miehille ja naisille sama.
- Hesarista, roosa meriläinen