Meillä kaksi erittäin vilkasta leikki-ikäistä, 3,5 v ja reilu 2v. Pienellä ikäerolla siis. Kaikki sanoi et homma helpottaa kun pienemmän vauva-aika on ohi. Pah, kun pienempikin lähti liikkeelle (onneks vasta 1v3kk), ei tässä huushollissa oo kukaan ollut paikallaan enää. Ihan mahdottomia vipeltäjiä. Mitään dg ei luonnollisesti vielä ole, mutta epäilys on vahva että multa ovat adhd:n perineen, molemmilla vilkkauden lisäksi piirteitä jotka viittaavat neurologiseen häikkään.
Mut joo, ovat koko ajan liikkeessä ja äänessä. Vanhempi pystyy keskittyy telkkaan, mut pienempi ei ja turhautuu, ja alkaa ärsyttää isompaa. Ruokapöydässä pienempi palpattaa koko ajan, isompi pyörii tuskissaan, räplää vaiks talouspaperitelinettä jos muuta ei oo lähellä. Jos ei oo mitään hiplattavaa alkaa pitää älämölyä. Leikit todella raisuja: hypitään sohvalta toisten päälle, painitaan yms. ja sit kun lyövät viisaat päänsä yhteen, ei menoon auta mikään...mitään ei totella ja meno ihan järjetöntä. Paiskitaan, revitään, riehutaan. Keskinäistä kinaa tulee koko ajan ja keinot rajuja: lyöminen, tuuppiminen, pureminen, tavaroilla heittely, suoraa huutoa karjuminen... Keskenään niitä ei voi jättää kovinkaan pitkäksi aikaa kun heti on joku ei niin fiksu touhu käynnissä. Ulkona karkailevat juoksevat eri suuntiin , ei järkeä. Kaupassa kiskovat kilpaa tavaroita hyllyistä.
Hippasen on meilläkin väsyttävää ja kun en tiedä on pahin vielä edessä, vai voisiko tämä vaan olla uhmaa ja kohta ne oliskin enkeleitä....toivossa on hyvä elää.
Mulla on kyllä tosi paljon auttanut itsehillintään oma psykostimulantti-lääkitykseni: pinnaa siis ihan erilailla ja jaksan neuvotellakin järkevästi ja keksiä ratkaisuja.
Iso askel pienen pojan elämässä ja vanhemmille helpotus kun päästään vihdoin eroon noista "mitä noin iso lapsi vielä rattaisssa tekee?" ja "tänne ei saa tuoda rattaita sisään!"-jutuista.