Mäkin luulin, etten tunne yhtäkään ADHD-aikuista. Kunnes sitten kerroin kaikille avoimesti, että mulla on ADHD. Tämän jälkeen paljastui, että lähipiiristä löytyy muitakin ADHD-aikuisia.
Asiasta saattaa olla vaikea kertoa, sillä niin monen mielestä ADHD:tä ei ole olemassakaan jne. Olen itsekin törmännyt vähättelyyn ja saanut "terveen paperit" muutamalta lähipiiriin kuuluvalta. Joten ei ihme, jos siitä omasta diagnoosista ei haluta huudella ympäriinsä. Olen jopa kuullut päivittelyjä siitä, minkälaisen vaimon mieheni on mennyt itselleen valitsemaan. Kelpasin kyllä niin kauan, kun kukaan ei tiennyt, että mulla on ADHD. Mutta kun siitä kerroin, muutuinkin samalla sekunnilla "huonoksi vaimoksi". Itse koen kuitenkin olevani sama ihminen edelleen...ei se ADHD yhdessä yössä tullut, vaan olen ollut neurologisesti poikkeava ihan aina.
Olen kaikki lapseni kasvattanut samalla tavalla, eli samat rajat, sama rakkaus. En näe omassa toiminnassani mitään, mikä selittäisi sen, miksi vuoden ikäerolla olevista lapsista toinen on terve ja toinen hyvin todennäköisesti ei. Alle kouluikäiset lapseni eivät pelaa tietokoneella/pelikonsolilla/puhelimella tai millään muullakaan vempaimella. Lautapelejä saavat pelata niin paljon, kuin mitä sielu sietää. Kouluikäinen pelaa maksimissaan 2 tuntia kuussa. Voisin antaa pelata vähän enemmänkin, mutta hän ei ole moisesta järin kiinnostunut.
Televisiota nuo samat lapset katsovat noin 4 kertaa viikossa, vajaan tunnin ajan kerrallaan. Ja ohjelmana on lastenohjelmat, ei salkkarit tms.
Alkoa käytämme 1-4 kertaa vuodessa. Lähinnä siis pikkujouluissa ja työpaikan illanistujaisissa. Alkoa otamme aina kohtuudella, eli kävelemme omin jaloin kotiin, eikä huomalatila ole nii suuri, että tulisi töpäksittyä. Tupakkaa emme polta.
Käymme molemmat töissä (tosin itse teen töitä melko vähän, sillä perheessä on alle 1v ikäinen ja kaikki lapsemme ovat kotihoidossa), emme kärsi mielenterveysongelmista, emme elä toimeentulotuella, emme nosta asumistukea, emme ole lastensuojelun asiakkaana emmekä ole multakaan osin mitään sellaista, jonka vuoksi voisi ajatella, että juuri meillä on ADHD lapsi. Vielä siis diagnoosia vailla, mutta viitteitä on vahvasti näkyvillä. Myös ammattihenkilöiden mielestä, jotka ovat lapsiamme seuranneet joka viikko, yli vuoden ajan.
Varmasti myös vääriä diagnooseja tehdään. Mutta ei lainkaan siinä määrin, mitä "epäilijät" väittää. Ennemminkin väitän, että ihmisillä menee puurot ja vellit sekaisin. Puhutaan niistä omista vilkkaista ADHD-lapsista tai naapurin hirviö ADHD-lapsista, joilla ei oikeasti ole diagnoosia, vaan heitä kutsutaan ADHD-lapsiksi vilkkauden/käytöksen vuoksi. Tämä hämää. Vilkas lapsi on eri asia, kuin ADHD-lapsi, mutta puhekielessä vilkas taitaa olla jo lähinnä synonyymi ADHD:lle.
Asiasta saattaa olla vaikea kertoa, sillä niin monen mielestä ADHD:tä ei ole olemassakaan jne. Olen itsekin törmännyt vähättelyyn ja saanut "terveen paperit" muutamalta lähipiiriin kuuluvalta. Joten ei ihme, jos siitä omasta diagnoosista ei haluta huudella ympäriinsä. Olen jopa kuullut päivittelyjä siitä, minkälaisen vaimon mieheni on mennyt itselleen valitsemaan. Kelpasin kyllä niin kauan, kun kukaan ei tiennyt, että mulla on ADHD. Mutta kun siitä kerroin, muutuinkin samalla sekunnilla "huonoksi vaimoksi". Itse koen kuitenkin olevani sama ihminen edelleen...ei se ADHD yhdessä yössä tullut, vaan olen ollut neurologisesti poikkeava ihan aina.
Olen kaikki lapseni kasvattanut samalla tavalla, eli samat rajat, sama rakkaus. En näe omassa toiminnassani mitään, mikä selittäisi sen, miksi vuoden ikäerolla olevista lapsista toinen on terve ja toinen hyvin todennäköisesti ei. Alle kouluikäiset lapseni eivät pelaa tietokoneella/pelikonsolilla/puhelimella tai millään muullakaan vempaimella. Lautapelejä saavat pelata niin paljon, kuin mitä sielu sietää. Kouluikäinen pelaa maksimissaan 2 tuntia kuussa. Voisin antaa pelata vähän enemmänkin, mutta hän ei ole moisesta järin kiinnostunut.
Televisiota nuo samat lapset katsovat noin 4 kertaa viikossa, vajaan tunnin ajan kerrallaan. Ja ohjelmana on lastenohjelmat, ei salkkarit tms.
Alkoa käytämme 1-4 kertaa vuodessa. Lähinnä siis pikkujouluissa ja työpaikan illanistujaisissa. Alkoa otamme aina kohtuudella, eli kävelemme omin jaloin kotiin, eikä huomalatila ole nii suuri, että tulisi töpäksittyä. Tupakkaa emme polta.
Käymme molemmat töissä (tosin itse teen töitä melko vähän, sillä perheessä on alle 1v ikäinen ja kaikki lapsemme ovat kotihoidossa), emme kärsi mielenterveysongelmista, emme elä toimeentulotuella, emme nosta asumistukea, emme ole lastensuojelun asiakkaana emmekä ole multakaan osin mitään sellaista, jonka vuoksi voisi ajatella, että juuri meillä on ADHD lapsi. Vielä siis diagnoosia vailla, mutta viitteitä on vahvasti näkyvillä. Myös ammattihenkilöiden mielestä, jotka ovat lapsiamme seuranneet joka viikko, yli vuoden ajan.
Varmasti myös vääriä diagnooseja tehdään. Mutta ei lainkaan siinä määrin, mitä "epäilijät" väittää. Ennemminkin väitän, että ihmisillä menee puurot ja vellit sekaisin. Puhutaan niistä omista vilkkaista ADHD-lapsista tai naapurin hirviö ADHD-lapsista, joilla ei oikeasti ole diagnoosia, vaan heitä kutsutaan ADHD-lapsiksi vilkkauden/käytöksen vuoksi. Tämä hämää. Vilkas lapsi on eri asia, kuin ADHD-lapsi, mutta puhekielessä vilkas taitaa olla jo lähinnä synonyymi ADHD:lle.