Arkaluontoinenkin kysymys niille, joiden lapsella adhd tms.erityislapsi.....

Miten se, että teillä on ns. erityislapsi on vaikuttanut teidän perheeseen? jaksamiseen jne?

Aloitan itse....

pojallemme 9v. tehty tutkimuksia osastolla kuin muutenkin. Kokeiltu eri lääkityksiä (2) ja vieläkään emme ole saaneet ihan täysin selvyyttä missä mennään ja oireilu jatkuu
Tätä kestänyt jo 5v.
Tästä johtuen olen itse "muuttunut" hirviö äidiksi Olen tukistanut, läpsinyt ja käyttänyt henkistä väkivaltaa Olen NIIN poikki ja rikki
Huolesta , surusta, riidoista jne jne. Olen ollut masentunut 2 kertaa... Nyt en ole ja pelkään että kohta taas olen. Avioliitomme on kovilla tästä kaikesta ja lähellä oli,että mies ei lähtenyt lätkimään Yritämme vielä, toistemme ja lapsien takia....
En olisi IKINÄ en IKINÄ uskonut ,mitä minusta tulee ja miten käyttäydyn... En siis aina ole tuollainen.. vain silloin kun paine on kova, lapsi taas ns. hankalampi ja jos vielä muutan stressiä esim.rahasta jne.
Välillä tuntuu että NYT luovutan ja lähden....Pois...
Miehelle uusi vaimo ja lapsille parempi äitipuoli.

Miten HELVETISSÄ tätä jaksaa?? Päivästä toiseen... vuodesta toiseen....
Lisän vielä että pojallamme ei siis pelkkä adhd.... Kaikkea muutekin on ja paljon.
Suru on sydämessä ja lapsiani rakastan,mutta en tiedä miten jaksan jatkaa....?

 

Miten se, että teillä on ns. erityislapsi on vaikuttanut teidän perheeseen? jaksamiseen jne?

Aloitan itse....

pojallemme 9v. tehty tutkimuksia osastolla kuin muutenkin. Kokeiltu eri lääkityksiä (2) ja vieläkään emme ole saaneet ihan täysin selvyyttä missä mennään ja oireilu jatkuu
Tätä kestänyt jo 5v.
Tästä johtuen olen itse "muuttunut" hirviö äidiksi Olen tukistanut, läpsinyt ja käyttänyt henkistä väkivaltaa Olen NIIN poikki ja rikki
Huolesta , surusta, riidoista jne jne. Olen ollut masentunut 2 kertaa... Nyt en ole ja pelkään että kohta taas olen. Avioliitomme on kovilla tästä kaikesta ja lähellä oli,että mies ei lähtenyt lätkimään Yritämme vielä, toistemme ja lapsien takia....
En olisi IKINÄ en IKINÄ uskonut ,mitä minusta tulee ja miten käyttäydyn... En siis aina ole tuollainen.. vain silloin kun paine on kova, lapsi taas ns. hankalampi ja jos vielä muutan stressiä esim.rahasta jne.
Välillä tuntuu että NYT luovutan ja lähden....Pois...
Miehelle uusi vaimo ja lapsille parempi äitipuoli.

Miten HELVETISSÄ tätä jaksaa?? Päivästä toiseen... vuodesta toiseen....
Lisän vielä että pojallamme ei siis pelkkä adhd.... Kaikkea muutekin on ja paljon.
Suru on sydämessä ja lapsiani rakastan,mutta en tiedä miten jaksan jatkaa....?

Kertokaa siis MITEN te muut jaksatte???

 

mä en jaksa. koko ajan tuntuu että huudan vaan. vaikka joskus poika kysyis nätisti niin huudan,se on jääny päälle. sit mua ottaa päähän kun se koko ajan hytkyy ja pomppii ja pääheiluu,käsiheiluu,vinkuu,vonkuu ja ihan tyhmiä päläpälä juttuja höpöttää vaan. onneksi voin aina laittaa sen isälleen,mut eipä se isäkään sitä jaksa. kaikki muutkin on sanonut suoraan että se on aivan kauhea. mut silti mulle niin rakas<3. huh,tulipahan purettua.

 

niin ja meillä on muuten samalla tavalla. miehen kans tapellaan ja riidellään(ei ole lapsen isä) sit se tartuttaa muihin lapsiin sen heilumisen yms. todella väsyttävää ja oikeesti välillä tuntuu että inhoan lastani. en sano pahalla,mutta on se kauheeta kun on erityislapsi.

 

Joskus kun on pahempia kausia, niin en aina meinaa jaksaakaan. Olen niin monesti ajatellut, että kun vaan pääsisi pois tästä oravanpyörästä elämään ihan normaalia arkea. Tunne on musertava, kun tiedät tehneesi kaikkesi, eikä se riitä ja silti ei vaan voi luovuttaa. Meillä onneksi ei parisuhde ole tästä kärsinyt.
Meidän pojalla myös muuta adhd:n lisäksi.

 

[QUOTE="joo";24073369]mä en jaksa. koko ajan tuntuu että huudan vaan. vaikka joskus poika kysyis nätisti niin huudan,se on jääny päälle. sit mua ottaa päähän kun se koko ajan hytkyy ja pomppii ja pääheiluu,käsiheiluu,vinkuu,vonkuu ja ihan tyhmiä päläpälä juttuja höpöttää vaan. onneksi voin aina laittaa sen isälleen,mut eipä se isäkään sitä jaksa. kaikki muutkin on sanonut suoraan että se on aivan kauhea. mut silti mulle niin rakas<3. huh,tulipahan purettua.[/QUOTE]

No päällehän se huutaminen jää.. tiedän Surettaa, että samalla kärsii siitä myös nuo 2 muuta nuorempaa lasta Kyllä meilläkin tutut ihmettelee miten jaksamme....

 

Oletteko saaneet mitäänn ammattiapua itsellenne, vertaistukiryhmiä, vertaistukileirejä jne.?
Oletteko jäsenenä esim. ADHD Liitto ry:n jäsenyhdistyksessä tms.?

 

Eiköhän tuo ole tuttua lähes jokaisessa erityislapsi perheessä. Voimathan se vie. Jotenkin pitää vaan yrittää selvitä. Saatteko kuinka apua lähipiiristä, entä tukitoimia? Niitä pitäisi varmaan yrittää taistella. Nythän on muodikasta tukiperheet, oletko koittanut sitä? Siitähän pitää lähteä että huutamisen yms. kierre pitää saada katkaistua ja vähän aikuisille omaa aikaa. Sitten taas jaksaa hetken, toivottavasti.

 

No päällehän se huutaminen jää.. tiedän Surettaa, että samalla kärsii siitä myös nuo 2 muuta nuorempaa lasta Kyllä meilläkin tutut ihmettelee miten jaksamme....

sulla melkein sama tilanne kuin meillä oli. voimia sinulle. minulla ei voimia ollut. joten annoin lapsen isälleen asumaan. olin niin väsynyt että en jaksanut melkein itseänikään. ja tunnen aina syyllisyyttä siitä että annoin pojan pois. mutta siellä tuntuu olevan sillä mukavampaa. poika käy joka toinen viikonloppu meillä ja silloin on aina sama helevetti,mutta nyt jaksan ehkä paremmin sitä.

 

http://www.adhd-liitto.fi/yhdistykset.html

 

Kuulostaa tutulta, vaikkakaan mulla ei ole vielä omia lapsia, mutta on 11, vuotias pikkuveli, jolla adhd. Poika on paljon meillä ja olen häntä aina 15 vuotta vanhempana isosiskona paljon vahtinut, ja joutunut kohtaamaan tuon adhd:n kantilta monenlaista.. Nämä on kyllä todella hankalia asioita vanhemmille :/

Parempi varmasti kuitenki myöntää, että hermot menee ja ei tahdo jaksaa jne, kuin että tekisi niinkuin äiti tekee, hän ei myönnä pojan ongelmia, yrittää peitellä ja salata niitä, josta seuraa se, että poikaa pidetään muuten vaan tyhmänä tai sekopäisenä, vaikka käytökseen on ihan oikeasti selkeä syy.. Parempi varmasti muutenkin päästää höyryjä, kuin padota kaikki väsymys ja ärtymys loputtomiin sisäänsä, vaikka eihän se lapsi sille häiriölleen mitään voi.. Lääkitykseen veljen kohdalla äiti on parina viime kouluvuotena suostunut, mutta jättää viikonloppuisin ja loma-aikona lääkityksen poies, ja sittenpä riitelevät ja ottavat yhteen senkin edestä. Mieluusti otan velipojan usein meille yöksi, on vanhempien iltatähti, ja vanhemmat on yli viidenkymmenen molemmat, usein on kyllä porukoitten hermot napsahtamispisteessä :/ En ymmärrä miksi lakata tuo lääkitys vähän väliä, ja yrittää uskotella itselleen, että pärjää pojan kanssa ilmankin, siitä kärsii kaikki, eikä vähiten poika itse, kun ei pysty hallitsemaan eikä hillitsemään millään tavalla itseään..

Todella paljon voimia adhd-lasten vanhemmille! Itse toivon kovasti, että poika iän myötä edes hieman rauhoittuisi, ja että äiti tajuaisi hyväksyä asian ja antaa pojalle lääkkeitä lomalla ja viikonloppuisinkin, se auttaisi kaikkien jaksamista.. Plus että kun poju pystyisi hallitsemaan käytöstään ja ajatuksiaan paremmin, ja voisi käyttäytyä normaalisti. Tuntuu joskus että kossin itsetunto murenee ihan totaalisesti, hän kuvittelee olevansa huono ja tyhmä, kun ei voi hallita käyttäytymistään Ja kun äiti sanoo että ei ole adhd, niin poikakaan ei hyväksy omaa tilannettaan.. :/

 

[QUOTE="vieras";24073411]Oletteko saaneet mitäänn ammattiapua itsellenne, vertaistukiryhmiä, vertaistukileirejä jne.?
Oletteko jäsenenä esim. ADHD Liitto ry:n jäsenyhdistyksessä tms.?[/QUOTE]

No ammattiapua olisimme saaneet(perheterapiaa), mutta ollaan kohta muuttamassa niin sekin nyt jää, ainakin tältä osin. Olen itse miettinyt jotain terapiaa, jotta pääsis jonnekin purkamaan mieltänsä. Ei vertaistukiryhmiä tms. :/ Eikä olla missään jäseninä.

 

Kuulostaa kamalalta....

 

Ihanan rehellinen ketju!!

Oma lapseni on minulla kovin rakas, mutta samalla rasittavin tyyppi, jonka tiedän. Koko ajan pitää puhua, heilua, juosta ja törmäillä...pitää outoa ääntä, olla niin omaehtoinen että ei jaksa ymmärtää, roikkua aikuisissa kuin rutiineissakin...huooooooooh.

Mitään ei kannata suunnitella, aivan varmasti pieleen menee. Toisaalta mikään spontaani homma ei onnistu myöskään. Väsyttää. Minä ja mies olemme molemmat puhki ja suorastaan vihaamme näitä pitkiä lomia...lapsi on ok kun on arki ja rutiinit, mutta vapaa-ajalla pitää olla tekemistä tai muuten kiukkuaa ja rähisee, mankuu jaloissa jne. aamusta iltaan. Tänään en jaksanut valittamista vaan sanoin melko rumasti.

 

Kuulostaa tutulta, vaikkakaan mulla ei ole vielä omia lapsia, mutta on 11, vuotias pikkuveli, jolla adhd. Poika on paljon meillä ja olen häntä aina 15 vuotta vanhempana isosiskona paljon vahtinut, ja joutunut kohtaamaan tuon adhd:n kantilta monenlaista.. Nämä on kyllä todella hankalia asioita vanhemmille :/

Parempi varmasti kuitenki myöntää, että hermot menee ja ei tahdo jaksaa jne, kuin että tekisi niinkuin äiti tekee, hän ei myönnä pojan ongelmia, yrittää peitellä ja salata niitä, josta seuraa se, että poikaa pidetään muuten vaan tyhmänä tai sekopäisenä, vaikka käytökseen on ihan oikeasti selkeä syy.. Parempi varmasti muutenkin päästää höyryjä, kuin padota kaikki väsymys ja ärtymys loputtomiin sisäänsä, vaikka eihän se lapsi sille häiriölleen mitään voi.. Lääkitykseen veljen kohdalla äiti on parina viime kouluvuotena suostunut, mutta jättää viikonloppuisin ja loma-aikona lääkityksen poies, ja sittenpä riitelevät ja ottavat yhteen senkin edestä. Mieluusti otan velipojan usein meille yöksi, on vanhempien iltatähti, ja vanhemmat on yli viidenkymmenen molemmat, usein on kyllä porukoitten hermot napsahtamispisteessä :/ En ymmärrä miksi lakata tuo lääkitys vähän väliä, ja yrittää uskotella itselleen, että pärjää pojan kanssa ilmankin, siitä kärsii kaikki, eikä vähiten poika itse, kun ei pysty hallitsemaan eikä hillitsemään millään tavalla itseään..

Todella paljon voimia adhd-lasten vanhemmille! Itse toivon kovasti, että poika iän myötä edes hieman rauhoittuisi, ja että äiti tajuaisi hyväksyä asian ja antaa pojalle lääkkeitä lomalla ja viikonloppuisinkin, se auttaisi kaikkien jaksamista.. Plus että kun poju pystyisi hallitsemaan käytöstään ja ajatuksiaan paremmin, ja voisi käyttäytyä normaalisti. Tuntuu joskus että kossin itsetunto murenee ihan totaalisesti, hän kuvittelee olevansa huono ja tyhmä, kun ei voi hallita käyttäytymistään Ja kun äiti sanoo että ei ole adhd, niin poikakaan ei hyväksy omaa tilannettaan.. :/

No voi sun veljeäsi:/ Mutta ihanaa, että hänelllä tuollainen sisko
Ei niitä lääkkeitä kyllä kannata jättää tauolle jos tilanne paha ja ei pärjää. Meillä ei koskaan ole ollut mitään taukoja. Joskus ollut muutama pvä. Ja se on riittänyt.....
Itse taas olen puhunut avoimesti AINA poikamme ongelmista tutuille je muille sukulaisille. Jotkut ymmärtää ja toiset ei taas millään meinaa käsittää asiaa..:/

 

Miten se, että teillä on ns. erityislapsi on vaikuttanut teidän perheeseen? jaksamiseen jne?

pojallemme 9v. tehty tutkimuksia osastolla kuin muutenkin. Kokeiltu eri lääkityksiä (2) ja vieläkään emme ole saaneet ihan täysin selvyyttä missä mennään ja oireilu jatkuu

Sukulaiseni adhd- (ja ehkä jotain muutakin ) lapsi sai apua mm. ruokavalion muutoksella. Vanhemmat kävivät aikoinaan Helsingissä jollakin yliopistollisen sairaalan erikoislääkärillä ja sieltä löytyi apu. - Onko tutkittu keliakia ja laktoosi-intoleranssi? Oletteko kokeilleet vähähiilihydraattista ruokavaliota?

 

Ihanan rehellinen ketju!!

Oma lapseni on minulla kovin rakas, mutta samalla rasittavin tyyppi, jonka tiedän. Koko ajan pitää puhua, heilua, juosta ja törmäillä...pitää outoa ääntä, olla niin omaehtoinen että ei jaksa ymmärtää, roikkua aikuisissa kuin rutiineissakin...huooooooooh.

Mitään ei kannata suunnitella, aivan varmasti pieleen menee. Toisaalta mikään spontaani homma ei onnistu myöskään. Väsyttää. Minä ja mies olemme molemmat puhki ja suorastaan vihaamme näitä pitkiä lomia...lapsi on ok kun on arki ja rutiinit, mutta vapaa-ajalla pitää olla tekemistä tai muuten kiukkuaa ja rähisee, mankuu jaloissa jne. aamusta iltaan. Tänään en jaksanut valittamista vaan sanoin melko rumasti.

Juu nää lomat on raskaita! Ja kun pojalla ei vielä yhtään kavereita niin sitä sitten suree ja mankuu myös ja kiukkuaa kun pitäis olla kokoajan tekemistä ja meininkiä.... Pikkuveljen kanssa sitten tappelee:/

 

Ihanan rehellinen ketju!!

Oma lapseni on minulla kovin rakas, mutta samalla rasittavin tyyppi, jonka tiedän. Koko ajan pitää puhua, heilua, juosta ja törmäillä...pitää outoa ääntä, olla niin omaehtoinen että ei jaksa ymmärtää, roikkua aikuisissa kuin rutiineissakin...huooooooooh.

Mitään ei kannata suunnitella, aivan varmasti pieleen menee. Toisaalta mikään spontaani homma ei onnistu myöskään. Väsyttää. Minä ja mies olemme molemmat puhki ja suorastaan vihaamme näitä pitkiä lomia...lapsi on ok kun on arki ja rutiinit, mutta vapaa-ajalla pitää olla tekemistä tai muuten kiukkuaa ja rähisee, mankuu jaloissa jne. aamusta iltaan. Tänään en jaksanut valittamista vaan sanoin melko rumasti.

Viime kesänä meinasi tulla ero, kun lapsi oli kotona melkein 3kk ja ajoi meidät molemmat hulluiksi. Me emme ole mieheni kanssa sellaisia, jotka jaksaisimme toistuvasti lähteä jonnekin tai edes ulkoilla kahta tuntia pidempään kerrallaan. Ilmeisesti meidän lapsen kanssa kuitenkin pitäisi, se on ainoa keino saada hänet rauhoittumaan edes vähäsen. Ja hänhän ei nuku edes päiväunia, lopetti ne taaperona...ei siis hetkeäkään lepoa meille vanhemmille.

Tänään nukahdin sohvalle neljältä. En vaan jaksanut, olin ihan poikki lapsen sähläämisestä ja metelöinnistä. Onneksi mies otti lapsen mukaansa kauppaan, sen jälkeen olikin rätti. Tahtoisimme teoriassa toisen lapsen, mutta käytäntö on osoittanut että suhteemme ei kestä toista tämmöistä lasta. Ihan sama miten "kamalalta" kuulostaa lapsen ns. syyllistäminen näissä jutuissa teidän terveiden lasten vanhempien korviin, sillä TE ETTE ELÄ TÄTÄ ARKEA, SEURAA VIERESTÄ TÄTÄ HELVETTIÄ JA JATKUVAA TOUHOTTAMISTA.

 

[QUOTE="vieras";24073589]Sukulaiseni adhd- (ja ehkä jotain muutakin ) lapsi sai apua mm. ruokavalion muutoksella. Vanhemmat kävivät aikoinaan Helsingissä jollakin yliopistollisen sairaalan erikoislääkärillä ja sieltä löytyi apu. - Onko tutkittu keliakia ja laktoosi-intoleranssi? Oletteko kokeilleet vähähiilihydraattista ruokavaliota?[/QUOTE]

Ei mitään tuollaista tutkittu. Aikoinaan syötin Eye-g kapseleita, jotka oli kalliitakin, mutta en huomannut niistä mitään apua olevan, vaikka pitkään syötinkin.

 

http://www.adhd-liitto.fi/Vanhempainopas_nettiin.pdf

 

Viime kesänä meinasi tulla ero, kun lapsi oli kotona melkein 3kk ja ajoi meidät molemmat hulluiksi. Me emme ole mieheni kanssa sellaisia, jotka jaksaisimme toistuvasti lähteä jonnekin tai edes ulkoilla kahta tuntia pidempään kerrallaan. Ilmeisesti meidän lapsen kanssa kuitenkin pitäisi, se on ainoa keino saada hänet rauhoittumaan edes vähäsen. Ja hänhän ei nuku edes päiväunia, lopetti ne taaperona...ei siis hetkeäkään lepoa meille vanhemmille.

Tänään nukahdin sohvalle neljältä. En vaan jaksanut, olin ihan poikki lapsen sähläämisestä ja metelöinnistä. Onneksi mies otti lapsen mukaansa kauppaan, sen jälkeen olikin rätti. Tahtoisimme teoriassa toisen lapsen, mutta käytäntö on osoittanut että suhteemme ei kestä toista tämmöistä lasta. Ihan sama miten "kamalalta" kuulostaa lapsen ns. syyllistäminen näissä jutuissa teidän terveiden lasten vanhempien korviin, sillä TE ETTE ELÄ TÄTÄ ARKEA, SEURAA VIERESTÄ TÄTÄ HELVETTIÄ JA JATKUVAA TOUHOTTAMISTA.

Tuota loppulausettasi olen kanssa sanonut monelle, kun ihmettelevät asiaa... Tuntuu että omassa päässä on jatkuva pyörremyrsky , jota pitää koittaa hallita aamusta iltaan. Ja päivästä toiseen,ilman lepoa. Yli 2 v. ei nyt olla meihen kanssa oltu missään kaksin ja se tuntuu ja näkyy. :/ Silloin vielä kun lapsia 2, pääsimme edes joskus jonnekin lepäämään ja se auttoi jaksamaan kyllä. Nyt oikeesti pää hajoo , kun ollaan vaan koko porukan kesken jatkuvasti. Toki sitä me molemmat voisimme käydä aikaajoin tuulettumassa jossain, mutta se ei ole sama asia!

 

Meillä myös erityislapsi. On vasta reilu 3v. ja diagnoosi haussa. Arki on ajoittain todella raskasta. Lapsi puree meitä joka päivä, lähtemistilanteet aina vaikeimman kautta. Ei juuri koskaan tottele tai tee pyydettyä, karkaa vaan toiseen suuntaan. Ei ulkona ymmärrä lainkaan vaarallisuuksia, kielloista huolimatta. Itse olen enemmän lapsen kanssa ja aivan puhki! Menetän hermot joka päivä ja saatan purra takaisin / kiskoa tms. kun en mitenkään muuten saa tajuamaan Sitten on jälkeenpäin todella paha mieli. Ainakin viikottain itken itsekkin kun lapsi alkaa itkemään. En vaan jaksa sitä. Tuntuu ettei mieskään ymmärrä miten raskasta on hoitaa lasta 24/7.

Lapsi ei osaa puhua, eikä tunnu ymmärtävän puhetta ollenkaan ikäisensä tasolla. On kuitenkin todella fyysinen/ kovakourainen ja osaa heittäytyä todella hankalaksi Puistoissa saattaa suuttua jostain saada kamalan potku-puremiskohtauksen ja sit on kiva pidellä väkisin kainalossa ja lähteä pois, muiden tuijottaessa. Väsyttää ja itkettää! Tuntuu että olen maailman huonoin äiti! Millainen äiti karjuu 3-vuotiaalle jolla ei ole kaikki kunnossa, saatikka puree takaisin tms.

 

Keliakia kannattaisi sulkea pois
http://www.wellsphere.com/add-adhd-article/celiac-disease-causes-adhd-symptoms/578235

http://www.celiac.com/articles/110/1/ADD-Attention-Deficit-Hyperactivity-Disorder---ADHD-and-Celiac-Disease/Page1.html

 

mitä sä luulet saavuttavasi tukistamisella, huutamisella ja läpsimisellä?

 

Meillä kaksi erittäin vilkasta leikki-ikäistä, 3,5 v ja reilu 2v. Pienellä ikäerolla siis. Kaikki sanoi et homma helpottaa kun pienemmän vauva-aika on ohi. Pah, kun pienempikin lähti liikkeelle (onneks vasta 1v3kk), ei tässä huushollissa oo kukaan ollut paikallaan enää. Ihan mahdottomia vipeltäjiä. Mitään dg ei luonnollisesti vielä ole, mutta epäilys on vahva että multa ovat adhd:n perineen, molemmilla vilkkauden lisäksi piirteitä jotka viittaavat neurologiseen häikkään.

Mut joo, ovat koko ajan liikkeessä ja äänessä. Vanhempi pystyy keskittyy telkkaan, mut pienempi ei ja turhautuu, ja alkaa ärsyttää isompaa. Ruokapöydässä pienempi palpattaa koko ajan, isompi pyörii tuskissaan, räplää vaiks talouspaperitelinettä jos muuta ei oo lähellä. Jos ei oo mitään hiplattavaa alkaa pitää älämölyä. Leikit todella raisuja: hypitään sohvalta toisten päälle, painitaan yms. ja sit kun lyövät viisaat päänsä yhteen, ei menoon auta mikään...mitään ei totella ja meno ihan järjetöntä. Paiskitaan, revitään, riehutaan. Keskinäistä kinaa tulee koko ajan ja keinot rajuja: lyöminen, tuuppiminen, pureminen, tavaroilla heittely, suoraa huutoa karjuminen... Keskenään niitä ei voi jättää kovinkaan pitkäksi aikaa kun heti on joku ei niin fiksu touhu käynnissä. Ulkona karkailevat juoksevat eri suuntiin , ei järkeä. Kaupassa kiskovat kilpaa tavaroita hyllyistä.

Hippasen on meilläkin väsyttävää ja kun en tiedä on pahin vielä edessä, vai voisiko tämä vaan olla uhmaa ja kohta ne oliskin enkeleitä....toivossa on hyvä elää.