Arjen pyöritystä.

Meillä 2 poikaa, 7 v ja 9v. Tuntuu että minun aikani menee ihan tavallisten
ohjeiden vääntämisessä. Kaikesta pitää sanoa ainakin 3-5 kertaa ennen
kuin tapahtuu ( syömään, pesulle, läksyt jne normaalia päivittäisiä asioita,
kuulossa heillä ei ole kyllä vikaa eikä kuullunymmärtämisessä..
Tuntuu että olen kone joka papattaa neuvoja ohjeita käskyjä kieltoja
aamusta iltaan, sovittelen riitoja jne. ohjeistan pukemisessa, ruokailussa
jne. Normaalia arkea - mutta minä alan olla ihan poikki.
Isä on erittäin osallistuva ja ollaan samoilla linjoilla- se ei ole ongelma,
ongelma on se että harmittaa kun suurin osa aika menee tässä edellä
kuvatussa ja minä olen vaativuudessani väsynyt. Pitäisiköhän jo itse
hellittää ja katsoa mitä tapahtuu ilman minun puuttumista näihin asioihin.
Koulut menee hienosti :ashamed: ja heillä on käytöksessä 9.

 

Poikalapsilla tuntuu olevan korvissaan semmonen on-off-nappula joka kytkeytyy päälle jos äiti hokee ja hokee ja hokee asiaa joka heitä ei kiinnosta juuri sillä hetkellä. Huomattu on, pojat 8 ja 6.5v. Ja äärimmäisen rasittavaa. Tai sitten sanotaan jostain jokapäiväisestä asiasta että kun sä et sanonu! Hmmm.. :headwall:

 

ETTÄ VASTAILIT JA JAAT TUNTEEN

 

Kuullosta niin tutulta. Minulla on aivan samanikäiset pojat ja nuorempi sai just adhd-diagnoosinkin. Taivanrannanmaalausta, valikoivaa kuuloa ja jumimista kymmenen kertaa päivässä. En jaksaisi jankata. Kun otan olkapäistä kiinni ja katson silmiin, viesti menee parammin perille. Ja pojat on poikia. Sen olen oppinut vuosien varrella..