Rikoksia tehnyt, hallitsemattomasti päihteitä käyttänyt ja kapinaan laillista hallitusta vastaan kehottava apulaiskaupunginjohtaja herättää "ikäviä tuntemuksia" kaikissa tolkun ihmisissä.
Jotain kelloja Paavo sinussa soittaa, kun jatkuvasti pomputat samaa asiaa tällä palstalla. Oletko mahdollisesti ”itetaiteilija”, jonka teoksille on naurettu tai ei ole myönnetty avustusta. Jokin asia sinua kalvaa, kun mukava Paavo noin sinua sieppaa ja risoo.
Samaa ihmettelen miksi yksi kirjautunut naisoletettu aina pillastuu kirjoituksistani. Tarkoitukseni ei ole raivostuttaa vaan riemastuttaa lukijoitani.
Katsoin illalla Youtubesta EU-vaalitilaisuuden Temppelinaukion kirkosta. Juontajana arkkipiispa. Sain paljon tietoa EU:n nykytilanteista ja tulevista haasteita.
Olen asunut Töölössä monessa rakennuksessa ja ilmakuvaa kirkon seudusta oli ihana katsoa lintuperspektiivistä. Niitä katuja aikoinaan tallasin hyvin monella mielellä.
Kuuntelin äsken Muustojen bulevardin ja pidin eniten Kaisa Korhosen laulusta Kenen joukoissa seisot. Hyvät sanat Aulikki Oksasen sanoituksella.
Hyvin minä osani valitsin. En lähtenyt humanistiksi enkä rikkaiden omsisuutta kartuttamaan. Seisoin aina rehellistä työtä tekevien riveissä. Minulla jos kellä on syytä riemuita vapusta kuten Pasvollakin. Helsinki saisi myöntää Pasvolle luvan maalata grafitteja minne vain Pasvi viitsii ja haluaa. Kaupunginosani ottaisi hänen teokset ilolla vastaan. Täällä on jo paljon tilataidetta. Hän on Suomen Banksy, josta olen hyvin ylpeä ja onnellinen.
Sinun kirjoitukset sasvat minut aina mollivoittoiseksi down by the river fiiliksiin.