ARGH. Mikä siinä on niin vaikeaa, ettei asiakkaat tajua kun kaupat menee kiinni!

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja myyjä
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
Meilläpäin on yhdellä kirpparilla hyvä systeemi, jolla saadaan asiakkaat ulos sulkemisaikaan. Sammuttavat nimittäin valot koko hallista noin varttia ennen sulkemisaikaa. Sen verran siellä näkee, että kassalle ja ulko-ovelle osaa mennä, mutta mitään tavaroita ei enää voi jäädä katselemaan. Noh, näin tietysti ei ihan joka liikkeessä voida tehdä, mutta tulipahan vain mieleen tämäkin konsti.
 
Alkuperäinen kirjoittaja myyjä:
Alkuperäinen kirjoittaja Candide:
Onhan se toisaalta niinkin, että aukioloaika on aukioloaika, kyllä vartissa ehtii maitopurkin hakea tai muuta pientä, asiakkaan itse pitäisi kyllä tajuta, ettei silloin aleta enää sovitella ja neuvotella.

Aivan. Aika moni asiakas ei tajua ja mulle tulee sellainen olo, ettei mun työtä arvosteta pätkääkään.

Mulle tulee näitä lukiessa tunne ettei työnantaja arvosta työntekijöitään jos ei kerran maksa palkkaa siihen asti, että on ehditty tehdä tilitykset ja hätistää asiakkaat ulos 18:00 jälkeen :(

Mä olen luullut, että palkka tulee ainakin sinne 18:30 asti, että on saatu kassat tilitettyä asiakkaiden poistuttua. Voi olla, että olen lukenut PAM:in lehdestä väärin ettei kassan tilitystä tarvitse tehdä omalla ajalla vaan sitä kuuluu saada korvaus.

Joo ja en siis itse shoppaile kuuden jälkeen vaan ihan aukioloaikoina :flower:
 
Kaupassa on varmaan helppoa, kun saa työskennellä selvien ihmisten kanssa, mutta kuvitelkaa baari valomerkin jälkeen. :whistle: Joskus menee oikeen sujuvasti, mutta joskus joku yrittää ja yrittää juomista valomerkin jälkeen, ei meinata tajuta että pitäisi poistua vaan istutaan rauhassa juomassa....

Mutta en mäkään ymmärrä tuota mitä ap kertoi. Miksi ei voida mennä kauppaan ajoissa? Jos mä menen kauppaan vähän ennen sulkemisaikaa, niin äkkiä haalin ostokset kasaan ja menen kassalle.
 
Minä puolestani en ymmärrä niitä tilanteita, joissa olen lauantaina klo 17.50 menossa kauppaan pikaisesti ostamaan yhtä tiettyä tuotetta, jonka poimisin suoraan hyllystä ja maksaisin samantien, mutta vartija ei päästä enää ovesta sisään. :kieh: :kieh: :kieh:

Erääseen kioskiin olin puolestaan menossa ostoksille noin 20 min ennen virallista sulkemisaikaa, ja ovelta käännytettiin tosi vihaisesti takaisin, ja sanottiin, että ollaan suljettu. (Tästä on jo vuosia aikaa.)
 
Alkuperäinen kirjoittaja ei edelleenkään ymmärrä myyjää:
No ei tietenkään voi ajatella että menen 18.05 koska saavat kuitenkin palkkaa. Tarkoitan sitä että jos menet kauppaan esim. 17.30 ja innostut vaikka sovittaman vaatteita ja aika meneekin nopsaan, niin on minusta ihan kohtuullista olla se 15 min. ylimääräistä että kerkee tehdä ostokst loppuun.

Ja aika harvoin asiakkaat ovat vielä klo 19 kaupassa, jos on mennyt klo 18 kiinni.

Kun sinä olisitkin se ainoa yliaikaa oleva asiakas, mutta ei, niitä valopäitä tulee joka luojan kirkastama päivä!
Silloinhan samantien siirretään sulkemisaikaa sen 15 minuuttia, siihen klo 18.15, että ollaan sitten kunnolla auki. Mutta eihän se onnistukaan, kun sitten kaikki olisi sinne puoleen "sovittelemassa vaatteita".

Itse en kehtaisi lähteä sovittelemaan yhtään mitään enää viimeisen aukiolotunnin aikana.

Eli asiakkailta unohtuu näissä joustamisvaatimuksissaan se, että jos joustaa yhden kohdalla, pitää joustaa kaikkien kohdalla, eikä siihen pysty kukaan. ei siis jousteta kenenkään kohdalla.

Ja kun se kauppa ei vaan ole valot pois ja ovi kiinni, kun sulkemisaika koittaa. Pienissä myymälöissä on kaikki siivoukset, tarkistukset että tavarat on paikoillaan (jonkun penska mkättänyt kilon kinkkua kylmästä lattialle...) ja kassat laskettu ja täsmää ja kaikki kunnossa ja ja ja...

Siellä ei kiinnosta olla yhtään ylimääräistä minuuttia.

Onneksi aspaura on muutaman kuukauden päästä ohi, ei sitä jaksa enää.

Jaaha... Taas näitä asennevamma juttuja... Kauppaias/myyjä ovat asiakaspalvelu ammatteja ja työ pitää tehdä kunnolla ja asenteella... Tässä esimerkki kuinka hyvä kauppias ja huoltomies toimivat yhteen asiakkaan parhaaksi... Velipoikani meni Nivalaan autokauppaan ja ei raaskinut ostaa volvoa heti ja tuli katuma päälle lauantai iltana klo 20 ja soitti myyjälle kotiin jolloin myyjä ystävällisesti sanoin että tuleppa liikkeeseen ja menen sinne... Siellä sitten tehtiin kaupat volvosta lauantai iltana klo 21 ja myyjä oli vielä saanut ystävällisen huoltomiehen tarkistamaan volvon liikeeseen että velipoika pääsee Helsinkiin turvallisesti perheeseensä kanssa... Huoltomies oli vielä käynyt saunassa eikä haitannut yhtään...

Todelli ystävällistä ja asenne oli kohdalla... Valitettavasti mitä lähemmäksi menneen kehä kolmosta pohjoisesta sitä vaikeammaksi käyvät myyjät ja muut sivuhommat siinä kaupan yhteydessä....
 
Alkuperäinen kirjoittaja asiakas:

Autokauppiaat tekevät työtä provikkapalkalla, se varmaan lisää vähän joustavuutta =)
 
Alkuperäinen kirjoittaja asiakas:
Todelli ystävällistä ja asenne oli kohdalla... Valitettavasti mitä lähemmäksi menneen kehä kolmosta pohjoisesta sitä vaikeammaksi käyvät myyjät ja muut sivuhommat siinä kaupan yhteydessä....

Hiukan on eri asia autonkaupan kokoinen myynti, jossa liikutaan kymppitonneissa.
Joku maitopurkki ja yliaikaa soviteltu hellerätti ei kaupan taloutta kaada.
 
Turha täällä on näköjään mitään selittää kun toiset ei vaan ymmärrä.
Aletaan saman tien kaikki tekeen niin että mennään kauppaan juuri ennen sulkemisaikaa ja hoidetaan ostoksemme kaikessa rauhassa.
 
Mä oon kaupassa töissä ja erittäin asiakaspalveluhenkinen, työaikana! Jotkut asiakkaat ei tosiaan tunnu tajuavan ,että kauppa menee esim. la kiinni klo.18.00, eilenkin pari asiakasta tuli sisään minuuttia vaille, ja poistuivat vasta 18.10, mun työaika oli loppunut jo 18.00 ja kauppa menee kiiinni silloin. Sitten tää toinen täti vielä viivytteli kassalla ja pölisi ummet ja lammet, ei mihinkään kiire, vaikka näki että toinen myyjä jo sulki paikkoja. Ei tosiaan tunnuta ymmärtävän että myyjilläkin on työaika, ja myyjätkin haluavat kotiin työajan päätyttyä, ajattelematonta käytöstä mun mielestä, ei välitetä :kieh: olis huvittanu kysyä asiakkaalta maksatko sä mulle tästä 10 minuutista joka meni yli mun työajan?ja tosiaan kassatkin pitää vielä tiittää, siinäkin menee oma aikansa., eikä sitä voi aloittaa ennenkuin viimeinenkin asiakas on poistunut kaupasta.
Kerran sanoin ystävällisesti eräälle asiakkaalle joka asioi arkipäivänä kaupassa klo 21.05, vaikka kauppa menee 21.00 kiinni, että anteeksi, me ollaan sulkemassa, asiakas rupesi kassalla itkemään, että näin :o :headwall:
 
Alkuperäinen kirjoittaja Nanna1980:
Alkuperäinen kirjoittaja Herra Majuri:
Minä teen varmasti ostokseni rauhassa, mikäli olen kaupassa sisällä ennen sen sulkemista.

joo mutta pitäisi olla ulkona silloin kun kauppa menee kiinni |O vai luuletko ettei myyjillä ole työaikaa????? :kieh:

Olen ehtinyt kaupan aukioloaikana kauppaan, joten teen varmasti ostokseni rauhassa. Mikäli vartija tai kaupan henkilökunta poistavat minut kaupasta, niin käräjillä tavataan ja siellä mitataan kumpi oli oikeassa
 
kuulostaa niin tutulta :kieh: tulee mieleen perjantai kun vielä vartin yli 19 tullaan sisälle kauppaan (joka on puoliksi pimeenäki jo) ja kysytään et entä jos ihan nopeesti vaan kävisin... sori nyt vaan mut ku on suljettu jo vartti sitte (livahti ovesta sisään ku viimeset meni ulos)
 
Alkuperäinen kirjoittaja Helmat korvissa:
Alkuperäinen kirjoittaja myyjä:
Alkuperäinen kirjoittaja Candide:
Onhan se toisaalta niinkin, että aukioloaika on aukioloaika, kyllä vartissa ehtii maitopurkin hakea tai muuta pientä, asiakkaan itse pitäisi kyllä tajuta, ettei silloin aleta enää sovitella ja neuvotella.

Aivan. Aika moni asiakas ei tajua ja mulle tulee sellainen olo, ettei mun työtä arvosteta pätkääkään.

Mulle tulee näitä lukiessa tunne ettei työnantaja arvosta työntekijöitään jos ei kerran maksa palkkaa siihen asti, että on ehditty tehdä tilitykset ja hätistää asiakkaat ulos 18:00 jälkeen :(

Mä olen luullut, että palkka tulee ainakin sinne 18:30 asti, että on saatu kassat tilitettyä asiakkaiden poistuttua. Voi olla, että olen lukenut PAM:in lehdestä väärin ettei kassan tilitystä tarvitse tehdä omalla ajalla vaan sitä kuuluu saada korvaus.

Joo ja en siis itse shoppaile kuuden jälkeen vaan ihan aukioloaikoina :flower:

meillä maksetaan palkkaa esim lauantaisin klo18.15 asti, mutta se on tarkoitettu niin, että kauppa sulkeutuu tasan klo 18.00, se 15 min on tarkoitettu kassojen tilitykseen, valojen sulkemiseen, ja kylmäaltaiden peittelyyn.jos viimeinen asiaksa lähtee esim. klo 18.10, et taatusti kerkeä tehdä kaikkea tliitystä ym. 5 minuutissa, joten teet sen sitten omalla ajalla, ilman palkkaa, joskus pääsee lähtemään vasta klo.18.30 kaupasta, eikä siitä ylim. 15 minuutista kukaan maksa mitään. :(
 
Alkuperäinen kirjoittaja Nanna1980:
Alkuperäinen kirjoittaja Herra Majuri:
Minä teen varmasti ostokseni rauhassa, mikäli olen kaupassa sisällä ennen sen sulkemista.

joo mutta pitäisi olla ulkona silloin kun kauppa menee kiinni |O vai luuletko ettei myyjillä ole työaikaa????? :kieh:

Ravintola-alalla kohtaisn vielä huvittavamman tapauksen.
"Eikös se niin mee että jos vaan sisälle ehtii niin täällä saa syödä niin kauan ku haluaa!?" No EI! :D

Kyseessä oli pieni pikaruokaravintola, yksi myyjä kerrallaan töissä.
Otin itse sen linjan, että illalla tilatessa ilmotiin sulkemisajan ja löin valot pois ja aloitin siivouksen ja vaihdoin työvaatteet pois tasalta, oli asiakkaita paikalla tai ei.

NIILLÄ MYYJILLÄ VOI OLLA OMIA MENOJA TÖIDEN JÄLKEEN MIHIN NE HALUAA EHTIÄ!
Olen maailman paras asiakaspalvelija aukioloaikoina. Sulkemisaikoina olen ihan mitä huvittaa.
 
Alkuperäinen kirjoittaja mii:

juuri näin, miksi tekisimme töitä ilman palkkaa? eihän muutkaan tee :kieh:
 
Alkuperäinen kirjoittaja Herra Majuri:
Olen ehtinyt kaupan aukioloaikana kauppaan, joten teen varmasti ostokseni rauhassa. Mikäli vartija tai kaupan henkilökunta poistavat minut kaupasta, niin käräjillä tavataan ja siellä mitataan kumpi oli oikeassa

:D

Tavataan vaan.
Jos kaupalla on määrätyt sulkemisajat, se on ilmoittanut sinulle etukäteen suurin numeroin, mihin asti sinua palvellaan. Olet hyväksynyt nämä säännöt astuessasi kauppaan sisälle.

Turha siis upruttaa, mutta vie toki asia oikeuteen, saisipa siitäkin paperia asiakkaiden kyynelten pyyhkimiseksi.

näinhän se asia on :D
 
Alkuperäinen kirjoittaja Nanna1980:
Alkuperäinen kirjoittaja vieras:
oikea ääliö tuo Herra majuri, taas yksi joka luulee omistavnsa Euroopan. Jos aukioloajat on ilmoitettu niin pitäisi majurinkin tajuta mitä se tarkoittaa.

sano muuta, vitsi mikä valopää :laugh:

:laugh: :kieh: :kieh: :kieh:

:laugh: :laugh: :laugh: :laugh:
:kieh: :kieh: :kieh: :kieh: :kieh:
 
mun mielestä se vois mennä niin, että kassajärjestelmä ei sulkemisajan jälkeen enää pelitä. eli sen jälkeen kassalle tulevat saavat poistua tyhjin käsin. mitäs eivät tulleet aikasemmin. :)
tiedän, että sit alkais kamala hoputtaminen, että vauhtia siihen liukuhihnaan jne.. mutta ehkä, kun tarpeeksi monta kertaa jäävät ilman tuotteita, niin tajuaisivat tulla ajoissa. :)
 
Joo, olen palvelualalla ja monesti menee puol tuntia tai tunti (joskus enemmänkin) yli työajan, ei joka viikko, mutta silloin tällöin. Palkkaa ei siltä ajalta makseta, periaatteessa voi pitää vapaana, mut yleensä ei ehdi / kehtaa kun sit toiset on niin lujilla sen ajan. Noh, oma on häpeeni kun en pidä puoliani. Mua ärsyttää ihmiset jotka puuskuttaa sisään viis minuuttia ennen sulkemisaikaa ja sanoo et onneks ehdin vielä ... ja mun alalla asioita ei hoideta viidessä eikä kymmenessä minuutissa vaan aikaa menee aina yli puol tuntia vaik ois kuinka pieni asia.
 
Yhteistyössä