Apuja tarvitsevat vauvakuumeiset

Heipsan,
En oo ollut viime aikoina kovin aktiivinen, kun on muita asioita pyörinyt mielessä. Kävin kahessa paikassa molemmissa kaks kertaa työhaastattelussa, sain molemmista tarjouksen, ja lopulta sain päätettyä minkä valitsen. Kokoajan vähän jännäilin olisinko juuri tullut raskaaksi (kun clomit vihdoin sai aikaan oviksen), mutta järkeilin ettei nyt sellasta lottovoittoa sentään voi osua kerralla kohdalle, kun tää työpaikka nyt löytyi.

No samana päivänä kun olin ilmottanut päätökseni ja irtisanonut itseni nykyisestä, eli viime perjantaina, alkoikin myös menkat. Nyt sitten kahen viikon päästä aloitan uudessa paikassa, ja oon kyllä tosi iloinen päätöksestäni. :D
En olis jaksanut kituutella vanhassa paikassa ja toivoa kokoajan vaan raskautta, kun ei tiedä meneekö siihen vielä vuosi vai kuinka kauan...

Nyt tosiaan kp 3 (kun lauantaina vasta kunnolla alko vuoto) ja siitäkin voin olla iloinen että ensimmäistä kertaa normaali kierto, vaan 30 päivää, ja ovis tapahtui koska menkat tuli ilman Teroja! Polilta sanoivat kuitenkin että nyt pidetään väliin tutkimuskierto, en syö clomeja vaan meen viikon päästä aukiolotutkimukseen. Kuulostaa ikävältä toimenpiteeltä mut kait se täytyy kestää...

Kiitos vielä Muiskulle ja Lumille kannustavista kommenteista tässä työasiassa!
Lumi miltä sun tilanne näyttää nyt, ootko löytänyt mitään kiinnostavaa?

Ja tervetuloa uusille!
 
Heti ekaksi mahtisuuret onnittelut Auroralle :hug: ja tarrasukat pikkuiselle jalkaan!

Äitee73 voi hyvänen aika sentään mitä oot joutunu kokemaan :hug:

Huhtityttö sullekin :hug: keskenmeno riipasee niin syvältä sisimmästä että siitä toipumiseen menee aikaa ja unohdahan sitä ei koskaan... Ja asiasta tekee vielä kipeämmän se että uuden raskauden alkamiseen menee aikaa... Mutta kyllä se vielä alkaa, jaksa uskoa siihen!

Lumi voi harmi että täti kurvas taas paikalle :hug:

Pantalaimon peukut pystyssä!

Ja lopuksi omaa napaa: Menkat olleet taas omituiset, tuhruttaa ennen ja jälk. No ekat Terot vasta täs kierros syöty et ehkä muuttuvat parempaan suuntaan, I hope so...
 
Ihanaa Auroa72! Aina on niiiin hienoa, kun joku tulee onnelliseksi! =)

Ensi viikon lääkäriä odotellessa kaipaisin tietoa kaikennäköisistä muista apukeinoista. Onko hyviä vinkkejä kellään? Keskusteluissa on vilahtanut sanoja greippimehu, seleeni, vehnänalkioöljy, omenaviinietikka. Mihinköhän nää auttaa? Olisko mitään vanhan kansan taikoja, joita kannattaa käyttää, tyyliin kirves sängyn alle ;) Nyt on aika ottaa kaikki keinot käyttöön. Yritystä on tässä kahden vuoden aikana ollut kaikissa mahdollisissa asennoissa, vuorokauden aikoina, joka päivä, joka toinen päivä, ainoastaan ovulaation aikaa, sitä ennen ja jälkeen ja ties mitä. Lisää ideoita otetaan vastaan...
 
Aurora: Hirmuisesti onnea :heart:

Huhtityttö: Mullakin on Lääkäriaika ensi viikolla, aloitellaan lapsettomuustutkimuksia.
Mie oon kokeillut greippimehua parissa kierrossa, mutta en kyllä huomannut että siitä mitään hyötyä ois ollut. Nyt olen parissa kierrossa syönyt helokkiöljy-ja kalaöljykapseleita, en tiedä jotuuko niistä vai mistä mutta kierrot on pikkuisen lyhenemään päin.
 
Heipä hei, ketjulaiset!

Ensialkuun Auroralle onnittelut, kun plussatesti pisti heti silmään tästä samalta sivulta! :flower:

Ilmottaudun nyt minäkin sitten avun tarvitsijoihin, kun tulosta ei näytä omin voimin syntyvän. Yritystä on siis takana kesästä -07, ja nyt ollaan sitten päädytty hakeutumaan hoitoihin. Julkinen sektori ei ole meitä kiinnostunut auttamaan, koska minulla on kemiallisia raskauksia takana, joten yksityinen kuulostaa ainoalta vaihtoehdolta tällä hetkellä. Kysyisin teiltä jo alkututkimuksissa käyneiltä, mitä kaikkia tutkimuksia tai testejä on hyvä osata pyytää alkuvaiheessa? Mihin vaiheeseen kiertoa testit olisi hyvä tähdätä?

Huhtityttö: Greippimehun sanotaan lisäävän hedelmällistä limaa (sisältää luonnonestrogeenia tms), jolloin ovis no helpompi bongata. Seleeni osallistuu hormonintuotantoon, joten sen puutos voi häiritä raskautumista. Vehnänalkioöljyn taian sanotaan piilevän hyvissä rasvahapoissa ja erityisesti E-vitamiinissa, joilla myös on kytköksiä hormonituotantoon. Omenaviinietikan väitetään käsittääkseni vilkastuttavan aineenvaihduntaa kaikin puolin, myös hormonitoimintaa, mutta siitä en tarkemmin tiedä mihin muka perustuu.

Itse juon greippimehua alkukierron, koska bongaan oviksen paljon helpommin siitä. Rosettan tavoin minäkin käytän helokkeja ja kalaöljyä. Kiertoni oli kevääseen asti n. 34-36 päivää ja siellä täällä todella pitkiä megakiertoja. Aloitin helokit keväällä, ja sen jälkeen kierto on ollut säännöllinen 30-32 päivää, lukuunottamatta yhtä välikiertoa jossa en syönyt helokkeja. En väitä ettäkö johtuisi välttämättä helokeista, mutta ainakin ne pois jättämällä kierto siis alkoi heittelehtiä. Mikä nyt sitten mistäkin johtuu.
 
Auroralle oikein isot onnittelut! Kyllä se sun gyne tiesi asiansa! :) :flower: :heart:

ON: Mulla on ollut perjantaista lähtien outoa alavatsakipuilua. Aivan kuin menkat olisivat tulossa. Tietenkin mielessä vilisee ties mitä toiveita. :ashamed: Koskaan ei ole näin aikaisin alkaneet mitkään tätioireet, mutta toisaalta mulla on ollut ovis ehkä neljä kertaa vuoden aikana, joten mistäs mä tiedän mikä on mulle normaalia ja mikä ei. :| Testata en vielä uskalla, sovittiin jo miehen kanssa, että perjantaina testaan. Jos tulee nega, niin meillä on varasuunnitelmat valmiina. Punkkupullo, juustoja ja valokuva-albumi, joka pitää saada valmiiksi. :)
 
Nopeasti vain oma tilanne (luen viestinne myöhemmin ja kommentoin silloin enemmän): Nyt kp 8/~30, ja terot + clomit käytössä. Olen ollut matkoilla, ja sen takia en ole päässyt palstailemaan.

Auroralle mahtavan isot onnittelut plussauksesta! :flower: :heart:
 
Aurora Voi iiiks!!! Ihanaa! Mahtavat onnittelut plussasta! :hug: :heart: Eikös olekin niin ihanaa nähdä se viiva (tai plussa) siinä testissä??!!!!!! :)
Gilmore Toivotaan että saatte pian avun sitten hoidoista. Oletko jo varannut aikaa ja mihin olette menossa tutkimuksiin? En minäkään oikeen tienny mitä siä lekurilla pitäs sit tehä, mut kyllä ne sieltä kertoo kun selitätte vaan tilanteenne. Aukiolotutkimus ja sperma-analyysi nyt vissiin on ekoja ja sit sun kierron kartotus ja verikokeet joita sit otetaan kierron tiettyinä päivinä. Tosin jos sulla kemiallisia ollu, niin en tiä mitä tutkimuksia tarvitaan kun kuitenkin "homma toimii" jollain tasolla. Mut luotat niihin lekureihin ja kyselet vaan kauheesti ite.
Pantalaimon Voi kun nyt olis tärppi käynyt!!! Mie jännäilen teijän kans perjantaina ja pidän peukkuja et täti ei saavu ja testi näyttäs plussaa!! :hug:
ON: Ei oikeestaan mitään. Kp25 ja tämä kierto on musta jo hukille menny. Ooottelen vaan tätiä, toivottavasti osaa saapua ihmisten aikaan!
 
Muisku ensikäynti on jo takanapäin, ja saatiin lähetteitä (minulle veri- ja virtsatestejä, miehellä simppatesti). Lääkäri vaan ei sanonut testien osalta muuta kuin että "alkukierrosta", ja olisin kaivannut vähän eksaktimpaa infoa. No ehkä soitan vaikka niiden labraan ja kyselen vielä.

Aukiolotutkimuksesta ei ollut tässä vaiheessa puhetta, en tiedä katsovatko noiden kemiallisten takia ettei ole tässä vaiheessa tarpeellinen?
 
Oi video.. Mulle oli kasvanut ihan oikea munasolu ja olisi tehty nyt perjantaina inssi, mutta onkin infektioverikokeet ottamatta ja se siirtyy kuukaudella. Jokatapauksessa meen torstaina ottaan irrotuspiikin ja perjantaina on ensimmäinen kerta yhdeksän kuukauden lapsettomuushoitojen jälkeen, että on edes mahdollista raskautua. Aivan järjettömän ihanaa. =)
 
Moikka kaikki!
Ekaks Auroralle jätti paljo onnea!!
Sit ON, olen uusi täs pinos (muutamaan muuhun joskus tuli liityttyä..). Sain viikko sitten gyneltä terot ja clomit kun oma elimistö ei pillereiden jälkeen ruvennu tuottamaan tarpeeksi hormoneja, ainakaan tarpeeksi usein (kierrot oli yli 60 pv). Eli meille olis esikoinen tilauksessa. Ja tän viikon perjantaina loppuu tero-kuuri joten toivottavasti ensi viikolla alkaa kunnon yrityskerta 1 (vaikka niitä on 4 jo nyt)... Toisaalta olo on helpottunut kun sai ne hormonit, gyne meinas että 4 kk annos riittänee, toivottavasti!!! Toisaalta pelottaa että mitäs jos nekään ei auta, no pitänee varmaan koittaa olla positiivisempi, eikä ajatella liian pitkälle.. Hain tänään kirjastosta suuri käsityölehtiä koko 2007 vuosikerran (uusi ompelukone kiiltää vieressä...) ajattelin ekaks tehdä itelle ja kotiin jotain, kenties sit miehellekin... Selailtuani löysin myös kestovaippojen teko-ohjeen ja kaavat, ne ainakin otan talteen kun en vielä uskalla tehdä... =)
 
Hei Siskot,

Täällä ei mitään uutta, huomenna gyne, jossa katotaan onko folleja kasvanut tän puregon-piikityksen myötä. Sit jos on, niin ensi viikolla pistetään pregnyl ja on INSSI! Voi vitsi kun jännää!
Keskusteltiin miehen kanssa eilen saunassa, ja molemmat on sitä mieltä että eka inssi ei varmaankaan sitä plussaa tuo. Oikeaa lääkemäärääkin vasta koitetaan löytää, eikä vilelä edes tiedetä, että onko se limis yhtään paksuuntunu ja onko niitä folleja siellä.
Mut seuraavasta pistoskierrosta jo odotan plussaa, on semmonen olo (jonka oon täälläkin ilmottanut) että alkutalvesta plussaisin.
Arvatkaa mitä tein eilen!
Tilasin Vauva-lehden!
Yhtään en oo sortunu mihinkään vauva-hommeleihin kuumeilupäissäni, mutta nyt sorruin. Miehellekin tunnustin. Mutta ihan vaan opiskelumielessä, alan opiskella näitä vauva-juttuja kun kohta tuntuu että oon jo raskautumis-ekspertti tällä menolla.

tyty: Ihanaa, löytyyhän tuosta siun miehestäkin sulosia puolia. :heart: Tommoset pienet asiat on tärkeitä. Just ne arkiset ja jokapäiväiset. Miun mies on ekstra hyvä niissä, oikeestaan vaan istun kotona kun se tekee kaiken (mm. keittiö on HÄNEN enkä oikein saa ees sinne mennä kun oon tiellä, sit se imuroi, vie roskat....) No mie pesen pyykit kyllä!

rusina: Miten syöt noita teroja? Eli aloitatko ne kierrossaoviksen jälkeen? Kun sillonhan ei voi raskautua jos syö ennen ovista. Ihanaa, käsityöt ois ihania osata! Mie en osaa... :(

Milliäinen: Meillä meinas jäähä inssi kiinni samasta seikasta! Sit viime ke ennen kun matkattiin lentokentälle, ni mies joutu kiireissään vielä labraan mokomiin kokeisiin, ja mie sitä ennen. Meni ihan hilkulle aikataulut mokoman takia! Meidän inssi ensi viikolla! Aika muuten samoissa mennään! ;)

Gilmore: ei mullekaan oo ees mainittu aukiolotutkimuksesta! Ja nyt ois inssi edessä!

Muisku: Miks niin on kierto menny hukille? :eek:

titonia. Onnea uudesta työpaikastsa! Se piristää varmasti kummasti ja antaa uutta ajateltavaakin. Ja tsemppiä siihen aukiolotuytkimukseen! Jotkuthan on jo sen jälkeen raskautunut, kun on röörit huuhdottu paremmin auki! :D

Ja Auroralle KIITOS plussa-uutisista. Oikein paljon onnea teille! :flower:

-B
 
Milliäinen Onnittelut muniksesta!!! On se tosiaan kiva yrittää vaik sit itekseenkin kun ees tietää et munikset on kasvanu ja irrotetaankin. Peukut pystyyn teille yritykseen, eiköhän noilla eväillä tärppää!! =)
Gilmore Joo, se aukkari varmaan ei oo teil nyt ainakaan aluks ajankohtanen. Mäkään en muista noista verikokeitten "aikatauluista". Riippuu vissiin mitä kokeita sulle määrättiin. Joillain ei kierron ajankohdalla oo väliä, mut joku oli sellanen...en vaan muista mikä...et piti ottaa tiettynä kiertopäivänä.
rusinalle kans peukut pystyyn nyt sit avusteiseen kiertoon!! :)
Rouva B Joo, ei toi vauva-lehti oo mikään turha lehti vaik viä vauvaa oiskaan!! :D Täytyyhän sitä tietää muutenkin etukäteen näistä asioista ja onhan siinä kaikkee muutakin hyödyllistä tietoa. Niin ja siehän siis plussaat kohta, et hyvä investointi mun mielestä ;) :)
Nyt kun tosiaan kp26 niin minä oottelen lähinnä tätiä viä tälle viikolle. Ovista en bongannut ja makuukammarissakaan ei olla juur touhuttu et sikäli tästä kierrosta ei oo mitään toivottavaa. No joo, juurhan tuo Aurora todisti et ovis voi tulla tosi myöhään ja pitkästä kierrosta tärpätä...mut omal kohdal en usko siihen. Kai miun pitää jatkaa "donnailua" viä tää viikko.
 


Nimi...................kp:t.............yk..........haaveissa.........apuna

suikku.............69/29-32.......yk 13........esikoinen.......clomit+terot
juttis...............62/30-38.......yk 3..........esikoinen.......terot
Jennyli.............54/30............yk................?....................?
Piglet..............35/27-29........yk 9..........esikoinen........terot
huhtityttö.......34/28..........yk22.........esikko.............ei vielä mitn.
Hulda Tilda......33/?..............yk13.........kolmas............clomit
pilvilinna..........31/28-?........yk 11........esikoinen.........clomit+luget
Pantalaimon....30/??...........09/07.......esikoinen.........met.+terot
gilmore..........30/30-32.....06/07........esikko..............ei vielä mitn.
Tanjusha82.....29/30............yk 10..........kolmas..........clomit+t erot
Rosetta...........29/37...........yk 12........esikoinen.........ei vielä mtn.
Milliäinen.........20/35.............yk ?..........esikoinen.......aridimex
tyty86.............16/30-35.........yk7..........esikoinen..........ei vielä mtn.
Hemuli1981.....15/28-42........yk 4..............?................clomit+terot(ei vielä käytössä )
Rouva B..........10/?................yk5(tjot3v)..esikoinen.....puregon.
Velvet Kiss......9/30............11/07........esikoinen.......terot+clomit
mama-84........9/28.............yk 23.........toinen............ei vielä mtn
nalleperhe.....9/26-30.........yk7...........toinen..............terot
Äitee73..........9/?.................yk8..........kakkonen........terot
Lumi-..............8/27.............yk9..........esikoinen.........terot+metut
moore.............8/30............yk2...........kolmas............terot+clomit
titonia.............5/??.............09/07......esikoinen........clomit +terot
rusina85.........?..................yk4............esikko.............terot+clomit


Imettävä kuumeilija:
Muisku78...........26/?............yk1.........toinen.......ei vielä mitn.
Taustalla
Tähtisäde


MIA = Missing In Action
Julietta.............93/37...........yk 2.........esikoinen.....ei vielä mtn
Milo.................79/34...........yk 6........esikoinen.....clomit



Haamuilijat:


Plussanneet:

Nimi.................LA...........................yk..........monesko tulossa
Aubrieta.........?.12.2008................yk3.........neljäs
Nooraska........??/1.2009...............yk9.........esikoinen
Äippä-75.........??/??......................yk?...........toinen
Lappitar..........10/1......................yk7...........toinen
Sirpula.............16.1......................yk10........esikoinen
pilviini............??/??.......................................toinen
haavemamma73..4.2.2009...........yk11.......esikoinen
kaa................19.3.2009................08/07.....esikoinen
Linna..............27.3.2009.................?..........esikoinen
Hani-...............1.4.2009................yk 9.........toinen
JJ-t..................10.4.2009.............07/07......esikoinen
Pikkumyy.........?..............................?...........ensimmäinen yhteinen
Solina83..........20.4.2008.............yk 15.......kolmas
Laala...............24.4.2009.............yk 2........esikoineN
Emili................?............................yk9...............?
Aurora72........?............................yk5...1.yhteinen
 
Huomenia...
Päivittelin taas vaihteeks listaa..ja uusia kuumeilijoita on tullu pinoon.. :wave: tervetuloa!
rouvaB siulla huomen jännät paikat =) toivotaa et munis ois kasvanu ja pääsisitte etenee hommissa..
milliäinen olipas mukavii uutisii..vaikka et inssiin pääsekkää ni kannattaahan se makkarin puolella siltikkiin olla ;)
muisku kannattaahan se viel testaa ovista..kun ei tartte ku syleksii siihe donnaan :D eihä sitä koskaa tiiä jos vaikka ovis tuliskii myöhäsillä kiertopäivillä..
pantalaimon teillä on siellä jännät paikat perjantaita odotellessa..toi on piinaavaa kun keho kehittelee oireita mutta ei uskalla toivoo et onko raskautee liittyvää vai tulevista menkoista johtuvaa..

Täällä on ovista testatttu ja varmaa parin pv:n sisäs tulee..mies vaan meinaa lähtee jo lappii :eek: sanoin sille et eikö vois odottaa parii pv:tä et sais tärppipäivät hyödynnettyy..mut eipä taija kiinnostaa..enemä kiinnostaa lähtee metälle..vituttaa..näin viime yön unta et sen exä tuli miulle sanoo olevasa raskaana miu ukolle ku kuulema mie oon nii maho lehmä et se halus pennun jonku muun kanssa.. :ashamed: olipas pahan tuntunen uni..onko teillä seksi lopahtanu seurustelun edetessä?Ollaan oltu yhessä 1v4kk ja miulla olis haluja mut tuntuu et joutuu ruinaa ukolta :/ enne se oli aina iha innoissaa ku seksii olis ollu tiiossa mut nykyää sitä ei kiinnosta.. :snotty:
 
Mulle on tullut vauva lehti jo kohta kaksi vuotta. Tilasin sen jo vauvakuume huuruissani melkein vuosi ennen yrityksen alkua :LOL:. Nyt on käynyt mielessä pitäiskö perua koko lehti, kun ei taida ihan heti meille vauvaa tulla :/
 
Mulle on tullut vauva lehti jo kohta kaksi vuotta. Tilasin sen jo vauvakuume huuruissani melkein vuosi ennen yrityksen alkua :LOL:. Nyt on käynyt mielessä pitäiskö perua koko lehti, kun ei taida ihan heti meille vauvaa tulla :/
 
minullekki on tullu vauva lehti jo keväästä saakka... :) Tosin nyt sitä ei oikein tee mieli niin lukeakaan ennen kuin testit näyttää positiivista..
Rouva B, syön terot toivottavasti oviksen jälkeen, siihen noi klomit. Tässä kierros aloitin ne heti gynen jälkeen kun ei ole ollut ovista/ei ollut kehittymässäkään vielä hetkeen, kp:t oli jo kuitenki 30... Syön siis ens kierrosta klomit 3-7 kp ja terot sit 15-24 kp. Toivottavasti ovis tulee siinä välis...
Aluksi ajattelin että en testaile tuota ovista, mutta mieli saattaa muuttua vielä...
 
tytylle kiitokset päiviityksestä :flower: Elä sie viitti tollasii unii nähdä! Ihan tyhmiä!
Kaipa se seksielämä vähän hiipuu suhteen edetessä. Meil kyl mies on halukkaampi ku minä, mut kerrat on vähentyneet huomattavasti alusta. Tosin ollaan täs jo vuosia oltukin kimpassa ja yli 3v naimisissakin.
Meetkö sie rusina sit ultraan ens kierrossa kattoon miten clomit vaikuttaa??
Jos et niin kantsii vissiin sitä ovista yrittää tikutella.
Voi tuota BB:a!! :eek: Ihan mahoton meninki siä tänä vuonna!! Silti ihan koukussa oon! :D Meenpä kattoon loppuun ja sit maate!
 
Heippa tytöt,

Muisku: Mites sulla on muuten tuo donnailu menny? Mie taisin käyttää sitä alussa väärin, eli se pitää se linsssiosa olla ruuvattu ihan auki (eli liki irti ne kappaleet toisistaan9 että se tarkentas tarpeeksi. Kun ekalla kierrolla ainakaan en tajunnu ollenkaan "tarkentaa" sitä kuviota. :/

Rusina: Ai sullekin tule tuo lehti. :D Mie ihan opiskelu-mielessä tilasin sen meille, sanoin miehelle että sitten sinäkin saat ne lukea! Mie suosittelisin oviksen testailua, usein nimittäin gynet kehottaa ottaa terot sit vasta kun se ovis on tullu. Mullahan tuli Clomi-kierrossa ovis vasta kp 29! Mut ne ei toiminukaan mullaoikein...

Tyty: Sie selvästi käsittelet noita asioita unissas. Mikä on hyvä, eipä jää solmuun sisälle, vaan tulee ulos edes jotakin kautta. Ja kyllä, seksihalut alkaa ainakin mullakin hiipua melko pian seurustelun aloittamisen jälkeen. Mutta en kuitenkaan odottanutkaan että suhde ois yhtä hekumaa koko ajan. Mulla tosin on ollu myös hormonihäiriötä mikä vaikuttaa noihin haluihin... :ashamed:

Minä: Tänään on aika ultraan klo 15:15, ja saan tietää oonko pistellyt turhia vai onko jotain tapahtunutkin. Jänskättää vähän.
Pistely on ollu mulle hyvän tuntuista sikäli, että mitään sivuoireita ei näistätule, toisin kun esim. Clomeista. Tuntuu muutenkin, että se on jotain elämän eliksiiriä joka tekee mm. tukasta entistä kauniimman. :D Tuntuu, että tää Puregontoimii mulle hyvin.
Työkaveri tuli just ultrasta, on neljännellä kuulla raskaana ja oli ollu 2 kk raskaana ennenkun testit näytti plussaa. Oli ihan kummissaan nyt. Niillä tärppäs ekasta kierrosta kun pillerit oli jätetty pois, höh... Mut oon kyllä ihan aidosti iloinen työkaverin puolesta. :heart:
 
Huomenta!
Täällä mies lähti lappiin tänä aamuna..ja ovistikku näytti plussaa =) kerettiin aamulla viel laittaa simpat matkaan..mutta kyllä osaa olla kurjaa olla taas 2viikkoo ilman miestä :( onneks se tulee sit pari viiko pääst hakkee miut kans sinne lappii =) On muute kumma ovis aika ollu..hirmu kuiva kausi melkee kokoaja.. :/ hmm..outoo..ois menny kyl iha ohi koko oviksen mehästys jos tikut ei ois ollu käytössä..miulla tulee ovis aina samana päivänä millo plussakii pärähtää testii..joten kuivahkoo on ollu tässä kierrossa..liekkö se vehnänalkioöljy vaikuttanu jotekii asiaa..en tiiä..oli miten oli ni nyt vaa taas "herran haltuun" menetelmällä mennään :D

Miulle tulee v.lopux 2 14-vee serkku tyttöö kylään =) eipähä tartte yksin olla koko v.loppua..saunotaa ja käydää treenaamassa..vien tytöt bodypumppii..


rouvaB joo oon humannu saman et käsittelen unissani asioita..kun ei valeilla ollessa jaksa/ei pysty..onnee ultraan ja tuohan hyviä uutisia :wave: !

Täällä myös tulee kaksplussan lehti.. =) myönnän etten kyl paljoo lue joten perun sen.Kattoko kukaa eile illal tv1 prisma doc keskenmenosta?tuli klo.23?Mie kahoin..oli mielenkiintonen..kyllä se tärppi osaa olla monesta assiista kiinni..
 

Yhteistyössä