Apuja seksihalujen puuttumiseen! Teen mitä tahansa muuta tuon miehen kanssa kuin sitä...

["tähti"]

Otsikossa se tulikin se ongelma&kysymys...

Tilanne on siis se, että olen niin tympiintynyt koko mieheen, että seksihalut ovat täysin kateissa (paitsi oman käden kanssa). Välillä tekisi vaan mieli huutaa että tahdon avioeron, nyyyyyyyt!

Miehen sairaus uusi viime syksynä, ja se vetää hänen mielensä matalaksi. Ymmärrän sen erittäin hyvin, koska hänen koko loppuelämän työkykynsä on vaarassa. Yritän myös jaksaa tilannetta, koska hän hakee aktiivisesti apua lääkäreiltä ja lisäksi psykologin kanssa pohtii tätä työasiaa ym.

Mutta tämä tilanne tekee hänet niin itsekkääksi. Hän on ollut kotona paljon tilanteen takia, ja sairaus ei ole sellainen että se rajoittaisi hänen tekemisiään täällä. Hän valvoo yöt (ottaa omaa aikaa, kun on rankkaa), nukkuu päivät iltapäivällä neljään viiteen asti, leikkii vähän lapsen kanssa, pyynnöstä saattaa joskus syöttää/vaihtaa vaipan tms., ja loppuajat tekee omia juttujaan. Minä en ole päässyt moneen kuukauteen mihinkään muuta kuin hankkimalla ulkopuolisen hoitajan (ei käy helposti), minä vastaan siivouksesta, lapsen hoidosta, kaupassa käynnistä, ruuan laitosta, laskujen maksamisesta, kaikista käytännön asioista, auton huoltamisesta jne. Hän ei suostu minun kanssani keskustelemaan asioista, koska "eivät ne jauhamalla miksikään muutu".

Mä en kestä!!!! Oikeasti, lapsen kanssa menee hyvin, ja jaksankin, mutta vaikka miten yrittäisin selittää itselleni että miehellä on rankkaa niin en meinaa sietää häntä silmissäni tilanteen takia. Pahinta on se, ettei asioista voi edes puhua. Tämä aiheuttaa sen, ettei mun tee mieli koskea mieheen tikullakaan, kun olen niin tympiintynyt.

Mikä neuvoksi?

 

["jojo"]

Mun mielestä sun ongelma ei ole, se, että et halua seksiä miehen kanssa. Ei tuo seksiongelma ole, vaan sinä olet liian tiukoilla. Sanot itsekin, ettei sairaus rajoita miehen touhuja kotona, mutta hän elää silti eri vuorokausirytmissä kuin te muut ja lorvailee. Eikä saa (syystä tai toisesta) sen vertaa aikaan, että voisi olla lasten kanssa ja päästää sinua nauttimaan omasta ajasta. Keskustelukontaktikin puuttuu. Toisin sanoen, miehellä on rankkaa ja hän tekee näemmä parhaansa, että sinullakin on. Kyllä hän voisi edes yrittää ajatella sinuakin ja koettaa olla kaatamatta koko taakkaansa sinun niskaasi.

Miksi ihmeessä sinun pitäisi nyt sitten kokea olosi jotenkin huonoksi, jos sinua ei kiinnosta seksi? Eipä kovin montaa muutakaan kiinnostaisi. Vaikka mies olisi alamaissa, kyllä parisuhde vaatii sen, että hän osoittaa kiinnostusta edes sitä peruselämänmenoa kohtaan, ennen kuin puolisoa alkaa kiinnostaa läheisempi kontakti.

En minäkään tahtoisi seksiä ihmisen kanssa, joka ei katso minua keskustelun arvoiseksi.

Toivottavasti ei tullut liian raakaa tekstiä, en tarkoita pahaa. Mutta luulen, että et ole huomannut, että sinunkin jaksamisellasi on rajat.

 

[ap.]

[QUOTE="jojo";25778048]Mun mielestä sun ongelma ei ole, se, että et halua seksiä miehen kanssa. Ei tuo seksiongelma ole, vaan sinä olet liian tiukoilla. Sanot itsekin, ettei sairaus rajoita miehen touhuja kotona, mutta hän elää silti eri vuorokausirytmissä kuin te muut ja lorvailee. Eikä saa (syystä tai toisesta) sen vertaa aikaan, että voisi olla lasten kanssa ja päästää sinua nauttimaan omasta ajasta. Keskustelukontaktikin puuttuu. Toisin sanoen, miehellä on rankkaa ja hän tekee näemmä parhaansa, että sinullakin on. Kyllä hän voisi edes yrittää ajatella sinuakin ja koettaa olla kaatamatta koko taakkaansa sinun niskaasi.

Miksi ihmeessä sinun pitäisi nyt sitten kokea olosi jotenkin huonoksi, jos sinua ei kiinnosta seksi? Eipä kovin montaa muutakaan kiinnostaisi. Vaikka mies olisi alamaissa, kyllä parisuhde vaatii sen, että hän osoittaa kiinnostusta edes sitä peruselämänmenoa kohtaan, ennen kuin puolisoa alkaa kiinnostaa läheisempi kontakti.

En minäkään tahtoisi seksiä ihmisen kanssa, joka ei katso minua keskustelun arvoiseksi.

Toivottavasti ei tullut liian raakaa tekstiä, en tarkoita pahaa. Mutta luulen, että et ole huomannut, että sinunkin jaksamisellasi on rajat.[/QUOTE]

Tuhannet kiitokset. Kiteytit varmaan sen, miltä minusta tuntuu. Silti mietin että pitäisikö itse jaksaa vain paremmin... kun miehellä on kuitenkin rankkaa. Blääh.

No, mitä itse tekisit tilanteessa?

 

[ap.]

Nostan!

 

["hmm"]

Se keskusteluyhteys pitäisi saada herätettyä. Ei se käy niin, että miehellä on vaikeaa ja sillä saa vapauden tehdä mitä huvittaa ja miten huvittaa, ja sä sitten kasailet elämän kokoon siitä mitä jäljelle jää. Vaikkei mies haluaisi keskustella tai kokee, ettei tilanteeseen voi saada muutosta, niin nyt sitä muutosta on vain tultava, koska muuten teidän suhdekin on kohta nurin. Voisitko lähteä mukaan sinne lääkärille tai psykologille? Tai jos ne ei ole sopivia paikkoja, niin elämän ja parisuhteen kriiseihin saa apua (uskontoon katsomatta) seurakunnan perheasiainneuvottelusta, jossa on yleensä aika päteviäkin pariterapeutteja?

Oot ihan oikeilla jäljillä siinä, että annat miehelle siimaa nyt kun sillä on rankkaa. Sillä ei voi kuitenkaan perustella kaikkea, varsinkaan jos miehen nykyinen elämäntyyli ei vaikuta siltä, että olisi lähiaikoina muuttumassa parempaan, vaan ennemmin vajoaa koko ajan syvemmälle ja syvemmälle. Työkyvyttömyyden uhka on kauhea juttu ja ihan luonnollisestikin vetää mielen matalaksi, mutta asiaa ei auta yhtään se, että heittää elämän ihan leikiksi.

Mitä mieltä mies on teidän suhteesta? Entä seksittömyydestä? Löytyisikö sieltä jokin konsti motivoida myös mies etsimään sun kanssa sitä muutosta teidän tilanteeseen.

 

["Jep"]

Jos mies ei puhu sinun kanssasi, mutta psykologin kyllä, niin olisiko sinun mahdollista päästä samalle psykologille? Jonkinlaista pariterapiaa tässä ajan takaa, jos kerran keskusteluyhteys teidän välillä ei toimi, niin toimisiko se sitten psykologin välityksellä/avustuksella? Muuten täytyy kyllä nostaa sinulle hattua, itse olisin jo todennäköisesti käskenyt miestä repimään sen päänsä sieltä perseestään (anteeksi suorapuheisuuteni) ja katsomaan ympärilleen

 

[ap.]

Anteeksi, joudun lähtemään kun tuli yllättävä meno. Tulen myöhemmin illalla jatkamaan, ja olen todella iloinen jos jollakulla on lisää ajatuksia/neuvoja.

Tuota psykologille mukaan menemistä olen ajatellut ehdottaa, mutta kun keskusteluyhteys ei toimi vakavissa asioissa niin ei "ole tullut sopivaa tilannetta".

Jotenkin mies saa käännettyä asiat usein siten (kun niistä siis yritän puhua), että vika on minussa, ja sitten jälkikäteen alan taas miettiä että ei hitto, ei tämä nyt näin mene...

 

["hmm"]

Tuli mieleen sellainenkin, että minkälainen teidän suhde oli ennen miehen sairastumista tai näitä työkyvyn ongelmia? Eli oliko jo aikaisemminkin ilmassa tätä, että hän kääntää asioita sun syyksi? Tai että ei osallistu kotihommiin? Eli onko kyse sairastumisen mukanaan tuomista ongelmista vai vanhoista asioista, jotka vain voimistuvat nyt syystä tai toisesta?

Tällaisessa tilanteessa keskustelu ON tosi vaikeaa. Tuo, että mies kääntää tilanteen sun syyksesi, voi olla ihan sitä, että se kokee itse niin hirveää syyllisyyttä tilanteestaan, että puolustautuu hyökkäämällä. Työikäiselle miehelle voi olla tosi kova paikka, kun työkyky on uhattuna. Hän voi oikeasti olla niin toivoton, että tuntuu, ettei kannata mitään yrittää. Voi olla, että sulta ei tarvita kuin muutama sana, kun mies kokee sen jo syyllistämisenä. Tuon tilanteen latautuneisuuden takia olisi niin hyvä, kun teillä olisi joku ulkopuolinen auttamassa sitä keskustelua.

Joskus nää tilanteet alkaa itsestään helpottaa sitten, kun tilanteeseen tulee ratkaisuja, eli epätietoisuus vähenee ja pystyy alkaa rakentaa itsestään kuvaa työkyvyttömänä tai sitten töitä jatkavana ja rakentaa elämäänsä myös sen mukaan. Sellainen epätietoisuudessa ja epävarmuudessa roikkuminen on tosi raskasta sekä sairastuneelle itselleen että perheelle. Epävarmuuden vähentyminen helpottaa vähitellen tilanteen hyväksymistä ja katseen kääntämistä sieltä oman navan uumenista taas nykyhetkeen, perheeseen ja tulevaisuuteen.

 

["jojo"]

Sinun kannattaa yrittää pitää kiinni edes joistakin oikeuksistasi. Millä tavalla olet ilmaissut oman ajan tarpeesi? Vai oletko edes sanonut sitä ääneen vai suojeletko miestä "rasituksilta" ihan oma-aloitteisesti?

Yllä on tullut hyviä näkökohtia. Niistä tuli mieleen pari olennaista asiaa, mitä keskusteluun tulee. Ensinnä kannattaa sanoa asioita suoraan ja mahdollisimman lyhyesti. "Voisitko katsoa lapsia sen aikaa, että pääsen kävelylle?" Kyselemättä siis sen enempiä, _jaksaako_ mies juuri nyt. Kyllä hän kertoo, ellei jaksa, eikä keskustelu vahingossa luisu suuntaan, jossa mies kuvittelee itseään pidettävän laiskurina.

Toiseksi, voit sanoa ihan ääneen, että sinuakin väsyttää. "Voisitko auttaa, tämä on mulle hiukan työlästä, mutta yhdessä saataisiin tämä tehtyä nopeasti"

Kolmanneksi: Kannattaa käyttää lauseita, jotka alkavat: "Minusta tuntuu, että..." ja vältellä muotoa "Sinä aina/sinä et koskaan..."

Uskallatko purnata yhtään vai pelkäätkö sillä lisääväsi miehen taakkaa? Onko mies kiinnostunut seksistä ja läheisyydestä? Ei tietenkään ole reilua ärhennellä miehelle asioista, joihin tämä ei itse voi vaikuttaa, mutta älä patoa kaikkia harmituksia silti sisällesi. Tiedän kokemuksesta, että siinä käy typerästi. Väsyy ja tulee marttyyriksi. Kun on aihetta purnata, sen voi hyvin tehdä, puolisokin ymmärtää paremmin, ettei oma kumppani olekaan terästä.