Apuja, raskaus, pissatulehdus, ja valemenkat(?)

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja Mitäkätähä
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
M

Mitäkätähä

Vieras
Hei, toivottavasti joku osaisi auttaa.
Eli siis olin yhdynnässä noin pariviikoa ennen oletettuja kuukautisia, eli siis juuri ovulaaiton aikoihin, melkeinpä heti tämän jälkeen (päivä-kaksi) tuli virtsaputkentulehdusoireita, mutta siis pissa ei kirvellyt ennenkuin ihan ne viimeiset pisarat, ja tuntui että pissa loppui ikäänkuin kesken ja hätä jäi, jonka jälkeen oli noin 20min outo pissaamisen tarve, soitin tk:hon, jossa käskettiin viemään pissatesti, jota en kuitnkaan tehnyt, kun ajattelin ettää saattaa olla hiivaakin, kun oireet hävisivät iltaa myöten. Aamulla sama jatkui, ja taas illaksi rauhoittui, jois karpalomehua, ja paljon vettä, ja oireet hävisivät lähes kokonaan sittemmin, silloin tällöin pientä samankaltaista oiretta on ollut, mutta ei noissa mittakaavoissa.
Mutta niin, sitten alkoivat menkat, tismalleen viikko ennen kuin niiden pitäisi alkaa, normaali kierto on 34 päivää ja nyt menkat alkoivat jo kp 27, ja eivät vuotaneet juuri ollenkaan, samalla tamponilla pärjäsipäivän(tiedän, olisi pitänyt vaihtaa useammin), ja pois otettaessa ei ollu märkä, vaan sen joutui ihan väkivalloin vetämään pois, kun yleensä menkat runsaat, tai vähintäänkin normaalit. Kestivät vain n.4 päivää.
Epäilen siis raskautta, mutta kertokaa te jotka viitsivät, että kuvittelenko vain, ja voisiko tälle löytyä jokin muu selitys..
Kiitos niille jotka jaksavat vastata.
 
En osaa sanoa tohon pissavaivaan mitään..mutta mulla alkoi vuoto viikko ovulaatiosta ja se kesti vajaan viikon ja raskaana olin!

Lääkärikin sanoi silloin että johtuu joko raskautumisesta tai on keltarauhashormonihäiriö jota tutkitaan tarkemmin jos uusii.

Pissalla juoksu alkoi samoihin aikoihin kun ois pitänyt normaalisti menkat alkaa..oisko sulla vaan sattumalta osunut tulehdus tohon samaan.
 
Oijoi! Eli siis kaksi vaihtoehtoa annat minulle, joko sitä ollaan raskaana, tai sitten tuo keltarauhashormonihomma, jonka mahdollisuuteen en jotensakaan usko millään. Se voi tosiaan olla että tuo pissatulehdus vain oli "honeymoon"-tyyppinen, ku tuli touhuttua tuolloin aika reippaasti, jolkloin pöpöt varmaan saaneet oivan tilaisuuden kulkeutua vääriin paikkoihin. Hui kauhistus. oisko se nyt sitten testin paikka kuitenkin, ajattelin ensin etä odottelisin seuraavia menkkoja, mutta maltankohan?
 
Mikä sukupuolitauti tuollaista tekisi, ja luulisin että siihen ei ole edes mahdollisuutta. kuitenkin monissa sukupuolitaudeissa itämisaika vähintäänkin viikon, ja nuo pissaoireet alkoivat noin pian, ja menkkoihin tauti tuskin noin vaikuttaisi? vai mitä mieltä? en kyllä täysin poissulje tuotakaan mahdollisuutta, jos joku kertoisi että se todella voisi olla mahdollista.
 
Ja tosiaan. Tk:n hoitaja kysyi minulta puhelimessa heti että olenko raskaana. jotenkin outo kysymys sinänsä sillä kai olisin maininnut jos näin olisi tietoisesti ollut. joten epäiliköhän hänkin raskauden mahdollisuutta? :O
 
Jos epäilee pissatulehdusta kannattaa käydä lääkärissä ja pyytää virtsakokeeseen. Myös raskaustesti kannattaa tehdä. Itselläni vasta kolmas testi näytti että olen raskaana.
 
mutta oireet ilmenivät päivän, tai kaksi(?en muista aivan tarkkaan) päivää yhdynnästä. joten en usko että olisi sitä, uskoisin tämän kirvelyn tosiaan johtuvan tuosta lisääntyneestä touhuilusta, kun mies tuli ulkomaan työkomennukselta. jolloin bakteereja päässyt virtsaputkeen.
 
Toi on ihan selvä pissatulehdus. Se ei mee itsellänsä pois, mutta voi muuttua oireettomaksi. Jolloin ne jossakin vaiheessa nousevat munuaisiin ja silloin on jo hengenlähtö lähellä ja vaatii sairaalahoitoa.
Kai tiedät että kuukautiset tulevat 2 viikkoa (12-16pv) ovulaation jälkeen? Jos tuo vuoto tapahtui suurinpiirtein viikon päästä ovulaatiosta, se oli luultavasti kiinnittymisvuotoa.
 
Alkuperäinen kirjoittaja ap:
mutta oireet ilmenivät päivän, tai kaksi(?en muista aivan tarkkaan) päivää yhdynnästä. joten en usko että olisi sitä, uskoisin tämän kirvelyn tosiaan johtuvan tuosta lisääntyneestä touhuilusta, kun mies tuli ulkomaan työkomennukselta. jolloin bakteereja päässyt virtsaputkeen.

Niin no, sehän selviää kun käy tk:ssa antamassa näytteen. Raskauteen en neljän raskauden ja monien erikoisten menkkojen jälkeen usko: kuitenkin neljä päivää vuotoa.. ei oikein vastaa esim. kiinnittymisvuotoakaan. Mutta toki voit antaa tehdä raskaustestin samalla.
 
eli siis varmaanki järkevintä olisi käydä tk:ssa ottamassa sekä raskaus että tuo pissatulehdustesti. ja varmaankin ottavat mielellään myös mahdolliset sukupuolitautitestitkin. Siis ovulaatiota en itse saanut paikannettua, enkä ole tikutellutkaan koskaan. Alkoi pelottamaan hieman, jos tämä maha ja alaselkäsärky onki tuota että se tulehdus on levinnyt munuaisiin, ja siksi kipuilee. hui! Kerron varmasti heti tänne kun saan testin tehtyä!! :)
 
Eilen illalla alkoi vasemmanpuoleinen selkäsärky, Voisiko tulehdus olla jo munuaisissa, vai menisikö tämäkin raskautumisen piikkiin? Tk:ssa en ole päässyt käymään, mutta huomenna yritän jotenkin saada sen järjestymään.. Alkaa olla aika tukala olo. Selkäsärky ei kyllä ole kovinkaan kivulias, vaan lähinnä vain jomottelee, ikäänkuin olisi joku paikka jumissa. Mutta muuten on voimaton olo, ja tukkoinen.
Olisiko "linjoilla" ketään jolla ois ollu vastaava tilanne, tai tietämystä?
 

Yhteistyössä