Minä en olisi niin varma siitä, että äänen korottaminen olisi hyvä merkki totuuden puhumisesta. Yleensä juuri ne, ketä epäillään ihan aiheesta pitävät suurimman metelin. He huutavat kumppanilleen, väittävät häntä vainoharhaiseksi ja hulluksi. Jos epäilys on aiheetonta eikä kumppani ole jatkuvasti mustis, epäilys ei aiheuta huutoa vaan juttelua.
Huutaminen ja äänen korottaminen on merkki siitä, että miehesi on varpaillaan, hän pelästyi. Nyt hän yrittää peittää pelkoaan vihalla. Jos mitään pelättävää ei olisi, hän ei myöskään vihastuisi.
Minä luulen että voisin antaa tuollaisen anteeksi. Toki se tekisi ison kolhun itsetuntooni ja varsinkin luottamukseen kumppania kohtaan. Anteeksi antaminen vaatisi kuitenkin syvällistä keskustelua aiheesta. Miehen pitäisi olla avoin ja rehellinen. Kertoa ihan rehellisesti siitä mikä hänet ajoi ilmoituksen laittamaan. Jos asiaa ei saataisi selvitettyä, suhdetta on ihan turha jatkaa. Syyt voisivat olla todella loukkaavia ja kipeää tekeviä, mutta vain rehellisyys voi suhteen pelastaa. Kaikille tulee vaikeita aikoja suhteessaan, ne vaan pitää osata käsitellä ilman että tarvitsee kääntyä suhteen ulkopuolisen ihmisen puoleen. Suhde menee vain pahemmaksi, jos siihen tuodaan ulkopuolisia. Suhteen pitäisi olla niin avoin, että puolisot voisivat jutella kaikesta. Tällöin mitään salaisia senssi-ilmoituksia ei tarvitsisi koskaan tehdä. Puolisolle voisi kertoa senkin, että kaipaa ihan pelkkää fyysistä seksiä tai ihailua muilta tai mitä tahansa. Se voitaisiin sitten yhdessä hoitaa pois päiväjärjestyksestä.