Apua!

[vierailija]

Hei! Tulin nytten tänne juttelemaan kyselemään vinkkejä, kun esimerkiksi tukinetista ei kuulunut mitään..

Eli siis.. Olen 19 vuotias tyttö/nuori/nainen, miten kukin haluaa tulkita. En ole pystynyt astumaan lukioon sitten tammikuun. Nupossa, jossa olin käynyt vuoden, en ole käynyt sitten huhti/toukokuun. En ole koskaan pystynyt puhumaan pahasta olostani, sillä aina kun pitäisi, iskee lamaannuttava ahdistus, joka ei näy ulospäin. Menen silloin lukkoon, tuntuu että veri pakenee koko kehosta ja kaikki nivelet olisivat kuin ruostuneita saranoita. Päässä vilisee ajatuksia, mutta en saa niistä kiinni, olen siis täysin hiljaa ja paikallani.

Nupossa ensimmäinen mukava sh teetti masennustestin, mihin en täysin totuuden mukaisesti pystynyt vastaamaan, sillä pelkään avautumista tutuille/kasvotusten. Pisteiden mukaam keskivaikea masennus. Sairaanhoitaja vaihtui ja lääkäri antoi diagnoosiksi sekamuotoinen ahdistus/masennustila. Mitä se sitten tarkoittaakin.

Nykyään nukun/makaan sängyssä suurimman osan päivästä. Jalkeilla olen ehkä 4h päivässä pätkittäin. Pääsen ylös vain juuri ennen kuin vanhemmat tulevat kotiin (he eivät tiedä olostani, osaan nähtävästi peittää sen hyvin).

Nyt en vain tiedä enää mitä tehdä. Tuntuu päivä päivältä tämä rämpiminen raskaalta. En jaksaisi nousta sängystä, ja mielessä pyörii neljäs itsemurha yritys. En vain jaksa.. Silloin kun olen hereillä, kaikki tuntuu epätodelliselta.

En tiedä mitä tässä nyt hain takaa. Ehkä vain jotain neuvoja miten jaksaa eteenpäin tms. Anteeksi pitkähkö teksti, jossa ei ollut päätä eikä häntää ja kiitos heille jotka jaksoivat lukea/vastata.

 

[vierailija]

Eikö sinulla ole mitään lääkkeitä tuohon?

 

[vierailija]

Hei,

Halaus! Kun sinulla on vaikea puhua kasvotusten, niin näytä kirjoittamasi viesti vanhemmillesi ja lääkärille. Jaksamista sinulle! Kun saat apua, niin voit parantua ja alkaa taas nauttimaan elämästä. Älä murehdi liikaa. Toivottavasti paniikkiin löytyy sopiva lääke, joka auttaa sinua.

 

[vierailija]

Siis eikö vanhempasi tiedä ettet käy koulua? Ehkö kannattaisi kertoa se heille? Miksi haluat salata pahan olosi?
Tarvisit tietysti jonkun turvallisen aikuisen jonka kanssa voisit jutella, onhan se selvää että ekalla kerralla ei kukaan uskalla kaikkea kertoa ja luottamus syntyy pikkuhiljaa. Toivottavasti saisit vähän pysyvämmän henkilön sieltä nuposta tms.
Kirjoita aluksi vaikka paperille asiat jotka haluat kertoa niin ei jää mitään tärkeää sanomatta siksi ettet saa danaa suustasi.
Itkeminen ja tunteiden ilmaisu on oikeasti aika hyvä tapa päästä adioissa eteenpäin, sellaista ei kannata dalata tai pelätä.

 

[vierailija]

Hei, kiitos teille!

Ei, vanhempani eivät tiedä. Keväällä saivat tietää, etten ollut käynyt kuukauteen ja etten osallistunut kirjoituksiin, mutta siitä syntyi kauhea riita. Äitini ei ole mistään helpoimmasta päästä, sillä hän saattaa räjähtää pienimmästäkin asiasta ja haastaa riitaa minun ja isäni kanssa. Hänellä on myös tapana kaivella vanhoja asioita esille ja käyttää niitä meitä vastaan. En halua musta maalata häntä, vain selittää, miksi en voi kertoa. Viimeksi hän sanoi häpeävänsä minua, ja käänsi asian häneen (miten minun asiani vaikuttaisivat häneen). Välimme eivät ole kauhean hyvät.. Oikeastaan pidämme vain kulisseja yllä. Isällekään en oikein pysty kertomaan, sillä hän ei sano juuta eikä jaata.

Ja ei, minulla ei ole minkäänlaista lääkitystä, kun lääkäri totesi että pärjään itse (olin paniikin lamauttamana häntä vastapäätä) ja lopetti hoitosuhteen. En pystynyt tuolloin ajattelemaan kunnolla mitään. Ja silloin kun yritin hänelle sanoa jotain, hän ymmärsi minut täysin väärin. En osannut selittää asioita oikein.

Tulikohan nyt vastattua kaikkeen..

-Ap

 

[vierailija]

Siis eikö vanhempasi tiedä ettet käy koulua? Ehkö kannattaisi kertoa se heille? Miksi haluat salata pahan olosi?
Tarvisit tietysti jonkun turvallisen aikuisen jonka kanssa voisit jutella, onhan se selvää että ekalla kerralla ei kukaan uskalla kaikkea kertoa ja luottamus syntyy pikkuhiljaa. Toivottavasti saisit vähän pysyvämmän henkilön sieltä nuposta tms.
Kirjoita aluksi vaikka paperille asiat jotka haluat kertoa niin ei jää mitään tärkeää sanomatta siksi ettet saa danaa suustasi.
Itkeminen ja tunteiden ilmaisu on oikeasti aika hyvä tapa päästä adioissa eteenpäin, sellaista ei kannata dalata tai pelätä.

Unohdin vielä, että olen yrittänyt kertoa kavereille ja lääkärille/sairaanhoitajalle pahasta olosta näyttämällä tunteitani, mutta se on vain niin pirun mahotonta. Jos puhun jostain muusta asiasta, kuten perheen ongelmista, saatan itkeä. Mutta jos joku kysyy minulta, olenko kunnossa, tai että miten voin, vastaan aina hymyillen: hyvin, vaikka olisin juuri juoksemassa junan alle.. Se on se jokin kulissi, joka nousee aina väkisin muiden ilmaantuessa paikalle. En saa sitä alas.

-Ap

 

[Echo]

Sen haluan sanoa että on hyvin todennäköistä että aikuiset eivät hätkähdä, kerrotpa sä heille miten syviä juttuja tahansa, joten älä salaa pahaa oloasi. Älä häpeä sitä ja itseäsi yhtään. Jatka vaan sille sairaanhoitajalle puhumista.

Jos ei sua haittaa, niin muistan sua rukouksin.
(Ja vaikka haittaisi niin muistan silti )

 

[vierailija]

Sen haluan sanoa että on hyvin todennäköistä että aikuiset eivät hätkähdä, kerrotpa sä heille miten syviä juttuja tahansa, joten älä salaa pahaa oloasi. Älä häpeä sitä ja itseäsi yhtään. Jatka vaan sille sairaanhoitajalle puhumista.

Jos ei sua haittaa, niin muistan sua rukouksin.
(Ja vaikka haittaisi niin muistan silti )

Ei haittaa ja kiitos

Ja yleensä olisinkin samaa mieltä, mutta kokemuksesta voin sanoa, että en voi vanhemmille puhua näistä asioista.. Vaikka hän itsekin on kärsinyt työuupumuksesta ja muista ongelmista joista olen isältä saanut myöhemmin kuulla, ei äiti ole ymmärtäväinen. Hän ottaa syyttävän kannan ja miettii miten asiat vaikuttavat häneen. Otse vihaan konflikteja ja menen äidin kanssa riidellessä yleensä lukkoon. Lopputulos on aina se, että itse itken jossain nurkassa ja kiroa suuni aukaisua. Tai se, että hän pitää päivän mykkäkoulua ja huutaa kaiken päin naamaa juuri ennen nukkumaan menoa. Kokemusta siid viime keväästä, kun kerroin masennus epäilystä ja siitä, etten ole käynyt koulussa. Yläasteella sain kotiarestia siitä, kun olin viillellyt. Kuulemma liikuin huonossa porukassa (seurakunnan nuorisotila). Sen jälkeen äiti unohti koko viiltely asian (tosin penkonut huonettani vähän väliä ennen sitä, mutta oikeuttanut myöhemmät penkomiset sillä, että "tietää mitä olen tehnyt."

Ei ole enää sairaanhoitajaa kelle jutella, kun katkaistiin hoitosuhde nupoon..

-Ap

 

[vierailijaass..]

Jotain tartttis tehdä, eikö niin?
En tietty vertaa itseäni sinuun, mutta jos äitisi (vaikka rakas sinulle onkin) on noin hemmetin vaikea ja ahdistava tapaus, niin kannattaa päästä hänen vaikutuspiiristään pois.
Itse en ole ikinä voinut näin hyvin ja onnellisesti kuin nyt kun äiti "on loukkaantunut" jo neljättä vuotta. Ah mikä rauha ja musta näkymätön painolasti lähtenyt niskasta! Ei tarvitse väsyä kun ei tarvitse joka pienessäkin päätöksessä pelätä mitä äiti reagoi.
Eli, suorita kirjotukset, hommaa opiskelupaikka ja muuta pois.

Tämän hetken olo. Menehän kouluterveyden kautta psykologille. Talo kyllä tarjoaa sellaisen palvelun.
Mutta ootko varma ettei Iltalukio olis sulle parempi...? Saisit nukkua päivän, ja pääsisit illaks pois kotoa...?

 

[Echo]

Ei haittaa ja kiitos

Ja yleensä olisinkin samaa mieltä, mutta kokemuksesta voin sanoa, että en voi vanhemmille puhua näistä asioista.. Vaikka hän itsekin on kärsinyt työuupumuksesta ja muista ongelmista joista olen isältä saanut myöhemmin kuulla, ei äiti ole ymmärtäväinen. Hän ottaa syyttävän kannan ja miettii miten asiat vaikuttavat häneen. Otse vihaan konflikteja ja menen äidin kanssa riidellessä yleensä lukkoon. Lopputulos on aina se, että itse itken jossain nurkassa ja kiroa suuni aukaisua. Tai se, että hän pitää päivän mykkäkoulua ja huutaa kaiken päin naamaa juuri ennen nukkumaan menoa. Kokemusta siid viime keväästä, kun kerroin masennus epäilystä ja siitä, etten ole käynyt koulussa. Yläasteella sain kotiarestia siitä, kun olin viillellyt. Kuulemma liikuin huonossa porukassa (seurakunnan nuorisotila). Sen jälkeen äiti unohti koko viiltely asian (tosin penkonut huonettani vähän väliä ennen sitä, mutta oikeuttanut myöhemmät penkomiset sillä, että "tietää mitä olen tehnyt."

Ei ole enää sairaanhoitajaa kelle jutella, kun katkaistiin hoitosuhde nupoon..

-Ap

Onko mahdollista päästä lääkärin tai sairaanhoitajan puheille uudestaan jos sanot että on hyvin paha olla? Luulisi heidän tietåvän sen että ahdistus ym.on usein uusiutuvaa sorttia.

Äidilläsi tuntuu olevan niin paljon tekemistä itsensä kanssa ettei sieltä paljon tukea voi odottaa...hänen pitäisi päästä siitä pois ettå kääntää kaiken itseensä.
Mites isä, pystyykö hänelle enemmän puhumaan?

Sori, nyt on pakko mennä nukkumaan että ei huomenna dementia vaivaa töissä. Huomiseen.

 

[vierailija]

Yritä varata uusi aika lääkärille/sairaanhoitajalle/terveydenhoitajalle. Jos susta tuntuu vaikealta lääkärissä kertoa asioista, niin kirjoita kaikki asiat kotona valmiiksi paperille ja otat paperin mukaan lääkäriin. Itse olen toiminut näin. Kirjoitin siis ranskalaisilla viivoilla sellaiset pääasiat mitkä eniten ongelmia aiheuttaa. Siitä lääkäri sitten luki itse paperista asiani ja joidenkin asioiden kohdalla kyseli jotain lisäkysymyksiä vielä.

 

[vierailija]

Yritä varata uusi aika lääkärille/sairaanhoitajalle/terveydenhoitajalle. Jos susta tuntuu vaikealta lääkärissä kertoa asioista, niin kirjoita kaikki asiat kotona valmiiksi paperille ja otat paperin mukaan lääkäriin. Itse olen toiminut näin. Kirjoitin siis ranskalaisilla viivoilla sellaiset pääasiat mitkä eniten ongelmia aiheuttaa. Siitä lääkäri sitten luki itse paperista asiani ja joidenkin asioiden kohdalla kyseli jotain lisäkysymyksiä vielä.

Muista kirjoittaa siitäkin, että viime kerralla sinut ymmärrettiin väärin, mutta olit niin lamaantunut että asia jäi korjaamatta.
Kirjoita myös siitä, että vanhemmille et voi avautua koska heillä itsellään on psyykkisiä tai muita ongelmia.


Tuo lappu mukaan -menetelmä on paras kun haet apua!
He ovat ammattilaisia ja vaitiolo velvoituksen alla ja hoitavat kaltaisiasi ihmisiä usein. Ehkä liiankin liukuhihnamenetelmällä, koska eivät nähneet, että kaikki ei ole hyvin.

Ehdottomasti hae apua pian. Ei sinun tarvitse kertoa vanhemmillesi vielä.

Voimia sinulle Usko pois. Elämä on ehkä jo piakkoin taas elämisen arvoista.
Pääset viettämään normaalia elämää ja nautit siitä! Elämä on ihanaa kun on löytänyt sisäisen rauhan ja pääsee elämän syrjästä tiukalla otteella kiinni.

Minäkin rukoilen puolestasi, vaikka en uskovainen olekaan. Siinä jotenkin tulee syvällisemmin käytyä läpi, ja paremmin jäsenneltyä omia asioita: esim. toiveita ja pelkoja. Rukoilusta tuntuu saavan voimaa ja tykkään ajatella että osa voimasta siirtyy sinulle.

 

[Echo]

Jotain tartttis tehdä, eikö niin?
En tietty vertaa itseäni sinuun, mutta jos äitisi (vaikka rakas sinulle onkin) on noin hemmetin vaikea ja ahdistava tapaus, niin kannattaa päästä hänen vaikutuspiiristään pois.
Itse en ole ikinä voinut näin hyvin ja onnellisesti kuin nyt kun äiti "on loukkaantunut" jo neljättä vuotta. Ah mikä rauha ja musta näkymätön painolasti lähtenyt niskasta! Ei tarvitse väsyä kun ei tarvitse joka pienessäkin päätöksessä pelätä mitä äiti reagoi.
Eli, suorita kirjotukset, hommaa opiskelupaikka ja muuta pois.

Tämän hetken olo. Menehän kouluterveyden kautta psykologille. Talo kyllä tarjoaa sellaisen palvelun.
Mutta ootko varma ettei Iltalukio olis sulle parempi...? Saisit nukkua päivän, ja pääsisit illaks pois kotoa...?

Tuo on totta, eli kun pääsee lapsuudenkodin latistavasta ilmapiiristä pois, alkaa nähdä asiat kauempaa.

Mulla oli rankkaa muuttaa kotoa pois opiskeluihin, pari ekaa vuotta oli tosi yksinäistä. Mutta se oli sen arvoista, silmäni aukenivat, ja tajusin että muut ihmiset ajattelevat ihanalla tavalla, terveesti ja leppoisasti.

Iltalukiota mäkin tarjoisin.

 

[vierailija]

Kiitos todella paljon teille kannustavista sanoistanne! En tiedä miksi, mutta tuli kyynel silmäkulmaan..

Olen miettinyt jo pitkään, että pitäisi kai sinne lääkäriin raahautua mutten ole saanut itseäni niskasta kiinni. Julkiselle puolelle, jos haluaa ajan, niin pitäisi kai soittaa neuvontaan (tai ajaa 30km..) ja jostain syystä puhelimessa puhuminen on niin tavattoman ahdistavaa. Kai sitä vain pitää ottaa itseään niskasta kiinni. Kuinka nopeasti julkiselta puolelta saa ajan? Siitä on ikuisuus kun viimeksi käynyt, niin en enää muista.

Olen jo pitkään haaveillut muuttavan omilleni ja olisinkin lähtenyt jo lukioon tai ammattikouluun toiselle paikkakunnalle, mutta ei kuulemma ollut hyvä idea. En koskaan ollut varma, että oliko se lukio kuitenkaan se minun juttuni. En ole ollut pänttääjä tyyppiä ikinä, ja kotona keskittyminen koulujuttuihin ollut melkein mahdotonta ja niimpä nekin jäivät. Koska en tiedä mitä tekisin, niin kaikki kouluun ja tulevaisuuteen liittyvät asiat ahdistavat. Tunnen epäonnistuneeni täysin. Koko suku odottaa lakkiaisia ja hyviä numeroita, koska olen aina ollut hyvä koulussa, paitsi lukion eka jälkeen. Kumpa voisin deletoida viimeiset kolme vuotta elämästäni pois.

Järjellä tiedän, että asiat voivat järjestyä, jos niin vain haluaa ja tekee töitä sen eteen. Tunnepuoli sanoo kuitenkin toista. Tällä hetkellä tulevaisuuteni on jaksaa iltaan ja seuraavaan päivään. Viikot menevät päivä päivästä elämiseen. Jo ylihuomienen tuntuu niin kaukaiselta. Sen takia kysynkin, että jos nyt onnistun varaamaan sen lääkäri ajan, niin eikai joudu odottamaan viikkoja?

Anteeksi taas pitkä sepustus..
Kiitos vielä ja toivottavasti teidän päivänne ovat menneet hyvin!

 

[vierailija]

Kiitos todella paljon teille kannustavista sanoistanne! En tiedä miksi, mutta tuli kyynel silmäkulmaan..
Olen jo pitkään haaveillut muuttavan omilleni
Koko suku odottaa lakkiaisia ja hyviä numeroita, koska olen aina ollut hyvä koulussa,
-----Järjellä tiedän, että asiat voivat järjestyä, jos niin vain haluaa ja tekee töitä sen eteen. Tunnepuoli sanoo kuitenkin toista.
----

Kirjoita vaan lisää - kyllä tänne merkkejä mahtuu. Luin vasta ekan kerran sun postauksen.
Pääsethän kirastoon? Siellä on hyvää luettavaa. Aloittaisin tästä:
http://www.rasalas.fi/kirja/antti-heikkila-ruumiin-evankeliumi/

Unohda vanhemmat. Ei sun tarvi olla kenenkään projekti. Sehän elämässä parasta on, että on uusi alku joka päivä
Postikortista tuo lause, enkä tiedä kuka alunperin sanoi, mutta mitä väliä sillä olis...

 

[vierailija]

Olen miettinyt jo pitkään, että pitäisi kai sinne lääkäriin raahautua mutten ole saanut itseäni niskasta kiinni. Julkiselle puolelle, jos haluaa ajan, niin pitäisi kai soittaa neuvontaan (tai ajaa 30km..) ja jostain syystä puhelimessa puhuminen on niin tavattoman ahdistavaa. Kai sitä vain pitää ottaa itseään niskasta kiinni. Kuinka nopeasti julkiselta puolelta saa ajan? Siitä on ikuisuus kun viimeksi käynyt, niin en enää muista.

Oletan, että olet yhä koulussa kirjoilla? Et ole eronnut sieltä, eikä sinua ole potkittu pois? Ota yhteyttä koulun terveydenhoitajaan tai koulupsykologiin ja kysele aikaa sitä kautta. Koululääkäriltä saa lähetteen julkiselle puolelle. Se, ettei sinua ole näkynyt koulussa aikoihin ja kirjoitukset on jääneet väliin saa hälytyskellot soimaan heidänkin puolellaan eli katsovat sinun tarvitsevan apua.

Jos soittaminen on vaikeaa, niin kirjoita paperille asiat, jotka sinä haluat saada sanotuksi, se helpottaa soittamista huomattavasti.