Apua! Verta ulostaessa!

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja paniikki
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
P

paniikki

Vieras
Onko mulla syöpä, kertokaa jos teillä ollut samaa!

Muutaman kerran reilu vuodenaikana tullut verta pönttöön asti, kirkasta. Tulee kerran eikä sit enää seuraavana päivänä. Saattaa tulla jos olen useasti käynyt isolla hädällä tms.
On todettu sisäisiä pukamia mutta ei kai ne noin voi räjähdellä?

Onko kellään ollut tuollaista sisäisistä pukamista?
 
jos on kirkasta verta, niin se tulee ihan peräaukon suulta. Voi olla haavaumia tai pukama vuotaa. Tummaa verta jos tulee, niin sillon kannattaa tutkituttaa. Se tulee yleensä syvemmältä suolesta.
 
Mulla on ja ajoittain tulee verta. Ihan kirkasta ja välillä pönttöön asti, kuten kerroit. Mulla pukama myös pullahtaa ulos jos on kova maha tai jos vatsa toimii useammin kuin kerran päivässä. Jos ei sulla ole muuten huono olo tai mahakipuja, niin en usko, että mistään vakavammasta on kyse. Tähystyksellähän sen tietenkin parhaiten selville saa.
 
Jos asia vaivaa ja pelottaa, mene lääkäriin, turha sitä on kotona panikoida. (ei päivystykseen nyt kuitenkaan, vaan aika omalle lääkärille tai yksityiselle jos menee niin pääsee suoraan sisätautilääkärille). Sit voidaan tehdä tähystys, jos se katsotaan tarpeelliseksi.
Ja verenvuotoa aiheuttaa aika moni muukin asia kuin syöpä, esim. tulehduksellinen suolistosairaus.
Mulla tulee silloin tällöin kirkasta verta, joskus jopa pöntön vesi värjäytyy, mulla on haavauma todettu joskus, nyt muutama sisäinen pukama ilmeisesti.
Oon käyny sisätautilääkärilläkin, ja ei tähystetty, kun veri kirkasta, väliin useita kuukausia kun ei vuoda ja mä oon nuori. Elossa oon, ja oire oli eka kerran varmaan kymmenen vuotta sitten!
Mut edelleen, jos asia epäilyttää ja mietityttää, niin lääkäriin!
 
Mullakin on sisänen pukama ja todella voi vuotaa pyttyyn asti kirkasta verta. Ekakerran kun se kävi niin soitin päivystykseen ja rauhottelivat siellä ettei oo paha kun kirkasta eikä tummaa. Tähystetty mut on. Ei se oo aikoihin silleen kunnolla vuotanu, välillä voi tulla paperiin pyyhkiessä.
 
Olen käynyt neljästi lekurissa tästä. Mullakin on välillä kuukausia ettei vuoda, sit taas rysähtää. Olen paniikkiin taipuvainen ja on tosi pelottavan näköstä kun pönttö punaisena:(
Lohduttavaa kyllä kuulla että muillakin.

Leijona, onko sulla joku keino miten pukama rauhottunut vai ajan kanssako meni ohi? Kauanko suuremmat vuotamiset kesti?
 
Alkuperäinen kirjoittaja moi:
jos on kirkasta verta, niin se tulee ihan peräaukon suulta. Voi olla haavaumia tai pukama vuotaa. Tummaa verta jos tulee, niin sillon kannattaa tutkituttaa. Se tulee yleensä syvemmältä suolesta.

Mikä on sitten syvemmältä? Minun tulehdusalue ylettyi 60cm pituudelle ja kirkasta verta vain tuli (tulee..) Mutta aplla on todettu pukamat, niin todennäköisesti johtuu sitten siitä.
 
Mulla oli aikoinaan myös sama juttu, ja en tosiaan tiedä johtuiko se pukamista vai ei, mutta joka tapauksessa mulla todettiin vajaan vuoden päästä haavainen paksusuolentulehdus, joten kyllä mä pyytäisin tutkimaan ihan kunnolla ennen kuin oikeasti joku syöpä on. Jaksamisia ap:lle :)
 
minulla on parikymmentä vuotta tullut silloin tällöin verta ulostaessa, enkä vielä ole kuollut enkä sairas mitenkään. Minulla on isot ulkoiset pukamat jotka pitäisi leikata, mutta ei ole tullut mentyä.
minulla ei voi pukamia hirttää vaan ne on leikattava , saikkua tulisi viikko , kaksi ja ovat kai hieman kipeät leikkauksen jälkeen.
 
Alkuperäinen kirjoittaja ap:
Olen käynyt neljästi lekurissa tästä. Mullakin on välillä kuukausia ettei vuoda, sit taas rysähtää. Olen paniikkiin taipuvainen ja on tosi pelottavan näköstä kun pönttö punaisena:(
Lohduttavaa kyllä kuulla että muillakin.

Leijona, onko sulla joku keino miten pukama rauhottunut vai ajan kanssako meni ohi? Kauanko suuremmat vuotamiset kesti?

Se vuotelu on tyrehtyny kun painan paperilla peräaukkoa. Oisko se puolisentuntia kestäny pisin (se eka). Harvoin niitä enää isommin on, sillon saattaa kun syön jotain joka ärsyttää ja joutuu sitte ravaamaan monesti.
Veri on siitä ikävää että se tosiaan leviää niin helposti näyttäen enemmältä määrällisesti kun onkaan. Ja se itellään silleen aina on rauhottunu tuo pukama.
 
Alkuperäinen kirjoittaja Emilyn:
Alkuperäinen kirjoittaja moi:
jos on kirkasta verta, niin se tulee ihan peräaukon suulta. Voi olla haavaumia tai pukama vuotaa. Tummaa verta jos tulee, niin sillon kannattaa tutkituttaa. Se tulee yleensä syvemmältä suolesta.

Mikä on sitten syvemmältä? Minun tulehdusalue ylettyi 60cm pituudelle ja kirkasta verta vain tuli (tulee..) Mutta aplla on todettu pukamat, niin todennäköisesti johtuu sitten siitä.

tämän takia on hyvä tutkia mistä se vuoto tulee. Mun isällä on haavanen paksusuolentulehdus ja hänelläkin tulee kirkasta kuten mulla siitä pukamasta.
 
Mulla siis vuoto ollut aina kertaliraus ja sitten loppunut samalla kun koko wc-käynti. Sitten voi mennä viikko-kuukausia ennen kun seuraava kerta.
Helpottavaa kyllä lukea että muilla ollut samanlaista, jotain lohtua tähänkin:)
 
Alkuperäinen kirjoittaja pukamia on:
minulla on parikymmentä vuotta tullut silloin tällöin verta ulostaessa, enkä vielä ole kuollut enkä sairas mitenkään. Minulla on isot ulkoiset pukamat jotka pitäisi leikata, mutta ei ole tullut mentyä.
minulla ei voi pukamia hirttää vaan ne on leikattava , saikkua tulisi viikko , kaksi ja ovat kai hieman kipeät leikkauksen jälkeen.

No voin kertoo, et ei tosta leikkauksesta ihan viikossa, eikä kahessa selvinny... saikkua tuli lähes 4vkoo ja oli ehkä enemmän kun hieman kipeät...
 
Alkuperäinen kirjoittaja ap:
Eikös haavaisessa paksusuolentulehduksessa ole aina muitakin oireita?

Minulla oli alussa vain se verentulo, jonka myötä vatsa sitten meni ihan ripuliksi. Sitten kun tulehdus paheni, tuli niitä muitakin oireita jotka taas poistuivat "paranemisen" myötä. Krooninenhan se tulehdus on. Nykyään taas osaa tunnistaa ne muut oireet, jos tulehdus alkaa oikutella, tietää mistä mikäkin johtuu.
 

Yhteistyössä