Apua vaikeaan äitisuhteeseen

["vieras"]

Kaipaisin kokemuksia miten jaksaa jos suhde omaan äitiin takkuaa. Lapsuudessani äitini oli lämmin, vaikkakin eräällä tavalla hiukan marttyyri. Nyt vanhemmiten tämä marttyyrimäisyys on pahentunut. En tiedä johtuuko kokonaan siitä, mutta äitini odottaa minun toimivan tietyllä tavalla. Kun en toimi (en elä äitini tahdon mukaisesti), alkaa hän ivaamaan minua. Minun pitäisi ymmärtää ilman sanoja, milloin minun esim. kuuluisi mennä auttamaan häntä. Hän ottaa apua vastaan ilomielin, mutta itse ei ole halukas tarjoamaan omaa apuaan. Olen kysynyt häneltä lastenhoitoapua (olisin mennyt mieheni kanssa syömään kun tuli 10 avioliittovuotta täyteen), mutta en sitä saanut. Äitini huokaisi vihaisesti ja totesi, että tuo kakarat sitten tänne, hän voi siirtää kaikki suunnitelmansa muiden takia. Oli aikonut mennä kasvimaata kitkemään. Kysyin kyllä ensin, että onko hänellä suunnitelmia ja vastaus oli, että ei ole.

Mieheni oli isäni kanssa tekemässä vanhempieni mökillä kattoremonttia vajaan viikon. Kun tulivat kotiin mieheni kysyi, voisiko isäni tulla hakemaan pakettiautollaan meidän uuden sohvan. Isälleni ei asia ollut lainkaan ongelma, mielellään hän auttaa. Äitini sen sijaan sanoi minulle, että isähän on koko kylän taksi. Kysyin, että miten niin. Vastaus oli, että viime vuonna hän haki poikaani koulusta (3 kertaa) ja nyt haki sohvamme.

Nämä ovat vain esimerkkejä. Ei kulu viikkoakaan ilman, että meidän toimintaa arvosteltaisiin jollain tavalla. En rasita vanhempiani lastenhoidolla. Esikoinen on toisella luokalla ja äitini on hoitanut häntä muutaman kerran, muita hän ei ole hoitanut. Ei se olekaan hänen tehtävänsä, mutta joskus olisi kiva vain saada hiukan apua. Välimatkaa meillä on kilometri.

Tuli sitten tästäkin sepustus. Sainpahan ainakin purkaa tuntoni johonkin. Jos jollain on samoja tuntemuksia ja kokemuksia, niin kertoisitteko miten jaksatte. Tuntuu vain, että kohta mun jaksaminen on loppu kun "en koskaan osaa mitään" tai toimin aina väärin.

 

[ymmärrän]

Ikävän kuuloista käytöstä äidiltäsi. Itse otin selkeästi välimatkaa äitiini hänen ilmaistuaan joka jumalan kerta tavatessamme mielipiteitään minusta. Itse hän korosti olevansa vain huolissaan minusta. Oli syy mikä oli, viereiluni äidilläni ovat nykyään kerta/vuosi, puhelimessa puhumme 1-2x/kk:ssa. Viime vierailulla äiti ilmaisi "huolensa" vain kerran ja lopetti senkin hyvin lyhyeen nähdessään reaktioni. Ehkä sinun pitäisi olla vain kovempi äitisi suhteen ja sanoa että et jaksa olla tekemisissä hänen kanssaan, jos asiat avat kerran noin hankalasti ja kaikkeen pitää suhtautua niin negatiivisesti..reaktio voi tietysti olla sellainenkin, että äitisi pistää välit kokonaan poikki, omia virheitään on vaikea myöntää. Voimia sinulle ap!

 

[mj]

joo meillä samanlaista paitsi että äiti ei "halua" apua sitte kertoo että kuin on kipeänä rehkiny ja kaipaa kai sääliä. ottaa kyllä lastamme hoitoon mutta seläntakana ulisee miten rankkaa. joka kerta sanon etten anna lasta hoitoon kenellekkään joka vasten tahtoisesti häntä hoitaa.. enkä oo kyllä montaa kertaa hänelle lasta antanutkaan.

ja meillä mollaaminen kohistuu koko uusioperheeseen. mieheni lapset ovat sitä ja tätä. kaikki lapset on sitä ja tätä, ei mitään tajua että lapset on lapsia..

on aika syövää kyllä..

 

[minä myös]

Meillä samanlaista elämää. Kateellinen olen niille joilla suhde omaan äitiin toimii hyvin.

Muistan omasta lapsuudestani sen, miten äitini aina halveksuvalla katseellaan osoitti kun tein jotain väärää. En kyllä edes tiedä mitä tein aina väärin. Tämä oli hänen tapansa "komentaa" minua. Äitini myös halveksi minua ääneen omille vanhemmilleen. Isoäitini puolusti minua. Henkisesti tämä jätti minuun jäljet.

 

["vieras"]

Meillä äitini kutsuu veljeäni syömään ja kahville viikoittain. Meidät hän kutsui viimeksi jouluna. Veljeni on sinkku ja voivat siten viettää rattoisaa kahvipöytäkeskustelua. Meillä on 3 lasta ja lapsetkin haluavat puhua.

Äitini harrastaa lapsieni eriarvoistamista. Vanhin on hyvä, muut huonoja. Ja se kyllä osoitetaan.

 

["vieras"]

Minulla on etäinen suhde äitiini.

Asuin opiskeluaikoina kotona. Muistan erään päivän kun tulin työharjoittelusta kotiin ja lämmitin äitini tekemää ruokaa mikrossa. Muut olivat jo syöneet ja äitini siivonnut pöydän. Äiti tokaisi minulle vihaisesti, että likastan astioita. Kilttinä tyttönä päätin, että pesen ne käsin (tiskikone kyllä oli). Tiskatessani lautasta ja haarukkaa, äiti tuli vihaisena viereeni, että kulutan ihan turhaan vettä. Tein mitä tahansa, aina tein väärin. Sama tahti jatkuu.