apua tarvitseva.

  • Viestiketjun aloittaja auttakaa
  • Ensimmäinen viesti
auttakaa
Moikka !
Olen 16-vuotias tyttö ja tarvitsen hieman neuvoja. Ensin kerron vähän taustoistani.
Lokakuu 2011 sain minipillerit mutta tulin raskaaksi tammikuussa 2012. Sain keskenmenon jota seurasi kohtutulehdus. Tulehduksen piti olla pois mutta minua vaivasi pahat yhdyntäkivut ja alavatsan vihlonnat. Oireet eivät kadonneet joten soitin TK:een. En saanut aikaa. Käskivät vain odotella jos oireet katoaisivat. Koko kevään kärvistelin ja parisuhde kariutui. Nyt syksyllä välimme ovat lämmenneet uudestaan mutta yhdyntäkivut ovat pahentuneet ja muitakin oireita on tullut. Esim virtaamisvaivat, ja kipu on mennyt ns ylöspäin ja vahvistunut. Menin kouluterkan kautta gynelle kun vihdoin sain apua. Määräsivät antibiootit ennen labroja. Kävin labroissa mutta ottivat väärät ! Tänään kävin muista syistä lääkärissä ja lääkäri huomasi että minulla ei ole ollut tulehdusta niinkuin gyne väitti. Söin siis antibiootit turhaan. Salaa minulta oli otettu HCG ja HIV. Lääkäri kertoi myös että minulle oli laitettu UÄ lähete ! Soittelin tänään pitkin ja poikin jotta saisin apua vaivoihini mutta sanottiin että mene yksityiselle ! 10kk olen yhdyntäkipuja ja vatsakipuja kestänyt ja ne ovat todellisia vaikka minulle sanottii että korvien välissä vika on. Miten nyt toimin ? Mistä saan apua ja mistä oireet voisivat johtua ? Tämä vaiva on paha ja vaikuttaa elämänlaatuuni erittäin paljon. Kiitos jo etukäteen !
 
"daa"
Ymmärsin kyllä että kipujen vuoksi mutta miksi
Koska sillä ultralla nähdään sinne sun kohtuun.

Mutta siis kirjoituksesi oli kovin sekava, joten tarkentaisitko hieman:
Kirjoitit, että olet nyt soitellut kaikkialle ja saat vain tiedon, että pitäisi mennä yksityisellä ja että vika on pääsi sisällä. Niinkö?
Mistä ihmeestä sitten olet saanut UÄ lähetteen?
Oletko menossa ultraan kun kerran olet lähetteen saanut?
Miten ihmeessä sulle puhutaan yksityisestä ja koet ettet saa apua, jos kuitenkin olet saanut lähetteen?
 
auttakaa
[QUOTE="daa";27295121]Koska sillä ultralla nähdään sinne sun kohtuun.

Mutta siis kirjoituksesi oli kovin sekava, joten tarkentaisitko hieman:
Kirjoitit, että olet nyt soitellut kaikkialle ja saat vain tiedon, että pitäisi mennä yksityisellä ja että vika on pääsi sisällä. Niinkö?
Mistä ihmeestä sitten olet saanut UÄ lähetteen?
Oletko menossa ultraan kun kerran olet lähetteen saanut?
Miten ihmeessä sulle puhutaan yksityisestä ja koet ettet saa apua, jos kuitenkin olet saanut lähetteen?[/QUOTE]

Anteeksi sekavuus. Kävin lääkärillä kun sain ne antibiootit. Ja sitä kautta oli merkitty UÄ lähete. Jonot ovat n. vuoden mittaiset. Soitin kouluterkalle ja sinne tk jossa kävin lääkärillä sekä omaan tk:een. Ja sanoivat että vika päässä ei todellista kipua ja jos haluan tarkempiin tutkimuksiin niin yksityiselle.
 
........

Jonot eivät varmasti ole vuoden mittaiset -> Suomessa on hoitotakuu (6kk) ja ultraäänilaitteita useita jokaisessa kunnassa.

Millä perusteella on sanottu, että vika on päässä ja ei ole todellista kipua. Kuka sanoi ja missä tilanteessa?

Miksi et mene yksityiselle?

Miten vanhempasi asiaan suhtautuvat?
 
Tänää minulle sanottiin kun soitin tk:een että UÄ jonot tälläisessä tapauksessa on n vuoden mittaiset ja sama naishenkilö sanoi että onko tutkittu ettei vika ole päässä vaan kipu olisi mula todellista. Ei ole varaa yksityiselle.
 
Yhteistyössä